Olen pitkään pohtinut amerikkalaisen unelman suhdetta idiotismiin. Ja toisaalta idiotismin suhdetta viattomuuteen ja dostojevskilaiseen messiaanisuuteen. Tämä aihe on länsimaisen kulttuurin avainkysymyksiä - mikäli uskomme siihen, että kokonaisia kulttuurikäsityksiä voi psykoanalysoida.
Jotain asettui tänään paikalleen, kun katsoin Yle Areenalta dokumentin Kansalainen Jussila. Saku Pollari vietti vuoden 2003-4 ternimaitokapselimessiaan Petteri Jussilan kanssa. Dokumentin tavoite on ollut kuvata energisen ja yksinkertaisen verkostomarkkinointimiehen elämää arjen tasolla - kuitenkin niin että päähenkilö on saanut rakentaa profiiliaan ja sopia kuvauspäiviksi niitä, jolloin tapahtuu jotain jännää.
Lopputulos on posketon, samanaikaisesti surrealistinen ja lattea, jotain säälittävän ja liikuttavan, naurettavan ja kolossaalisen, väliltä – lyhyesti: kuvaus amerikkalaisen unelman ja idiotismin matkasta suomalaisilla maanteillä BMW-katumaasturilla. Narratiivin tasolla tämä suljettu draama vetää vertoja mille tahansa klassikolle, jopa lattea Welles-nimilaina on motivoitu. Pollarin neroutta kuvaa se, että katsoessani dokumenttia auguurisesti hymyillen jouduin useassa kohtaa pohtimaan omaa elämääni ja valintojani lauseiden ja kohtausten lävistäessä suojaukseni tehden kaikessa mammuttimaisessa typeryydessään kipeää - sarkasmi ei nyt riitä. On suhtauduttava idiotismiin, joka on kulttuurin kokoinen. On oltava idiootti.
Tarinan edistyessä nähdään Jussi Parviainen rakentamassa Jussilan mediakuvaa (sic!). Parviaisen strateginen uskottavuus kytkeytyy lähinnä silmälaseihin ja näyttelevään konsulttireplikointiin. Mediahallintataidot ovat muutamien väläysten perusteella lähinnä höpinää ja tsemppausta, Amerikan tyyliin. Riittaväisäset ja timojutilat kulkevat tämän tarinana mukana - ja omana täydellisen absurdina lisänä 7 päivää -lehden toimittaja, joka mm. yrittää Venetsiassa olemattomalla englanninkielen taidollaan ohjata italialaista kuvaajaa lehden visuaaliseen tyyliin. Tollo tekemässä skuuppia idiootista, mistä nämä ihmiset on keksitty! 7 päivää -todellisuuden tyhjyys ja tyhmyydellä ylpeily nousee dokumentin sivuteemaksi. Lopputulos on niin lähellä pelleilyä, etten ole vieläkään varma, onko Pollarin kamera tallentanut jotakin autenttista, vai onko suhteeni todellisuuteen näin vieraantunut.
Elämä on vaikeaa. Se helpottuu, kun pyrkii siihen mihin tämä maailma meitä kannustaa. Rahan tekemiseen ja dramaattisiin hetkiin, kun ollaan tosissaan (kuten elokuvakohtauksissa ollaan). Niinpä Petteri ja Jutta vievät kameramiehet BMW-kauppaan, josta ostetaan pari uutta autoa, koska se näyttää hyvältä. Se mihin Kubrick käsittääkseni pyrki Eyes Wide Shut -elokuvalla, tulee Pollarin käsissä ja Suomi-otteella todeksi, läpi, fantastiseksi.
Tarinan sisäinen tematiikka on lakonisuudessaan myös eettinen. Neumannit, ilkka-alangot ja benzyskowitczit menettävät hohteensa täydellisesti, kun kamera näyttää heidän todellisuutensa. Niin käy kaikille, joihin Pollarin kamera osuu - paitsi päähenkilö Petteri Jussilalle. Häntä ei voi banalisoida, koska hän on elävä amerikkalainen unelma ja idiootti. Kritiikki ei osu, hänen maailmansa on niin ehyt ja hänen kysymyksenasettelunsa niin yksinkertainen, että sen voi vain joko hyväksyä tai hylätä. Se että koen sen ahdistavaksi ja naurettavaksi on oma ongelmani - sehän kertoo vain vieraantuneisuudestani.
En tosin ole yksin. Susanne Päivärinta murskasi Jussilan kuuluisassa ohjelmassaan. Hän on tarinan superego. Eurooppalainen analyysi amerikkalaisen unelman kulttuurissa. En silti täysin samastu Päivärintaan, en voi uskoa että hän on onnellinen - hän on liiaksi kuin Kurjien komisario Javert. Jussila edustaa tunnetta, hän on väärässä ja typerä. Hän on ihminen, jolla ei ole mitään omaa. Hän on imenyt itseensä sen kaiken, mikä on tämän kulttuurin kuvastoissa ihailtavaa - ja alkanut elää sen mukaan, kyvyttömänä analyysiin, kyseenalaistamiseen, kysymykseen "miksi". Loppu on historiaa. "Elän väärässä ajassa", Jussila kertoo, "mun olisi pitänyt elää antiikissa ja tappaa lohikäärmeitä". Romantiikkakin on kömpelöä, mikä todistaa lumoavan tenhovoimansa viimeistään siinä vaiheessa, kun Jussilla opettaa verkostomarkkinointialaisilleen Parviaisen höpöteesejä. Hänen esikuvansa elintasossa on Kimi Räikkönen ja unelmana kansainvälinen glamour.
Silti tunnen syvää kiitollisuutta Päivärintaa kohtaan. Hän on olemassa, todellinen, journalisti sellaisena kuin olen oppinut tuota ammattia kunnioittamaan. Hän on se kyky punnita, jonka turvin idiotismiakin lopulta voi arvostaa. Ja kuten tragedioissa aina, kohtuuttomimman hinnan Jussilan valinnoista joutuvat maksamaan lapset. Paitsi ilmeisenä asiana päivälehtien toimittajissa myös Pollarissa täytyy olla pahuutta kuvatakseen lapsien kasvoja julkkis-isänsä arkun äärellä.
Blogroll
-
-
-
ANTEEKSI OTSIKON NIMIKÖMMÄHDYS! - *ANTEEKSI OTSIKON NIMIKÖMMÄHDYS!* Joo, Kyllä minä tiedän, että se on *David Chipperfield.* Ukkonen ja aivot tekivät hauskat tepposet ja aivojen sopukoi...1 päivä sitten
-
Ravintoajatuksia - Kun maassa on neljä + yksi vuodenaika niin luontokin noudattaa sitä kasvustollaan. Talvella riistaa ja järvistä ja meristä kalaa, Kesällä pellot tuottavat ...1 päivä sitten
-
Valehtelemisen käsikirjasta - Väitän vastaan. Jotkut sanovat, että Trumpin ja Putinin toimesta on siirrytty totuuden jälkeiseen aikaan. Valheista on tullut yleinen tapa. Jotkut ...1 päivä sitten
-
Mitä korumaailmassa tapahtuu? - MITÄ NYKYKORU ON, entä missä sitä voi nähdä? Millaiselta suomalainen nykykoru näyttää kansainvälisesti? Näihin kysymyksiin olen törmännyt usein ja varsin...2 päivää sitten
-
Elämän värit - Maailmassa on paljon värejä. Hauska lause. Vähän kuin kouluaineen aloitus entivanhaan. Mutta tosi se on silti. Vaikka varsinaisia päävärejä ei ole tusinaak...2 päivää sitten
-
Suomen puolustusmenot kannattaisi laskea oikein. - Suomessa on pitkä perinne puolustusmenojen vähättelystä. Tällä haluttiin aikanaan sumuttaa toisaalta Neuvostoliittoa ja toisaalta kotimaista mielipidettä. ...3 päivää sitten
-
Pidä kiinni vain siitä, joka sytyttää ilon – Muistojen KonMarituksesta - Satu Erra: Tämä kaikki on liikaaRunokokoelma, 80 s.Tammi, 2024 Voivatko huoneet ja esineet kantaa mukanaan aikaa? Voiko muistoista luopua kevätsiivouksessa...3 päivää sitten
-
Kävelin uudella sillalla - *[maailmaani ihmetellen]* Kyösti Salovaara, 2025. *Maailmasta oppii lukemalla, eikä ajatteluun ole oikotietä.* - Eino Rissanen Helsingin Sanomissa...4 päivää sitten
-
-
Varhainen televisiokritiikki yllätti ajankohtaisuudellaan - Taide voi auttaa näkemään asioita tarkemmin, kirjoittaa Kiasman intendentti Saara Hacklin. Hänelle näin kävi viimeksi Richard Serran ja Carlota Fay Schoo...1 viikko sitten
-
Poesia tuo runouskeskustelun kirjastoihin ja klubeille ympäri Suomea - Mukaan lukien – Nykyrunouden perusteet -keskustelusarja herättelee runouskeskustelua useilla paikkakunnilla ympäri Suomea. Ensimmäiset tapahtumat pidetään ...1 viikko sitten
-
Puheeni Zum Teufelin ja Turun sarjakuvakaupan syntymäpäiväjuhlissa - *Pidin viime viikon lauantaina pienen juhlapuheen Zum Teufel -kustantamon 20-vuotis- ja Turun sarjakuvakaupan 15-vuotispäivillä. Puhuin itseäni viime ai...1 viikko sitten
-
Ihmiseksi tulemisen vaativa tie - Kuva Mitro HärkönenJo alkuasetelma sen paljastaa: on meitä ja on muita. Jaottelemme, karsinoimme, ryhmittelemme ja suljemme pois omasta näköpiiristä ne, ...2 viikkoa sitten
-
Kuopion karsinta Pusseleiden jatkoilla - Pusselit Valkeisenlammen rannalla Kuopiossa 6. kesäkuuta 2025. Lavarunouden Kuopion SM-karsinta runoiltiin Puškinin synttäreiden jatkoilla 6. kesäkuuta 2...3 viikkoa sitten
-
Brasilian tyttö - Perussuomalaisten puoluekokouksessa, kaikesta spekuloinnista huolimatta, valittaneen Riikka Purra puheenjohtajaksi myös seuraavalle kaudelle. Purralla ja...4 viikkoa sitten
-
Koti asuu sisällä ja Rajat auki? - tilaa tästä - Kahdeksas runokokoelmani Koti asuu sisällä on ilmestynyt. Tästä pääset tilaamaan kirjan. Kirja on saatavilla ainakin Akateemisen, Suomalaisen ja Vinhan ...5 viikkoa sitten
-
Kirjallisuuden muistijälkiä - Elokuvaohjaaja Andrei Tarkovski kirjoittaa, että aika ja muisti sulautuvat toisiinsa, eikä ajan ulkopuolella ole muistiakaan.1 Muistia voisi ajatella ajass...5 viikkoa sitten
-
Viikko välissä - Jätäpä reilu viikko kirjaamatta, niin johan on taas tapahtumia maailma täysi - muu ja oma. Paavi siunattu haudan lepoon - ja siinä samalla *Stubb* päässyt...2 kuukautta sitten
-
HURMEISIA AIKOJA II - *Otto Dix: Flanderi, 1934-36. Kuvitusta Peter Englundin kirjasta Kirjeitä nollapisteestä.* *Järjestäytyneellä kaaoksella, jota ”Euroopaksi” kutsutaan, e...2 kuukautta sitten
-
Lassi Kämäri -palkinto 2025 - Lumen alta ilmestyvät kevään ensimmäiset kukat. Varovasti ja ympärilleen pälyillen. Ne tuovat iloa, toivoa ja tietoa jostakin tulevasta. Samanlaisia tunte...2 kuukautta sitten
-
Näinä huijaamisen kulta-aikoina - Tovi sitten seurasin, miten taikuri *Joni Suvanto* viihdytti tempuillaan yleisöä Naantalin kirjastossa. Hämmästyneistä ilmeistä saattoi lukea iloista...2 kuukautta sitten
-
-
-
Kokka kohti tuntematonta. Tarina tutkimusmatkoista - ”Tutkimusmatkailu kulkee meillä suvussa!” Pitkään jatkunut sade kiristää pesässä kyhjöttävien Kekomielen ötököiden hermoja. Onneksi paikalle saapuu Oukka, ...4 kuukautta sitten
-
Välineet työläisen omistuksessa - Pari vuotta sitten minulle tuli tarve hankkia uusi tietokone. Vanha vuoden 2009 Macbook Pro:ni alkoi vedellä aivan viimeisiään ja olin vuosia tullut toim...4 kuukautta sitten
-
-
PROFESSORIPOOLI: Dostojevskin Köyhää väkeä. Naurettava ja traaginen ”pieni” ihminen - *F. M. Dostojevski. Köyhää väkeä. suomentanut Ida Pekari. Helsinki: Otava 1981* *Liisa Steinby kirjoittaa:* Olemme tottuneet ajattelemaan, että reali...5 kuukautta sitten
-
Tämä ei ole aktiivinen blogi! Mutta saat täältä kyllä tietoa koulutuksistani ja muista töistäni - Tämä sivusto ei ole enää aikoihin ollut aktiivinen blogi. Olen kuitenkin jättänyt vanhat blogitekstit tänne näkyviin, koska olen sitä mieltä, että internet...5 kuukautta sitten
-
Elo ja anergia on irti - niikkärin joukukalenterin 6. luukusta ponnahti vapaalle jalalle Elo ja anergia -teoksen PDF. Ottakaahan talteen ja lukuun.6 kuukautta sitten
-
Vuosi 2024 - On kulunut aikaa siitä, kun tämä sivu on viimeksi päivittynyt. Syy on yksinkertaisesti se, että olen ollut varsin kiireinen. Olen kirjoittanut uutta kokoel...7 kuukautta sitten
-
Helsingin Kirjamessut 2024 - Idiootti on tänäkin vuonna mukana Helsingin Kirjamessuilla. Sijainti on tällä kertaa pienten kustantajien yhteisosasto 6h2, joka on melko lähellä Kallio-la...8 kuukautta sitten
-
The Ultimate College Packing List College Pack Tips Offtocollege - If you are searching about the ultimate college packing list college pack tips offtocollege you've visit to the right web. We have 35 images about The Ul...1 vuosi sitten
-
Lukupäiväkirja 2023: Alan Mooren & Jacen Burrowsin Providence - Nykysarjakuvan grand old man ja anarkistimaagi Alan Moore lienee parhaiten tunnettu Watchmenista, V for Vendettasta ja From Hellistä. Myöhäisemmän vaiheen ...1 vuosi sitten
-
Eletyt muutokset - On kaikki niin kuin ennenkin, eikä mikään ole ennallaan. Kummallinen olotila. Yllättäen kesäsuunnitelmat menivät uusiksi. En olekaan siellä minne ensiksi s...1 vuosi sitten
-
Tuuliajolla paranoian maisemissa - Olen runsaan viikon sulatellut Cormac McCarthyn uutta romaania The Passenger. Odotukset olivat… The post Tuuliajolla paranoian maisemissa appeared first ...2 vuotta sitten
-
Neljä ratsastajaa 5: Teppo joutuu lahtiin - *Neljä ratsastajaa* -romaanisarjani toiseksi viimeinen osa on ilmestynyt omakustanteena, sadan kappaleen erikoisliimanidoksena. *Teppo joutuu lahti...2 vuotta sitten
-
Lopulta rakkauden ja kuoleman on otettava mittaa toisistaan - Blogin päivitys on päässyt venähtämään monestakin syystä. Yksi niistä on syksyllä ilmestyvä romaanini Valovuosi. Nyt on viimeiset editoinnit menossa. Pilkk...3 vuotta sitten
-
Hylättyjä esineitä 61 | Kuva ja sana | Word as Image - *Kirjoittajan päiväkirja* jatkaa siitä, mihin blogi *Kuva ja sana* (2021–2007) päättyi. Uusi blogi: https://kirjoittajanpvk.blogspot.com/3 vuotta sitten
-
-
KIRJOITTAMISESTA | Erkka ja Lyyti, viimeinen osa - *Pielisjoki.**"sanoisin että koko patsas-instituutio on aika ongelmallinen. se että joitakin ihmisiä nostetaan muiden yläpuolelle luo ihmisten välisiä k...4 vuotta sitten
-
-
COV ui hittibiiseihin - Kirkan Niin paljon se sattuu on paljon ajankohtaisempi kappale, kun sen kuuntelee COVID-korvalla, Niin COVin se sattuu... Tai mitä sanotte Katri Helena...5 vuotta sitten
-
Gonzotiede: Horoskoopit, D-vitamiini ja ihmisen juoksuaika - Pahoittelut siitä, etten ole paljoakaan kirjoitellut tänne blogiin. Olen viimeiset neljä vuotta keskittynyt pääsääntöisesti (vihdoinkin!) romaanin kirjoitt...5 vuotta sitten
-
"Kannattaako tähän käyttää aikaa?" - Lähdetäänpä liikkeelle heti lukijakysymyksestä, joka ei ole kovinkaan harvinaislaatuinen ja pyörii varmasti monen niin aloittelijan kuin kokeneenkin kirjai...5 vuotta sitten
-
KAVALA MAAILMA (sarjasta: Untako? osa 1) - Näin unta, että makasin nurmikolla puistossa. Katselin pilviä. Miten keveiltä ne näyttivät sinisellä taivaalla. Aurinko lämmitti jalkoja. Oli rauha...5 vuotta sitten
-
Rympsylän raiskion elvytys - Ensin oli kuitenkin onnistuttava Rympsylän ukon vedätyksessä. Haaveeni oli RYMPSYLÄN metsäpalstan ostaminen pilkkahintaan, nöyryytyshintaan. Onhan se oike...5 vuotta sitten
-
Leo Tolstoin viimeinen haastattelu - Arkistojen aarteita 2 - Kuvassa Leo Tolstoi ja vunukka (=lapsenlapsi) Vera vuonna 1907 Sanomalehtimies A. Pashtor kertoo *Neues Wiener Journal'issa* siitä, miten hän 22 p:nä e...5 vuotta sitten
-
Suomi – äimistelijöiden maa - Hyvä lukijani, olet ehkä ihmetellyt miksi en ole pitkään aikaan kirjoittanut blogia. Eipä mitään, olen sitä ihmetellyt itsekin. Monta kertaa mieleni on te...5 vuotta sitten
-
”Kaikupohjapuun viljely” – Ensyklopedia varhaisromantiikan perillisenä - *”Ensyklopedia on Niitty, aina keskeltä kasvava, keskeltä laajeneva, rehottava, aukinainen, reunoilta varjoisa.”* (Janne Nummela) Erinomaisessa teoks...5 vuotta sitten
-
Mä, Jarkko Laine ja Eila Kivikk’aho - Helsingin Sanomissa (4.1.2020) oli hieno ja paneutunut arvostelu *Päässä nykii* -kirjastani. Samalla siinä huomioitiin koko uutukaistani edeltänyt Suomi-...5 vuotta sitten
-
RIP Johnny Clegg, nuoruuteni sankari - Tarina oman ”puutarhapoikansa” päihittämästä valkoisesta eteläafrikkalaisesta kitaristista voisi olla totta, mutta tässä tapauksessa todellisuutta on muo...5 vuotta sitten
-
-
Vuoden 2019 kohokohdat - Nyt kun kuluneesta vuodesta on enää tähteet jäljellä, listaan tavalliseen tapaani sen kulttuuriset kohokohdat. Lista on täysin subjektiivinen, eivätkä si...5 vuotta sitten
-
Hurjan vuoden loppupuolesta - 2019 on ollut yksi elämäni kummallisimmista vuosista, ja olen kokenut erikoisia aikoja ennenkin. Ei siitä isompia, julkisesti esillä olleet asiat tunnette...5 vuotta sitten
-
Frank McCourt, Seitsemännen portaan enkeli - *…” Vielä pahempaa kuin tavallinen kurja lapsuus on kurja irlantilainen lapsuus, ja vielä sitäkin pahempi on kurja irlantilainen katolinen lapsuus.”* Täs...5 vuotta sitten
-
[tuli-savu] Särinä#9 : goes runomusaraati - Hei Liitteessä tapahtuman tiedote. Kiitos! Terv. Mari5 vuotta sitten
-
Kirjailijakuvan rakennuksen erityispiirteitä - Taiteilijoille ja kirjailijoille on kautta aikojen sallittu tavallisista kansalaisista rajustikin poikkeavaa käytöstä. Usein heiltä on sellaista myös odo...5 vuotta sitten
-
Michael K ja kertomuksen vaarat - Yksi kesäkirjoistani on ollut vuoden 1983 Booker-voittaja Michael K:n elämä (suom. Seppo Lopponen), jonka löysin kesähuvilan kirjahyllystä, kuten edellisen...5 vuotta sitten
-
Vaihda uuteen osoitteeseen - Tämä "Varaiines" poistuu piakkoin. Jos haluat jatkossakin lukea juttujani, niin vaihda kirjanmerkiksi seuraava osoite: https://inez54321.blogspot.com/ Ent...6 vuotta sitten
-
-
Othello ja dukkha - Kun aloitin joskus hamalla liitukaudella tätä Shakespeare-projektia, sain WSOY:ltä kaikki näytelmät (kiitos!). Nyt en löytänyt enää Othelloa kirjahyllystä...6 vuotta sitten
-
Aiheuttiko taksimatka pettymyksen? Blogi neuvoo kuinka menetellä! - Taksiliikenne on vapautunut ja matkan hinta voi vaihdella rajusti ajan, paikan, taksiyhtiöiden ja kuljettajien välillä. Mikäli maksusta tulee kohteeseen sa...6 vuotta sitten
-
Julkaistua 859: Omimisen perusteet? - Tässäpä pisin tänä vuonna julkaisemani artikkeli* – *peräti 17 liuskaa. Se julkaistiin Suomen arvostelijain liiton ensimmäisessä vuosikirjassa *Kriittinen...7 vuotta sitten
-
Gestures - Astuessani galleria Anhavan ovesta sisään tuntuu kuin siirtyisin jonkinlaiseen haamujen valtakuntaan. Galleriassa on esillä norjalaisen taiteilijan Anne-Ka...7 vuotta sitten
-
Oftentimes these programs can target students which might be people of certain tribes, or which are pursuing specific professional levels. - Alternative of school 1925, when was actually an article entertaining although writing. Below are a few decent composition topics that children may come ac...7 vuotta sitten
-
Henkilöhahmonluomistarina - Hän hoippuu, tönäisee tuolia kymmenen senttiä, se liikahtaa, ei pidä uudesta asennosta, se on vähän kuin toisella kyljellä tuoliystävänsä vierellä, kääntän...7 vuotta sitten
-
Piikkejä koko ajan - Päivän *Helsingin Sanomissa* on laaja henkilöhaastattelu, jossa Satu Pihlaja puhuu tavoitteista ja aikaansaamisesta. 40-vuotias Pihlaja tekee väitöskirjaa...7 vuotta sitten
-
146. Vaihtoehtoinen kirjallisuushistoria - Luentoni WSOY:n kirjallisuussäätiön 75.juhlavuoden Klassikot ja vaihtoehtoinen kirjallisuushistoria -sarjassa on nyt luettavissa ja ladattavissa säätiön s...7 vuotta sitten
-
Resepti Helsingin poliisin sekoittamiseksi seuraavana itsenäisyyspäivänä - Natsit, vastamielenosoittajat, alpakat, lapset, puput, 612. Pelaajien moninaisuudesta huolimatta itsenäisyyspäivän katushakin voitti poliisi. Aseiden kan...7 vuotta sitten
-
Poetry jam: Back to Mascot - Poster: Kiira Keski-Hakuni Kulttirunoklubi Poetry Jam palaa yli puolen vuoden jälkeen uudestisyntyneeseen Mascotiin! Täältä Jamien tarina kahdeksan vu...7 vuotta sitten
-
-
Vartijaleijonista valvontakameroihin - Vartijaleijonia tapaa kaikkialla, vanhojen palatsien, talojen, hotellien ja ravintoloiden edessä. Nuo kiinalaiset vartijaleijonat tai keisarilliset var...7 vuotta sitten
-
Olavi Paavolaisen ristiretki fasismia ja kansallissosialismia vastaan - Olavi Paavolainen (1903–1964) oli aikansa Louis Theroux, Morgan Spurlock tai Michael Moore, kulttuuri-ilmiöiden kuvaaja. Tosin dokumentaristina Paavolainen...7 vuotta sitten
-
Kazuo Ishiguro, kirjallisuuden Nobel-palkinto 2017 - *Kazuo Ishiguro. Tästä ei varmaan yhtä monella ole niin paljon huomautettavaa kuin Le Clezion, Modianon tai Dylanin Nobel-palkinnoista? Lainaan itseäni v...7 vuotta sitten
-
Syyskuu - Lastenkirjahyllyssä on arvio Opossumi repussa -kirjasta. Kirja on otettu kivasti vastaan. Lasten palaute kouluvierailuilla saa työn tuntumaan mielekkäält...7 vuotta sitten
-
ja hämärästä kaikki alkoi - kerran sattui eräs assosiatiivinen vahinko: yksinäisyys avaa paidannappeja, otollisen valaistuksen heijastuksia sateinen taksi, hetkellinen irtautuminen kaik...8 vuotta sitten
-
Trilogian taakka ja väsynyt kirjailija - Hyvät lukijat! Kirjoitan pitkästä aikaa tähän blogiin, koska minulla on kova tarve kertoilla kuulumisiani. Asiaan siis: Noin kuukausi sitten ilmestyi romaa...8 vuotta sitten
-
Kuka tarvitsee kirjoittajakoulutusta? - Nuori Voima -lehden neljännessä podcastissa käsitellään mm. kirjoittajakoulutusta. Erkka Mykkänen on ollut vuoden Viita-akatemiassa ja vuoden Kriittisess...8 vuotta sitten
-
Epälineaarinen narratiivi - To all in the village I seemed, no doubt, To go this way and that way, aimlessly. But here by the river you can see at twilight The soft-winged bats fly zi...8 vuotta sitten
-
-
Sakeaa on uutispuuro - Keskustalaisten pahvinaamojen kasvu papukaijamaisesti latteuksia toistelevista taulapäistä bysanttilaisen juonittelun mestareiksi on ollut viime vuosien pa...8 vuotta sitten
-
Vastaanottoa - Esikoisteokseni "Villieläimiä" on Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Tunnustuksen otan nöyränä vastaan. Olen saanut muutaman puntaroidun ja...8 vuotta sitten
-
Blogi siirtyy - Tämä blogi siirtyy uuteen osoitteeseen liukkonen.fi. Tapaamisiin siellä.Kategoria(t): Uncategorized8 vuotta sitten
-
-
Osoitteenmuutos / A change of address - Olen siirtänyt blogin sisällön kotisivuilleni ja jatkan sen satunnaista päivittämistä siellä. I...9 vuotta sitten
-
Journalismin vierailijaprofessori. - Tehtävään valittiin toimittaja Hanna Nikkanen. Hän on LongPlayn perustaja. Long Playssa ei julkaista lehtikuvia. Vierailijaprofessoriksi ei ole koskaan va...9 vuotta sitten
-
colere cultura - Kuluvana talvena on tullut mieleen etten ottaisi tänä vuonna palstaa lainkaan vaan pitäisin välivuoden. Eräs ystäväni ihmetteli myös, että miksen ota moniv...9 vuotta sitten
-
Elämä: Musikaali - Olen tullut kuunnelleeksi paljon musiikkia samalla, kun teen päivälenkkiä koiran kanssa. Tiedostamattani olen kerännyt puhelimeeni kappaleita, jotka tavall...9 vuotta sitten
-
Löytöretkue-chapbook - Löytöretkue-chapbook on ilmestynyt Poesian uudessa poesiavihkot-sarjassa, ja sitä voi ostaa Poesian holvikaupasta. Poesian kirjoihin voi tutustua osoitte...9 vuotta sitten
-
Surulliset liput, pommit ja poliisit - Tein identiteettipolitiikkaa, sellainen näköjään kiinnostaa laajasti. Poistin Ranskan lipun FB-profiilikuvani päältä. En kehota ketään tekemään samoin, tai...9 vuotta sitten
-
Rohkeus-blogi luettavissa säätiön verkkosivuilla - Rohkeus-blogiamme voit lukea nykyään osoitteessa http://www.koneensaatio.fi/rohkeat-avaukset/rohkeus-blogi/ You can read the boldness blog at http://www.k...9 vuotta sitten
-
Trollien yö - On demokratian kannalta surullista, että kansalaiset eivät pysty arvioimaan Suomen hallituksen toimintaa Euroopan kohtalonkysymyksessä – viime viikonlopun ...9 vuotta sitten
-
Time to go - The party's over: Books from Finland's last post The post Time to go first appeared on Books from Finland.10 vuotta sitten
-
While We ´re Young -Tuttua ja tyypillistä New Yorkista * * - Noah Baumbach (s. 1969) on minulle täysin tuntematon amerikkalaisohjaaja. Se johtuu siitä, että missasin Baumbachin kolme vuotta sitten julkaistun naiskuva...10 vuotta sitten
-
Olé-lehden artikkeli - -- (Artikkeli *Olé*-lehden numerosta 5/2015. Aiheena kirjani *Valkoinen baletti: kirjoituksia Real Madridista*. Lehden voi tilata täältä, kirjan täältä....10 vuotta sitten
-
Johonkin pitää lopettaa - Tarinoiden lopettaminen on oma taitolajinsa. Loppuja on erilaisia, sekä rakenteeltaan että muulta tyypiltään – avoin loppu, kaiken yhteen sitova loppu, alk...10 vuotta sitten
-
HUUTAJAT - KAPITAALIN KAPITALISMI SANOI KAPTEENI JA JATKOI VAIN HUUTAMISTAAN KARJUI JA ULVOI JA MELKEIN KULTTUURIVÄKI IHASTUI10 vuotta sitten
-
Pelastautumissuunnitelma – Otavan nuortenromaanikilpailun jälkikirjoitus - Otavan nuortenromaanikilpailun voitti espoolainen toimintaterapeutti Nadja Sumanen valloittavalla ja ihanan elämänmyönteisellä käsikirjoituksellaan Rambo...10 vuotta sitten
-
Olemisen löytöretkeilijä - On eri asia lukea tuttua kirjailijaa kuin täysin tuntematonta. Jos tuntemattoman kirjailijan romaanissa tulee ensimmäisellä sivulla vastaan mies, joka as...10 vuotta sitten
-
Talven luut ja haamut, Eteläranta 4.3.2015 - En oikeastaan koskaan ole osannut valokuvata. En myöskään olla kuvissa. Lukiossa yritin innokkaasti opetella vanhalla Cosinalla, mutta piirtäminen ja ma...10 vuotta sitten
-
Toinen jalka maassa – ja kuinkas sitten kävikään! - Muutama päivä ennen kaatumistani luin Markku Envallin esseen Toinen jalka maassa (2012, WSOY). Se on julkaistu samannimisessä kokoelmassa. Nyt tartuin kirj...10 vuotta sitten
-
Kirjan esipuhe - *Kirjamme * Verkko suljettu: internet ja avoimuuden rajat* on jo ehtinyt kauppojen hyllyille ja jokunen arviokin näyttäisi löytyvän, joten lienee aika pa...10 vuotta sitten
-
-
Lauantaiesseiden esipuhe - Kun Juha Koirasen elokuva Partanen tuli televisiosta kymmenisen vuotta sitten, nauroin hämmentyneenä läpi tarinan tietämättä oikein itsekään, mille. Zaida ...10 vuotta sitten
-
Sivut muuttaneet - Muotokuvatiskin uudet nettisivut löytyvät osoitteesta www.muotokuvatiski.net!11 vuotta sitten
-
Loppu/muutto - Runsaan seitsemän ja puolen vuoden bloggaamisen jälkeen olen päättänyt arkistoida Koiranmutkia-blogin. Tämä jää tähän. Alusta on palvellut hyvin, Nemo on v...11 vuotta sitten
-
Archives Of Pain - *Manic Street Preachers* julkaisi albumin *The Holy Bible* lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Olin silloin brittiläistä ”indiepoppia” ja kaikkea siih...11 vuotta sitten
-
Se on sitten kevät - Aika vierähti viime merkinnästä. Viimeksi olin flunssassa ja kesä oli alussa, nyt se on vielä jonkun matkan päässä. Opetuksen lomasta on selvästikin vaikea...11 vuotta sitten
-
Holmes ja Poirot - Klassisen englantilaisen salapoliisiromaanin suuret sankarit Sherlock Holmes ja Hercule Poirot ovat poikkeuksellisen hyvin hengissä, vaikka Holmesin ensies...11 vuotta sitten
-
Anonymous Artwork - Galleria Huuto Jätkäsaari 1:ssä, 2.-13.10.2013 *Kalle Turakka PurhonenIlona Valkonen,Maiju Salmenkivi,Aleksi Tolonen,Marja Viitahuhta,Anja Helminen,Miia R...11 vuotta sitten
-
Plan B? - Ja kätilönä Mombasassa paikan heti sain. Heräsin eilen tuo lause päässäni. Olin tehnyt unessa runoa, jossa haettiin töitä. (Edellinen säe päättyi tietenkin...11 vuotta sitten
-
Blogi on muuttanut - Särötiedote: Särö on yhdistänyt kotisivunsa ja blogin. Löydät meidät nyt osoitteesta http://www.sarolehti.net . Tämä vanha blogi on edelleen luettavissa, m...11 vuotta sitten
-
-
& - Ja jonakin päivänä pyöreässä suvannossa jonka ylle kumartuvat vanhat hassahtaneet puut.12 vuotta sitten
-
onko kafka minun, sinun, hänen, meidän, teidän vai heidän? - En ole ollut tietoinen, että Kafkan (vielä jäljellä olevasta) jäämistöstä, jota Max Brod ei tämän toiveesta huolimatta polttanut, on käyty kafkamaista oike...12 vuotta sitten
-
En halunnut kuolla viime yönä. - Siltä se tuntuu, tukehtumisesta johtuva paniikki, että nyt tässä on loppu. Että tässä yksin kaon, ryin, haparoin ilmaa, pinkaisen sängystä, pompin kuraa ku...14 vuotta sitten
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
tiistai 31. elokuuta 2010
sunnuntai 29. elokuuta 2010
Auditiivinen halkileikkaus 30:stä runoesityksestä
1
Helsinki muuttui viikonlopun ajaksi runouden metropoliksi. Säkeet ovat ryöpynneet runoesityksissä, joiden määrä sekä laatu mahdollistaa jo jonkinlaisen esittävän runouden 2010 halkileikkauksen. Esitysten rönsyilevä runsaus ja runouden kasvaminen niukoista lausutuista säkeistä juovuttavaksi todellisuusperiaatteeksi tosin vei suuren osan analyyttisyydestäni – vaikka läheskään jokainen esitys ei ollut mainittavan vaikuttava.
Runoesitystä määrittää tapahtuman luonne. Se mikä painotuotteessa tulee hahmotetuksi kirjaimina, tarkoitteina, viittauksina, muuttuu esityksessä tapahtumaksi, jossa välittyy tekstuaalisten maailmojen lisäksi kokemus preesensistä, vaikutelmia, tuntemuksia – paroksysmaalinen ilmapiiri, jossa teokset sekoittuvat toisiinsa ja tilaan, runoilijaan ja yleisöön, jossa ne konkretisoituvat aikaan ja paikkaan – ja jossa lisäksi jotkin runot ylittävät nämä puitteet ja nostavat kattoa parillakymmenellä sentillä ylemmäs.
Viimeiset kaksi päivää ovat olleet tämän vuoden suomalaisessa kirjallisuudessa koko lailla painavat. Määrä korvasi laadun (ja sanon tämän positiivisessa hengessä!), ja samalla kirjallisuuden ja runouden todellisuus astui teksteinä esiin, sana tuli lihaksi ilman että tuotteistetun kirjallisuuden tahmainen käsi, hierarkiat - mikään - tuli kirjallisuuden ja yleisön väliin. Samalla tapahtumien mittakaavan pienuus todisti runouden rituaalimaisuutta. Tämän hetken merkittävin kirjallisuus esitetään muutamalle kymmenelle ihmiselle, vaikka sen sisällöt ovat jo vuosia vaikuttaneet kaiken kirjallisuuden sisältöihin ja kielikäsityksiin yleensä. Tämä on toisaalta myös sisällöllisesti merkityksellinen seikka. Pieni mittakaava mahdollistaa tapahtumiin intiimiyttä, joka paitsi tihentää tilaa myös luo vivahteita ja nyansseja, jotka suureksi osaksi määrittävät kokonaisuutta.
2
Perjantain Glorian runoyössä oli yli kuusi tuntia ohjelmaa. Lähtökohdissa oli tiettyä ongelmallisuutta, kun Taikin myyjäispöydät reunustivat pääsalia. Yleisö seisoi katsomassa runoilijoita kuin torilla ja yläkerran parvelta taas joutui tihrustamaan esiintyjiä ja kuuntelemaan säkeitä puheensrorinan seassa. Se aiheutti keskittymättömyyttä, joka kuitenkin katosi tiukimpien runosettien ajaksi.
Satuin paikalle parahiksi kuulemaan Arja Tiaisen tykitystä. Hän seisoi lavalla sylissään riisin verran paperiarkkeja, joista hän luki lakonisenälykkäitä aforistisia runojaan, jotka olivat kuin päiväkirjamerkintöjä. Niistä kasautui esseemäistä totuuslauseryöpytystä, jossa suuret sanat asettuivat älyllisiin konteksteihin. Mieleen jäi esimerkiksi että sodan aikana ihmiset olivat salskeita ja että miten sitä ryhdistäytyykään, kun tietää kuolevansa parin viikon päästä. Muistikirjamaisuus toimii tällaisen kumouspuheen kanssa jotenkin huonolla tavalla keskeneräisyyden vaikutelmaa tuovana elementtinä.
Mieleen jäi muista esiintyjistä erityisesti Markku Paasonen, jonka uusi runokirja Tulevassa maailmassa vaikuttaa timakalta. Säkeiden ja lauseiden tuottama todellisuus hautaa kuin aaltoina alleen kaiken muun. Lause kerrallaan muovautuu myllerrysmäinen riemastuttava ja absurdi maisema kuin ontologiahysteerisessä uhmakkaassa puheessa. Havainnoissa ja sanamaalailuissa tuntui tämän vyöryn lomassa olevan tosin tyhjäkäyntiä ja epätarkkuutta. Paasosen luennassa oli jotakin hypnotisoivaa kuin intervallijuoksussa. Hän lopetti esityksensä runoon, jonka hän sanoi syntyneen siitä, kun hän lapsena kuunteli biologisukulaistensa luennointia metsäretkillä. Runo oli mahtava. Siinä hoettiin "saapasta toisen eteen", kunnes tultiin jonkin luonnonlain havainnollistuman ääreen. Seurasi taustoitus ihmisestä, joka on keksinyt periaatteen, jota juuri nyt tarkastelemmme ja sitten runo jatkui saapasta toisen eteen -mantralla. Runoon eristetty kieli loi ristiriidattoman ja loogisen, äärimmäisen turvallisuushakuisen maailmankuvan, joka kieltäytyy katsomasta pimeisiin metafyysisiin nurkkiin.
Glorian vitsinumerona oli Lausuntaryhmä Siitä pitäen. Se oli hutilyönti. Runoesityksiin liitetty ääriteatraalisen näyttelevä hupiosuus toimi kuin mainoskatko elokuvassa. Kun runoesityksiä tuodaan viihdemäisyyden ja helpommin lähestyttävyyden piiriin, tulisi kiinnittää tarkkaa huomiota tapahtuman luonteeseen yleensä. Esimerkiksi performanssi toimisi olennaisesti kiinnostavampana esityksellisenä vastinparina runoudelle.
3
Lauantain Poetry Mash! asetti kovat odotukset, ja ne täyttyivätkin heittämällä.
Ulkomaisista esiintyjistä aloitti tanskalainen Martin Glaz Serup runollaan Kenttä kääntäjänsä Marianna Kurton avustuksella. Runo loi kielellisen logiikan, jossa tautologiana toistui ja personoitui sana ja henkilö Kenttä. Listamaisen runon teemat jatkuivat mm. kännykän verkkoon ja piilotellummin Bourdieun taidekenttään (vai vaikuttiko se vain siltä). Serupin runoissa proosalausemaiset rakenteet ja kirjalliset sisällöt muodostivat avointa poliittisuutta ja analyyseja. Hänen luentansa rytmi teki kielestä tarkkaa ja vaivatonta. Tanskan kielessä paikallissijat tulevat lauseen loppuun, mikä toi foneettisesti kiinnostavan, jotenkin summaavan päätöksen säkeille. Pidin erityisesti hänen viimeisen runonsa muusikosta, joka huomasi ettei ole koskaan sanonut mitään, mikä olisi tehnyt häneen itseensä vaikutuksen.
Ruotsalainen Aase Berg kuului Tukholman 1990-luvun surrealistisiin runoilijoihin. Nyt hän luki runoja luonnosta, jota hän hahmottaa itsenäisenä organismina. Runot olivat pääasiassa kertomusmaisia hyvin tiiviitä ja lyhytsäkeisiä havaintoja - eli aika perinteisen oloisia muodoltaan. Berg kertoi eläneensä viime vuosina kanojen kanssa, josta kirjoittamansa runosarjan hän luki. Se rakentui kuin mikrokolumnimaisiksi estetisoiviksi havainnoiksi, joista syntyi (ihmis)elämän allegoria. Tuntuu, että näiden runojen muodostama kokonaisuus motivoi myös yksittäisiä tekstejä, että ne muodostavat temaattisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Saamani vaikutelman mukaan siitä kuvastuu kanoja pitkään tarkkailleen ihmisen käsitys kanan muodostamasta maailmankuvasta.
Singaporelainen Alvin Pang on runoilijana hyvin amerikkalainen, mihin on luultavasti vaikuttanut Iowan yliopistossa vietetyt vuodet. Esiintymisen suvereenius olikin omaa luokkaansa, Pang luki vain yhden runon paperista. Muuten hän rupatteli mitä vaivattomimmin yleisölle. Runo alkoi yleensä osana tekstin synnyn taustoitusta, ja sen alkamisen huomasi vasta hetken päästä lauserytmin muututtua. Esityksestä muodostuikin viihteellinen kokonaisuus, jossa runoilijan ja viihdyttävän rupattelijan roolit menivät ristiin pitkässä monologissa.
Pangin runot ovat amerikkalaisen helppoja, jopa tyrkkyjä ja loppuun hiotun kirjoitustaidon tulosta. Kokonaisuudesta muodostui nokkela viisauteen pukeutuva analyyttisiin havaintoihin perustuva runoelma. Se oli vieraan tuntuista, sillä Pang näyttää hyväksyvän maailman sellaisena kuin se on, protestoimatta, tuntematta surua, äärimmäisen integroituneena kuin Valittujen palojen sivuilla, jossa suuretkin ongelmat kääntyvät aina voitoksi. Avausrunossa hän estetisoi lentämistä ja lentokenttää, matkallaoloa ja ilmatilaa, joka on valtioiden sekä lähdön ja saapumisen välissä tavallaan hahmottumaton ja määrittymätön olemisen tila. Amerikkalaiseen tapaan hänen teemansa ja aforistiset totuudet ilmenivät vertauksissa aina banaaliuteen saakka: hän esimerkiksi rinnasti rakkauden kokemuksen huonekasvin kastelemiseen.

Viimeisenä, tärkeimpänä ja parhaana, esiintyjänä lavalle hyppäsi brittiläinen, Brightonista kotoisin oleva, Keston Sutherland. Hänen runonsa piiskasivat ja tuuttasivat tavaraa sellaisilla affektioilla, että sitä oli vaikea kuunnella istualtaan. Artikulaatio oli perinteisen huolellisen täsmällistä, sanojen painot ja niihin ladatut merkitykset muodostivat hämmästyttävän vaikutelman siitä, että sanoilla voi olla voimaa, joka selättää käyttäjänsä.
Sutherland aloitti rakkausrunolla. Hän kertoi etsineensä Googlen avulla netistä ihmisen, ja löytäneensä jonkun nimeltä Andrew Chan. "Jos olet täällä Andrew, tämä on siis sinulle" Sutherland sanoi, "ja minä tarkoitan mitä olen kirjoittanut. Tämä runo on 20 sivua pitkä." Sutherlandin runoutta on vaikea kuvailla. Teksti oli manauksenomaista ja neuroottista. Lukemisen intonaatio teki sanoista puhujan psyyken kuvia, jota kuunnellessa kadotin virkkeiden merkitykset niihin tunnetiloihin, jotka ovat tuottaneet sanat. Sutherlandin hahmon suggestiivisuus lisäsi tätä vaikutelmaa, joka jatkui hieman toisenlaisena myös seuraavassa kahdessa runossa Reindeer ja Forklift. Tätä kaveria täytyy mitä ilmeisimmin lukea.
Helsinki muuttui viikonlopun ajaksi runouden metropoliksi. Säkeet ovat ryöpynneet runoesityksissä, joiden määrä sekä laatu mahdollistaa jo jonkinlaisen esittävän runouden 2010 halkileikkauksen. Esitysten rönsyilevä runsaus ja runouden kasvaminen niukoista lausutuista säkeistä juovuttavaksi todellisuusperiaatteeksi tosin vei suuren osan analyyttisyydestäni – vaikka läheskään jokainen esitys ei ollut mainittavan vaikuttava.
Runoesitystä määrittää tapahtuman luonne. Se mikä painotuotteessa tulee hahmotetuksi kirjaimina, tarkoitteina, viittauksina, muuttuu esityksessä tapahtumaksi, jossa välittyy tekstuaalisten maailmojen lisäksi kokemus preesensistä, vaikutelmia, tuntemuksia – paroksysmaalinen ilmapiiri, jossa teokset sekoittuvat toisiinsa ja tilaan, runoilijaan ja yleisöön, jossa ne konkretisoituvat aikaan ja paikkaan – ja jossa lisäksi jotkin runot ylittävät nämä puitteet ja nostavat kattoa parillakymmenellä sentillä ylemmäs.
Viimeiset kaksi päivää ovat olleet tämän vuoden suomalaisessa kirjallisuudessa koko lailla painavat. Määrä korvasi laadun (ja sanon tämän positiivisessa hengessä!), ja samalla kirjallisuuden ja runouden todellisuus astui teksteinä esiin, sana tuli lihaksi ilman että tuotteistetun kirjallisuuden tahmainen käsi, hierarkiat - mikään - tuli kirjallisuuden ja yleisön väliin. Samalla tapahtumien mittakaavan pienuus todisti runouden rituaalimaisuutta. Tämän hetken merkittävin kirjallisuus esitetään muutamalle kymmenelle ihmiselle, vaikka sen sisällöt ovat jo vuosia vaikuttaneet kaiken kirjallisuuden sisältöihin ja kielikäsityksiin yleensä. Tämä on toisaalta myös sisällöllisesti merkityksellinen seikka. Pieni mittakaava mahdollistaa tapahtumiin intiimiyttä, joka paitsi tihentää tilaa myös luo vivahteita ja nyansseja, jotka suureksi osaksi määrittävät kokonaisuutta.
2
Perjantain Glorian runoyössä oli yli kuusi tuntia ohjelmaa. Lähtökohdissa oli tiettyä ongelmallisuutta, kun Taikin myyjäispöydät reunustivat pääsalia. Yleisö seisoi katsomassa runoilijoita kuin torilla ja yläkerran parvelta taas joutui tihrustamaan esiintyjiä ja kuuntelemaan säkeitä puheensrorinan seassa. Se aiheutti keskittymättömyyttä, joka kuitenkin katosi tiukimpien runosettien ajaksi.
Satuin paikalle parahiksi kuulemaan Arja Tiaisen tykitystä. Hän seisoi lavalla sylissään riisin verran paperiarkkeja, joista hän luki lakonisenälykkäitä aforistisia runojaan, jotka olivat kuin päiväkirjamerkintöjä. Niistä kasautui esseemäistä totuuslauseryöpytystä, jossa suuret sanat asettuivat älyllisiin konteksteihin. Mieleen jäi esimerkiksi että sodan aikana ihmiset olivat salskeita ja että miten sitä ryhdistäytyykään, kun tietää kuolevansa parin viikon päästä. Muistikirjamaisuus toimii tällaisen kumouspuheen kanssa jotenkin huonolla tavalla keskeneräisyyden vaikutelmaa tuovana elementtinä.
Mieleen jäi muista esiintyjistä erityisesti Markku Paasonen, jonka uusi runokirja Tulevassa maailmassa vaikuttaa timakalta. Säkeiden ja lauseiden tuottama todellisuus hautaa kuin aaltoina alleen kaiken muun. Lause kerrallaan muovautuu myllerrysmäinen riemastuttava ja absurdi maisema kuin ontologiahysteerisessä uhmakkaassa puheessa. Havainnoissa ja sanamaalailuissa tuntui tämän vyöryn lomassa olevan tosin tyhjäkäyntiä ja epätarkkuutta. Paasosen luennassa oli jotakin hypnotisoivaa kuin intervallijuoksussa. Hän lopetti esityksensä runoon, jonka hän sanoi syntyneen siitä, kun hän lapsena kuunteli biologisukulaistensa luennointia metsäretkillä. Runo oli mahtava. Siinä hoettiin "saapasta toisen eteen", kunnes tultiin jonkin luonnonlain havainnollistuman ääreen. Seurasi taustoitus ihmisestä, joka on keksinyt periaatteen, jota juuri nyt tarkastelemmme ja sitten runo jatkui saapasta toisen eteen -mantralla. Runoon eristetty kieli loi ristiriidattoman ja loogisen, äärimmäisen turvallisuushakuisen maailmankuvan, joka kieltäytyy katsomasta pimeisiin metafyysisiin nurkkiin.
Glorian vitsinumerona oli Lausuntaryhmä Siitä pitäen. Se oli hutilyönti. Runoesityksiin liitetty ääriteatraalisen näyttelevä hupiosuus toimi kuin mainoskatko elokuvassa. Kun runoesityksiä tuodaan viihdemäisyyden ja helpommin lähestyttävyyden piiriin, tulisi kiinnittää tarkkaa huomiota tapahtuman luonteeseen yleensä. Esimerkiksi performanssi toimisi olennaisesti kiinnostavampana esityksellisenä vastinparina runoudelle.
3
Lauantain Poetry Mash! asetti kovat odotukset, ja ne täyttyivätkin heittämällä.



Pangin runot ovat amerikkalaisen helppoja, jopa tyrkkyjä ja loppuun hiotun kirjoitustaidon tulosta. Kokonaisuudesta muodostui nokkela viisauteen pukeutuva analyyttisiin havaintoihin perustuva runoelma. Se oli vieraan tuntuista, sillä Pang näyttää hyväksyvän maailman sellaisena kuin se on, protestoimatta, tuntematta surua, äärimmäisen integroituneena kuin Valittujen palojen sivuilla, jossa suuretkin ongelmat kääntyvät aina voitoksi. Avausrunossa hän estetisoi lentämistä ja lentokenttää, matkallaoloa ja ilmatilaa, joka on valtioiden sekä lähdön ja saapumisen välissä tavallaan hahmottumaton ja määrittymätön olemisen tila. Amerikkalaiseen tapaan hänen teemansa ja aforistiset totuudet ilmenivät vertauksissa aina banaaliuteen saakka: hän esimerkiksi rinnasti rakkauden kokemuksen huonekasvin kastelemiseen.

Viimeisenä, tärkeimpänä ja parhaana, esiintyjänä lavalle hyppäsi brittiläinen, Brightonista kotoisin oleva, Keston Sutherland. Hänen runonsa piiskasivat ja tuuttasivat tavaraa sellaisilla affektioilla, että sitä oli vaikea kuunnella istualtaan. Artikulaatio oli perinteisen huolellisen täsmällistä, sanojen painot ja niihin ladatut merkitykset muodostivat hämmästyttävän vaikutelman siitä, että sanoilla voi olla voimaa, joka selättää käyttäjänsä.
Sutherland aloitti rakkausrunolla. Hän kertoi etsineensä Googlen avulla netistä ihmisen, ja löytäneensä jonkun nimeltä Andrew Chan. "Jos olet täällä Andrew, tämä on siis sinulle" Sutherland sanoi, "ja minä tarkoitan mitä olen kirjoittanut. Tämä runo on 20 sivua pitkä." Sutherlandin runoutta on vaikea kuvailla. Teksti oli manauksenomaista ja neuroottista. Lukemisen intonaatio teki sanoista puhujan psyyken kuvia, jota kuunnellessa kadotin virkkeiden merkitykset niihin tunnetiloihin, jotka ovat tuottaneet sanat. Sutherlandin hahmon suggestiivisuus lisäsi tätä vaikutelmaa, joka jatkui hieman toisenlaisena myös seuraavassa kahdessa runossa Reindeer ja Forklift. Tätä kaveria täytyy mitä ilmeisimmin lukea.
sunnuntai 22. elokuuta 2010
Uusia käänteitä WSOY:n syöksyssä
Viimeaikaisten uutisten perusteella on käynyt yleisesti yksiselitteisen selväksi, että Suomen suurin kustantamo on paitsi kriisissä myös täysin piittaamaton kielialueemme kirjallisesta kulttuurista. Asiaa sivusi taannoin herkullisesti Irina Björkman: "Kustantamoista huolimatta Suomessa kirjoitetaan yhä hienoja kirjoja."
Tänään oli Hesarissa kuin lopun aikojen kirsikkana kakun päällä (yllättävän pienikokoinen!) työpaikkailmoitus: "Tunnistatko hyvän teoksen? Oletko työssäsi tinkimätön ja taitava? Saatat olla Suomen johtavan kustantatamon WSOY:n KOTIMAISEN KIRJALLISUUDEN KUSTANNUSPÄÄLLIKKÖ" Paljastavasti työnkuvan maalailu päättyy lakoniseen norsunluutornijohtamista kuvaavaan lauseeseen: "Raportoit kustantamon toimitusjohtajalle." Ei siis esimerkiksi "työsi sisällöistä vastaat" - WSOY:ssä raportoidaan, kuten armeijassa.
Vajaa kuukausi sitten Mari Mörö kertoi Aamulehdessä WSOY:n olevan kuin atomipommin jäljiltä. Lehti tiedusteli tilannetta toimitusjohtajalta:
Hokema kuuluu, että rotat jättävät uppoavan laivan. Se on WSOY:llä jo tapahtunut. Nyt sitten lähti kapteenikin, Haanpää ei jäänyt esittelemään kirjasyksyn satoa, joka arvatenkin on ikimuistoisesti päin persettä. Kustantamon varustajat ja osakkaat pitävät vielä lippua korkealla, WSOY on kuin Napoleon Moskovassa. Harri Haanpää oli viimeinen yhdyshenkilö, joka sai myyvät kirjailijat jäämään kustantamoon. Jos nyt ei totaalisen mahdotonta, niin ainakin lohduttoman vaikeaa on löytää Haanpään saappaat täyttävä seuraaja.
Tämä farssi on tietysti erinomaista viihdettä, mutta kyllä se sapettaakin. Kun WSOY:n kuolinkarjaisut alkoivat häiritä normaaleja päivärytmejä, lähti joukko meikäläisiä journalisteja etsimään yhtiön kirstunvartijaa ulkomailta. Sellainen löydettiin Hollannista. Hän sanoi, että teidän kirjat on huonoja ja teidän kirjailijat on liian tylsiä mediahahmoja, ja sitten hän sanoi, että rahallisesti touhu on jotain säälittävän ja turhan väliltä ja menkää helvettiin siitä häiritsemästä, kun tässä on tärkeämpiäkin asioita.
Siis loistavaa molièreläistä draamaa, mutta sen sijaan että meidän reaktio olisi ollut terve ja olisimme nauraneet tälle rahanahneelle ignorantille ja tehneet hänestä esimerkin, joka kirkkaasti muistuttaa muutakin maailmaa siitä että yksinkertaiset ihmiset toisinaan saavat valtaa reilusti yli kykyjensä, me otimme hänet vakavasti ja aloimme surra kirjallisen kulttuurin muutosta. Nyt siis tilanne on se, että WSOY:llä on resursseja muille jakaa, muttei minkäänlaista uskottavuutta kustantamona. Lisäksi suomalainen kirjallinen kulttuuri on paljastunut niin heikoksi, että se ei kykene polkemaan maanrakoon WSOY:n hollantilaisia paskateesejä, vaan se sen sijaan odottaa, milloin tämä rutto leviää muihinkin kustantamoihin.
Mitä pitäisi toivoa? Olen jotenkin kahden vaiheilla. Tavallaan loogista olisi toivoa WSOY:n syöksykierrettä, että se pelkästään keskittyisi keitto- ja horoskooppikirjoihin ja Bonnier-kustantamon jatkisten painamiseen koviin kansiin. Että se rypisi alhossaan ja muuttuisi avoimesti niin säälittäväksi kuin se nykyään on. Toisaalta niin suuri kirjallinen järkäle kuin WSOY saattaisi kupsahtaessaan myös yksinkertaisesti vähentää kirjallisuuden merkitystä tässä kulttuurissa. Seuraus olisi silloin vain jonkin jääminen pois ilman että mitään tulee tilalle. Auts.
Tänään oli Hesarissa kuin lopun aikojen kirsikkana kakun päällä (yllättävän pienikokoinen!) työpaikkailmoitus: "Tunnistatko hyvän teoksen? Oletko työssäsi tinkimätön ja taitava? Saatat olla Suomen johtavan kustantatamon WSOY:n KOTIMAISEN KIRJALLISUUDEN KUSTANNUSPÄÄLLIKKÖ" Paljastavasti työnkuvan maalailu päättyy lakoniseen norsunluutornijohtamista kuvaavaan lauseeseen: "Raportoit kustantamon toimitusjohtajalle." Ei siis esimerkiksi "työsi sisällöistä vastaat" - WSOY:ssä raportoidaan, kuten armeijassa.
Vajaa kuukausi sitten Mari Mörö kertoi Aamulehdessä WSOY:n olevan kuin atomipommin jäljiltä. Lehti tiedusteli tilannetta toimitusjohtajalta:
Anna Baijars, ovatko syksyn kirjajulkaisut levällään, ja onko ohjelmaan tulossa muutoksia?
- Olen nyt lomamatkalla, mutta lähtiessäni kaikki oli ihan kunnossa, homma oli silloin hanskassa. Ei siellä ainakaan kustannuspäällikkö Harri Haanpään mukaan mitään hälyttävää tilannetta ollut.
Hokema kuuluu, että rotat jättävät uppoavan laivan. Se on WSOY:llä jo tapahtunut. Nyt sitten lähti kapteenikin, Haanpää ei jäänyt esittelemään kirjasyksyn satoa, joka arvatenkin on ikimuistoisesti päin persettä. Kustantamon varustajat ja osakkaat pitävät vielä lippua korkealla, WSOY on kuin Napoleon Moskovassa. Harri Haanpää oli viimeinen yhdyshenkilö, joka sai myyvät kirjailijat jäämään kustantamoon. Jos nyt ei totaalisen mahdotonta, niin ainakin lohduttoman vaikeaa on löytää Haanpään saappaat täyttävä seuraaja.
Tämä farssi on tietysti erinomaista viihdettä, mutta kyllä se sapettaakin. Kun WSOY:n kuolinkarjaisut alkoivat häiritä normaaleja päivärytmejä, lähti joukko meikäläisiä journalisteja etsimään yhtiön kirstunvartijaa ulkomailta. Sellainen löydettiin Hollannista. Hän sanoi, että teidän kirjat on huonoja ja teidän kirjailijat on liian tylsiä mediahahmoja, ja sitten hän sanoi, että rahallisesti touhu on jotain säälittävän ja turhan väliltä ja menkää helvettiin siitä häiritsemästä, kun tässä on tärkeämpiäkin asioita.
Siis loistavaa molièreläistä draamaa, mutta sen sijaan että meidän reaktio olisi ollut terve ja olisimme nauraneet tälle rahanahneelle ignorantille ja tehneet hänestä esimerkin, joka kirkkaasti muistuttaa muutakin maailmaa siitä että yksinkertaiset ihmiset toisinaan saavat valtaa reilusti yli kykyjensä, me otimme hänet vakavasti ja aloimme surra kirjallisen kulttuurin muutosta. Nyt siis tilanne on se, että WSOY:llä on resursseja muille jakaa, muttei minkäänlaista uskottavuutta kustantamona. Lisäksi suomalainen kirjallinen kulttuuri on paljastunut niin heikoksi, että se ei kykene polkemaan maanrakoon WSOY:n hollantilaisia paskateesejä, vaan se sen sijaan odottaa, milloin tämä rutto leviää muihinkin kustantamoihin.
Mitä pitäisi toivoa? Olen jotenkin kahden vaiheilla. Tavallaan loogista olisi toivoa WSOY:n syöksykierrettä, että se pelkästään keskittyisi keitto- ja horoskooppikirjoihin ja Bonnier-kustantamon jatkisten painamiseen koviin kansiin. Että se rypisi alhossaan ja muuttuisi avoimesti niin säälittäväksi kuin se nykyään on. Toisaalta niin suuri kirjallinen järkäle kuin WSOY saattaisi kupsahtaessaan myös yksinkertaisesti vähentää kirjallisuuden merkitystä tässä kulttuurissa. Seuraus olisi silloin vain jonkin jääminen pois ilman että mitään tulee tilalle. Auts.
perjantai 20. elokuuta 2010
Mainos: rakas ihana byrokratia
Byrokraattinen maailmankuva luhisti uskon moderniin yhteiskuntaan viimeistään Kafkan teoksissa. Olenkin taistellut integraatiota vastaan ja luottanut elämässäni vain ihmisiin, joita voin koskettaa ja jotka asemansa sijasta uskaltavat kohdata muut kuolevaiset yksityishenkilöinä.
Yksi asia tässä valtakunnassa on kuitenkin sapettanut ja vituttanut ylitse muiden: puhelinmainonta. Asian kiusallisuutta lisää se, että useat puhelinmyyjät kauppaavat lehtiä, joihin itse kirjoitan. Sekalaisten projektieni johdosta joudun vielä vastaamaan tuntemattomiin numeroihin, koska olen työkseni pääasiassa tavoitettavissa.
Väistöliikkeistäni esnimmäinen suuntautui väestörekisterikeskuksen tietojenluovutuslomaakkeeseen. Idea on hyvä, mutta ei laisinkaan aukoton. Vielä tulee a-lehtien ja kuvalehtien puheluita ja joku innokas miekkonen haluaa sijoittaa kaikki rahani jonkinlaisessa pyramidibisneksessä, johon pitäisi oikein osallistua koulutuspäivän ajaksi ilmaisine lounaineen. Kalsarikauppa ja puhelinliittymäliikenne onneksi kuitenkin loppuivat.
Tänään jatkoin taistelua löydettyäni uuden viraston. Senkin nimi huokuu Kafkaa, mikä lisää luottamustani sitä kohtaan: asiakkuusmarkkinointiliitto. Tuolta sivuilta löytyvään numeroon kun soittaa, niin kolme vuotta saa kuulemma rauhassa käyttää omaa puhelintaan. Soitin, ja hyvin sujui. Byrokratian estetiikan mukaisesti puhuin tietokoneen kanssa, joka oli puettu miellyttäväksi naisääneksi, tosin jotenkin 80-luvun robottimaiseksi.
Nyt sitten jännittää, mistä löytyy lisää suoramarkkinointia valvovia virastoja. Tuskin ne tässä kaikki ovat, nyt eletään kuitenkin 2000-lukua. Sen verran skeptinen kuitenkin olen, että säilytän puhelimeni muistissa numerot "älävastaa" ja "älävastaa2" sekä "luurikorvaan" - ne kolme sitkeintä.
Yksi asia tässä valtakunnassa on kuitenkin sapettanut ja vituttanut ylitse muiden: puhelinmainonta. Asian kiusallisuutta lisää se, että useat puhelinmyyjät kauppaavat lehtiä, joihin itse kirjoitan. Sekalaisten projektieni johdosta joudun vielä vastaamaan tuntemattomiin numeroihin, koska olen työkseni pääasiassa tavoitettavissa.
Väistöliikkeistäni esnimmäinen suuntautui väestörekisterikeskuksen tietojenluovutuslomaakkeeseen. Idea on hyvä, mutta ei laisinkaan aukoton. Vielä tulee a-lehtien ja kuvalehtien puheluita ja joku innokas miekkonen haluaa sijoittaa kaikki rahani jonkinlaisessa pyramidibisneksessä, johon pitäisi oikein osallistua koulutuspäivän ajaksi ilmaisine lounaineen. Kalsarikauppa ja puhelinliittymäliikenne onneksi kuitenkin loppuivat.
Tänään jatkoin taistelua löydettyäni uuden viraston. Senkin nimi huokuu Kafkaa, mikä lisää luottamustani sitä kohtaan: asiakkuusmarkkinointiliitto. Tuolta sivuilta löytyvään numeroon kun soittaa, niin kolme vuotta saa kuulemma rauhassa käyttää omaa puhelintaan. Soitin, ja hyvin sujui. Byrokratian estetiikan mukaisesti puhuin tietokoneen kanssa, joka oli puettu miellyttäväksi naisääneksi, tosin jotenkin 80-luvun robottimaiseksi.
Nyt sitten jännittää, mistä löytyy lisää suoramarkkinointia valvovia virastoja. Tuskin ne tässä kaikki ovat, nyt eletään kuitenkin 2000-lukua. Sen verran skeptinen kuitenkin olen, että säilytän puhelimeni muistissa numerot "älävastaa" ja "älävastaa2" sekä "luurikorvaan" - ne kolme sitkeintä.
torstai 12. elokuuta 2010
Nippukritiikki: Valikoima asteroideja, Futurama ja Sanakirja*
Eilen juhlittiin kolminkertaisia kirjajulkkareita Dubrovnikissa harvinaisen hienoilla teoksilla. Henriikka Tavin Sanakirja, Mikael Bryggerin Valikoima asteroideja ja Teemu Mannisen Futurama ovat jokainen painavaa tavaraa. Ne muodostavat kukin omalaatuisella tavallaan kielestä, sanoista, kirjaimista ja tekstimassoista runoutta. Teokset ovat suvereeneja kuin itsestään selvästi.
Kuuluisassa katkelmassa romaanissaan Pariisin Notre-Dame Victor Hugo kirjoittaa kirjapainotaidon synnystä fraasilla: "Tämä on syrjäyttävä tuon." Sillä hän kuvaa sitä kopernikaalista kumousta, jolloin kiveen hakattu ja kivestä rakennettu jäi lintujen tavoin maailman joka kolkkaan liihottavien painettujen kirjojen jalkoihin. Arkkitehtuuri oli siihen asti edustanut ikuisuutta, totuutta, muistia. Nyt sen paikan kaappasi kirjallisuus, kun monistetut tekstit levisivät kulovalkean tavoin joka puolelle. 500 vuotta kirjapainotaidon syntymisen jälkeen, tässä hypertekstien maailmassa, Tavi, Brygger ja Manninen kirjoittavat runoudeksi kieltä, joka synty-ympäristönsä ulkopuolella paljastaa kauneutensa, haaveensa, maailmankuvansa, ihmiselämän.
Dubrovnikin lavalle kiipesi ensimmäisenä Brygger. Hän kertoi teoksensa syntyneen runokokoelmalle epätavallisesta aineistosta, fragmenteista ja katkelmista, joihin hän on törmännyt ja joiden poeettisuutta pohtinut. "Tällainen aineisto runokirjan sisällä alkaa lähestyä runoutta kuin itsestään", hän kertoi ja lisäsi, että teokseen päätynyt löydetty aineisto on tarkkaan harkittua. Bryggerin lukemissa runoissa korostui niiden kielellinen logiikka, teksteissä on vain vähän kokemuksellisuutta, runot syntyvät tekstimaailmoista ja konteksteista, jotka luovat etäisyyksiä paitsi semantiikassa myös ajassa. Nimiruno Valikoima asteroideja (1801-2006) tuntuu toimivan teoksen jonkinlaisena avaimena. Mielleyhtymä 1800-luvun nimien kauneuteen ja niillä viitattuihin taivaankappaleisiin on periromanttinen. Nimien muuttuminen kirjain-numero-yhdistelmiksi 2000-luvulla kuvaa paitsi koomisesti kliinistynyttä tiedettä myös sitä ulkokohtaisuutta, jonka se on analyytisyydellään saavuttanut.
Seuraavana esiintyi Manninen, joka luonnehti teostaan ytimekkäästi kertomalla, että Futurama on matka. Hän luki runojaan paatoksellisen teatraalisesti, mikä osuu teoksen maailmaan hyvin. Pitkät monologimaiset runot kuvaavat tulevaisuutta utopiana, joka tarkentuessaan muuttuu hetki hetkeltä lähemmäs dystopiaa. Vaikutelma on paikoin kuin epäonnistunutta unelmointia, mikä tietysti kiinnittää huomion tekstin puhujaan. Samalla Futuraman polveileva tarinointi lähestyy kvasifilosofiaa. Kieli nouseekin teoksen keskiöön, kuten myös Mannisen tekemät valinnat: se mihin hänen huomionsa on kiinnittynyt, mitä hän teokseensa on poiminut. Pidän erityisesti Mannisen herkkyydestä, hänellä on runoilijana ihailtava kyky löytää kieltä, jossa puhuja on avoin ja vilpitön, toisinaan jopa huomaamattaan. Energiset tekstit eivät niinkään pursua affektiivisuutta, vaan jonkinlaisia kielessä tapahtuvia ohikiitäviä hetkiä, jolloin sanoista tuntuu huokuvan välähdyksenä niitä käyttävän ihmisen sisin olemus.

Henriikka Tavi puhui teoksensa yhteydessä runoudesta yleisemminkin: "Kokeellisuuden käsite runoudessa on Suomessa ihan liian laajassa käytössä. Kyse on yksinkertaisesti ilmaisukielestä. Esim Esa on paljon kokeellisempaa runoutta kuin Sanakirja. Siinä mä vaan testasin erilaisilla metodeilla, että tuleekohan tästä runo, ja tulihan se. Sen sijaan Sanakirjassa on kokeellisuutta hyvin vähän."
Tavin runonluenta oli pohtivaa, kuten sanakirjojen suhteen kuuluukin. Runoja kuunnellessa mieleen maalautui sanakirjojen luoma laajempi maailmankatsomus, joka on jonkinlainen kaiken kielessä ja kielen kautta käsittämämme kiteytymä, kielellisen ajattelumme operointikeinojen ja reunaehtojen kartta. Paitsi että Sanakirja on hyvin konseptuaalinen (vai konseptualistinen?) teos, se kasvaa riemastuttavalla tavalla mittojensa yli. Oma suosikkini löytyy sanasta "Ö":
Tavin kykenee luontevasti sisällyttämään puhkikuluneen kliseen runoonsa niin, että sen kauneus paljastuu ja se on taas kuin poimimaton kukka. Kukapa ei saisi mieleensä Tenavien Ressua nakuttamassa kirjoituskoneella 300:aa romaaninalkuaan ikuisesti samalla avauksella: "Oli synkkä ja myrskyinen yö." Tavin ironia, jos sitä on, on niin lämmintä ja hänen luottamuksensa sanoihin niin vahvaa, että kieli tuntuu hänen kynässään täysin tutkimattomalta kaikkien intuitiivisesti jakamalta olemassaolon alueelta. Runon lopetus, huutomerkkiin päättyvä toistuva hyvän yön toivotus päättää myös teoksen. Se tuo sanakirjoille tyypillisesti jonkun kielenkäyttöhetken preesensiin ja samalla paljastaa laajemminkin sen etäisyyden, joka kirjoittajalla niin usein on lukijaansa.
*Näiden kolmen kirjan tekijät ovat paitsi ihailemiani runoilijoita myös läheisesti tuntemiani ihmisiä. Kiitos teille, ystävät, jääviydestäni huolimatta olen kirjoittanut tämän tekstin parhaan ymmärrykseni mukaan vilpittömästi.
Kuuluisassa katkelmassa romaanissaan Pariisin Notre-Dame Victor Hugo kirjoittaa kirjapainotaidon synnystä fraasilla: "Tämä on syrjäyttävä tuon." Sillä hän kuvaa sitä kopernikaalista kumousta, jolloin kiveen hakattu ja kivestä rakennettu jäi lintujen tavoin maailman joka kolkkaan liihottavien painettujen kirjojen jalkoihin. Arkkitehtuuri oli siihen asti edustanut ikuisuutta, totuutta, muistia. Nyt sen paikan kaappasi kirjallisuus, kun monistetut tekstit levisivät kulovalkean tavoin joka puolelle. 500 vuotta kirjapainotaidon syntymisen jälkeen, tässä hypertekstien maailmassa, Tavi, Brygger ja Manninen kirjoittavat runoudeksi kieltä, joka synty-ympäristönsä ulkopuolella paljastaa kauneutensa, haaveensa, maailmankuvansa, ihmiselämän.



Henriikka Tavi puhui teoksensa yhteydessä runoudesta yleisemminkin: "Kokeellisuuden käsite runoudessa on Suomessa ihan liian laajassa käytössä. Kyse on yksinkertaisesti ilmaisukielestä. Esim Esa on paljon kokeellisempaa runoutta kuin Sanakirja. Siinä mä vaan testasin erilaisilla metodeilla, että tuleekohan tästä runo, ja tulihan se. Sen sijaan Sanakirjassa on kokeellisuutta hyvin vähän."
Tavin runonluenta oli pohtivaa, kuten sanakirjojen suhteen kuuluukin. Runoja kuunnellessa mieleen maalautui sanakirjojen luoma laajempi maailmankatsomus, joka on jonkinlainen kaiken kielessä ja kielen kautta käsittämämme kiteytymä, kielellisen ajattelumme operointikeinojen ja reunaehtojen kartta. Paitsi että Sanakirja on hyvin konseptuaalinen (vai konseptualistinen?) teos, se kasvaa riemastuttavalla tavalla mittojensa yli. Oma suosikkini löytyy sanasta "Ö":
Oli synkkä ja mysrskyinen yö. Oli vuoden valoisin lyhin yö. Oli aamu, päivä, ilta ja yö. Oli aamuyö, iltayö, keskiyö, sydänyö, kuutamoyö, pakkasyö, tuliyö, yön loimu, ja ilta palasi yöksi; yö pimeni; yö vaaleni: Hän tuli vasta myöhään yöllä yötä myöten yön pimeyden turvin yöksi yön selkään kotiin, painautui sitä vasten. Ja kului monta hyvää päivää, hyvää huomenta, hyvää iltaa, hyvää yötä! Hyvää yötä! (s.89)
Tavin kykenee luontevasti sisällyttämään puhkikuluneen kliseen runoonsa niin, että sen kauneus paljastuu ja se on taas kuin poimimaton kukka. Kukapa ei saisi mieleensä Tenavien Ressua nakuttamassa kirjoituskoneella 300:aa romaaninalkuaan ikuisesti samalla avauksella: "Oli synkkä ja myrskyinen yö." Tavin ironia, jos sitä on, on niin lämmintä ja hänen luottamuksensa sanoihin niin vahvaa, että kieli tuntuu hänen kynässään täysin tutkimattomalta kaikkien intuitiivisesti jakamalta olemassaolon alueelta. Runon lopetus, huutomerkkiin päättyvä toistuva hyvän yön toivotus päättää myös teoksen. Se tuo sanakirjoille tyypillisesti jonkun kielenkäyttöhetken preesensiin ja samalla paljastaa laajemminkin sen etäisyyden, joka kirjoittajalla niin usein on lukijaansa.
*Näiden kolmen kirjan tekijät ovat paitsi ihailemiani runoilijoita myös läheisesti tuntemiani ihmisiä. Kiitos teille, ystävät, jääviydestäni huolimatta olen kirjoittanut tämän tekstin parhaan ymmärrykseni mukaan vilpittömästi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)