Kun Dumari tulee, Dumari tappaa

Ajauduin takaisin Helsinkiin kuin vesi suihkun lattiakaivoon. Taustakohinamainen elämä ja aherrus tunkeutuivat muutamassa tunnissa solujen väleihin muuttaen orgaanisen aikakäsitykseni takaisin mekaaniseksi. Tunnen olevani jälleen itsestäni vastuussa, tutusti kyborgina muiden joukossa, osa "meitä". Löysinkin itseni heti metropolin polttopisteestä, Tuomari Nurmion keikalta Tavastialla.

Tuomari Nurmio & Hunajaluut on jonkinlainen sukupolvensa dream team, jossa Tohtori Hillillä paukuttaa rumpuja, Esa Kuloniemi soittaa sähkökitaraa ja Aija Puurtinen bassoa Nurmion levittäessä paletiltaan kaikki tunnetuimmat kansallisomaisuudeksi muuttuneet laulunsa leveällä sudilla ja säästelemättä. Ei yhtään välibiisiä eikä hengähdystaukoa, siitä huolimatta vajaan parin tunnin ilta ei riittänyt läheskään kaikkiin hitteihin.

Kokoonpanon viime syksynä aloittaman keikkailun idea on uudet sovitukset ja paikoin aikamoisen läskiksi ajautuvat soundit, jotka on sorvattu Nurmion 30-vuotistaiteilijataipaleen merkkipaaluihin. Ikää ja karismaa saaneen Nurmion äänessä on vaikuttavaa rosoa, eikä hän roiku missään menneessä. Kun hän esittää vuosikymmenien takaisia laulujaan, hän ei toista niitä, vaan tuo ne tähän hetkeen. Silti vanhojen biisien soittamisesta tulee mieleen, että tämä oli alun loppu.

Kymmenen vuotta sitten samaisella Tavastialla Nurmio soitti 20-vuotistaiteilijauransa juhlakeikan. Paikalle kokoontunut yleisö odotti tietysti nostalgiailtaa, mutta Nurmio näytti haikailuille kankkua vyöryttämällä tuoreinta tuotantoaan, eikä soittanut ainuttakaan klassikkoa. Hän on ollut monipuolisuudessaan ja suvereeniudessaan omaa luokkaansa paitsi muusikkona myös lyyrikkona.

Vaikka eilinen keikka oli jonkinlainen unelmien täyttymys, mieltäni kaihertaa tunne, että kaikki sujui liian suunnitellusti. Uudet sovitukset toivat Nurmion biiseihin runttia, kuubalaisia rytmejä, reggaeta, hienoja sooloja, irtonaisuutta. Silti soitossa oli jotakin analyyttistä, kuin esiintyjät olisivat olleet liian taitavia ja siksi selättäneet osaamisellaan ne äänet, joita soittimista lähtee, kun ylitetään se raja, jolloin ilmaisuntarve sivuuttaa tekniikan.