Vietin reilun viikon merellä. H-veneemme purjeet nielivät ahneesti tuulta ja horisontissa päiväkausia siintänyt Suursaari vei ajatukseni useana iltana vanhaan venäläiseen aviopariin. Suursaaren majakka on yhä automatisoimaton. Istuin yöllä kalliolla, kun majakan valo pyyhki taivaanrantaa ja ajattelin majakanvartijoina toimivaa venäläispariskuntaa.
Lukemistakin oli mukana: Hesari jossa kerrottiin että Sofi on saanut potkut. Kyseinen hesari oli muutenkin onnistunut numero, mutta tämä skuuppi hihitytti minua itäisen Suomenlahden aalloilla. Antti Majanderin keuhkoontunut kolumni jutun nurkassa hymyilytti monta päivää. Kulttuuritoimituksen esimies käytti arvovaltaansa ja sotki itsensä risuihin näkemättä metsää. No joo, Sofi on tietysti Majanderin kaveri, kirjailitarhan laatii höperöitä kolumnejaan kyseiseen aviisiin kerran viikossa. Kovin pieniin yksityiskohtiin WSOY:n luisu on kuitenkin mediassa ankkuroitu.
Siltaloiden lähtö WSOY:stä tuntui jonkinlaiselta päätökseltä pieleen menneelle kehitykselle. Sitä ennen oli jo pitkään ollut selvää, että kustannusalan jättiläinen tekee pesäeroa kirjallisuuteen kulttuurin elävänä organismina takoakseen rahaa helposti myyvillä ja tuotteistettavilla niteillä. Kohderyhmäksi ja koko kustantamon maaliksi on paljastunut isän- ja äitienpäivä sekä joulu. Keittokirjaa ja Remestä. Jos WSOY olisi elokuvaohjaaja, se olisi Timo Koivusalo: erinomainen budjetinlaatija ja valtavan koneiston suvereeni pyörittäjä, jonka tuotokset ovat parhaimmillaankin sofistikoitunutta kainalopierua.
Anna Baijarsista ei tullut WSOY:lle sen kaipaamaa kulttuurivaikuttaja-toimitusjohtajaa. Uutisten perusteella hän mäkättää ja varjelee asemaansa eikä piittaa kirjallisuudesta, koska ei ymmärrä sitä. Sen sijaan häntä kiinnostaa budjetti, joka laaditaan häikäilemättömästi pääomaa varjellen. Kirjailijoiden tyytymättömyys ei ole salaisuus, kuten ei myöskään koko syndikaattia määrittävä paska meininki. Viime syksynä Baijarsin järjestämään "kriisikokoukseen" saapui vain kaksi kirjailijoina mielellään esiintyvää tyrkkyä, jotka asettivat mittasuhteet koko touhulle ja antoivat kustantamolle sen ansaitsemat kasvot: Tapio Liinoja ja Roman Schatz. Tässä on vuoden 2010 WSOY, suomalaisen kirjallisen kulttuurin suurin vaikuttaja ja kruununjalokivi.
WSOY:n tilanne on kiinnostava ja olen tiedustellut kustantamon ilmapiiriä useilta sen tiimoilla painineilta ihmisiltä. Yleisvaikutelma on täysin kuollut. Mammutti jättliläisbudjetteineen toimii kuin robotti, eikä mihinkään innostavaan ja uuteen näytä löytyvän mitään kiinnostusta. Kaikki on rutiinia ja lukevaa yleisöä halveksivaa bisnestä, jonka huomaa vuosi vuodelta selvemmin, kun seuraa kevään ja syksyn uutuuskirjoja. Väsymys on voittanut, samoin usko elävään kirjallisuuteen. WSOY on päättänyt kaivaa itselleen haudan ja kuopata kirjallisuutta mukanaan mahdollisimman laaja-alaisesti. Siinä missä Timo Koivusalolla on innostumisen kyky, on WSOY:llä pelkkä totinen ja kyyninen "linja". Se muistuttaa hämmästyttävästi myyttistä hirviötä - mutta sen sijaan että kukaan tulisi ja peittoaisi sen, se sokaisee ja kivittää itse itsensä.
Blogroll
-
-
Rajat auki? on tulossa lokakuussa! - Rajat auki? on tulossa lokakuussa! Ennakkotilaa jo nyt. Rajat auki? -tietokirja esittelee maahanmuuttoa laaja-alaisesti Euroopan unionista Orpon hallitu...4 tuntia sitten
-
Salaliittoteoria - *[pallon mentävä reikä]* Kyösti Salovaara, 2024. *Kvanttifysiikka antaa ennusteen sille, miten monta kertaa saadaan tulos A ja miten monta kertaa tulo...6 tuntia sitten
-
Hattu kun hattu - "*HV* * Hj* Pitkästä aikaa ilmaantu asiaa! Oo Suzanne! *Kungahuset* *Siinnon taas syköt lääpällään.* *Tuus* *Lennu "* omat...22 tuntia sitten
-
Kirjallisuuden katoamisesta: Vaikea laji 2.0 - Julkaisin tammikuussa Helmivyön kautta (eli käytännössä omakustanteena) kirjoituskokoelman *Vaikea laji, *johon olin kerännyt kaikenlaisia omaa kirjoitt...1 päivä sitten
-
-
Uusi julkinen hallinto saapui taiteen edistämisen kentälle – näin se maakunnissa koettiin - Useimpien länsimaiden hallitusohjelmiin on 1980-luvun alkupuolelta lähtien kuulunut valtion hallintojärjestelmien uudistaminen, missä tavoitellaan taloud...2 päivää sitten
-
MANNERHEIMINTIELLÄ PIAN VALMISTA - *MANNERHEIMINTIELLÄ PIAN VALMISTA* Taitavat ja mukavat kollegani *Kirsi Korhonen* ja *Mika Penttinen* toimistoineen ovat saaneet tehtäväkseen muokata ...2 päivää sitten
-
Mää ja Tapparan miäs - *Julkaistu Laitilan Sanomissa 23.4.2024* Jääkiekkoliiga on puksuttanut täydellä höyryllä finaaliotteluihin, jossa kohtaavat viime vuoden tapaan Tappara j...2 päivää sitten
-
Tekoäly taiteilijana - Tekoäly taiteen tuottajana Tekoälyn avulla voidaan tuottaa kuvataidetta, musiikkia ja jopa runoja. Nettiin on jo ilmestynyt tekoälyohjelmia, joilla kuka ta...2 päivää sitten
-
Kukin tahallaan - Kuvaan liittyy useita asiallisia kysymyksiä: jos sinä olisit hän? Millaista olisi olla joku toinen, kuka tahansa. Ketä oikein oli ennen? Tuleeko tän...3 päivää sitten
-
Aina myös palataan kotiin - Kolme päivää, joista vain yksi kokonainen saatiin vietetyksi Eestissä ja silti kaikki on toisin. Mikä kaikki? No, ensinnäkin ilmapiiri ja miljöö, sitten ki...3 päivää sitten
-
Mutta miten kävi Biafran - Jossain ketjussa kommentoitiin eilistä kulttuurikeskustelua radiossa. Itse asia meni ohi. Muistan kyllä olleeni tyytymätön johonkin siinä keskustelussa. ...4 päivää sitten
-
Siemenarkisto ja kaukainen tulevaisuus - Siemenarkistossa ihminen tajuaa pienuutensa, varsinkin kun huoman miten paljon suurempia siemenet ovat minuun verrattuna. En tarkoita vain männynsiemeniä, ...5 päivää sitten
-
PROFESSORIPOOLI: Isaac Bashevis Singerin Vanhaa rakkautta: Kuolemanvakavat ja naurettavat intohimomme - *Isaac Bashevis Singer: Vanhaa rakkautta, tarinoita vanhasta maasta. Suom. Jukka Kemppinen. Tammi 1988.* *Liisa Steinby kirjoittaa:* *Isaac Bashevi...6 päivää sitten
-
Borgeslainen tangolabyrintti - Tomás Eloy Martínezin romaani The Tango Singer (El cantor de tango) veti minut äärelleen aiheellaan. Miten mainio yhdistelmä kiinnostukseni kohteita! Valit...6 päivää sitten
-
Kritiikin kannukset 2024 Elina Salliselle - Suomen arvostelijoiden liitto on myöntänyt vuoden 2024 Kritiikin kannukset Poesian runoilija Elina Salliselle. Palkinto annettiin hänen esikoisrunoteoksest...6 päivää sitten
-
Lassi Kämäri -palkinto 2024 - Kivi, sakset, paperi. Mikä ei kuulu joukkoon? Sakset. Jokainen, joka taistelee toimeentulostaan taiteen kivisellä tiellä, tietää oikean vastauksen. Meillä ...1 viikko sitten
-
Puškinin ensimmäinen Runopuulaaki Kuopiossa - Kaunis sää on suosinut Pusselin synttäreitä Kuopiossa Valkeisenlammen rannan patsaalla vuodesta 1994 lähtien. Vain kerran on jouduttu pakenemaan sadet...1 viikko sitten
-
Nykytaiteen kokoelma karttui yleisön suosikkiteoksilla ja uusilla kokeiluilla - Viime vuonna Kiasma hankki Kansallisgalleria kokoelmaan 57 uutta nykytaiteen teosta. Niitä voi nähdä Kuin kotonaan -näyttelyssä. The post Nykytaiteen ko...2 viikkoa sitten
-
-
-
Merkitys ja ala-aine - Kolmas osa energia-trilogiasta on ilmestynyt, löytyy niikkärin verkkokaupasta nimellä Merkitys ja ala-aine.4 viikkoa sitten
-
Mirkka Rekola I on Vuoden tiedekirja 2023 - Kirjoittamani Mirkka Rekolan elämäkerran osa I Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin on saanut Vuoden tiedekirja 2023 -palkinnon. Perustelut lämmittä...4 viikkoa sitten
-
Paroni "Härkönen" Harkonnen - Frank Herbertin Dyyni-kirjasarjassa ja siihen perustuvissa Denis Villeneuven elokuvissa pääpahiksen rooli asetettu paroni Vladimir Harkonnenille. Sitk...1 kuukausi sitten
-
Ekokriisi on ihmisen kriisi ja linnut sen hälytysmerkkejä - Vilma Melasniemi ja Juho Milonoff, kuva Janne VasamaKun isoja mustia lintuja putoilee taivaalta pommin lailla, kertoo se tietysti luontokadosta ja monim...1 kuukausi sitten
-
Jorge Semprúnista ja tutkimus tekoälyn kirjallisuustietoisuudesta - Lukurauhan päivänä ( 18.2.) kävin Oodissa, lainasin elokuvaohjaaja Jean Renoirin kirjan ”Renoir, isäni”,luin Jorge Semprúnin muistelmateosta ”Hyväst...2 kuukautta sitten
-
Haku Toisinkoiseen on alkanut! - Haku Toisinkoisen tiimiin on nyt alkanut. Pestien tarkemmat esittelyt löytyvät ilmoittautumislomakkeesta. Hakuaikaa on Putkinotkon kevätkokoukseen eli 28.2...2 kuukautta sitten
-
Säpinää Oopperan grillillä - *Oopperan grilli* jysähti painosta. 51 uutta runoa, *Suonna Konosen* ansiokas esipuhe ja *Juho Juntusen* kansitaide. Dynamiittia on käsiteltävä varovasti...3 kuukautta sitten
-
JOUTILAISUUDESTA - *Jouppilanvuoren legendaarinen meditaatiolava. Monet ovat täällä mietiskelleet ei-mitään ja saaneet runsaasti kosmista säteilyä avaruudellisiin ideoihi...3 kuukautta sitten
-
-
Teräkseen taittuneet modernismin sarvet - *Georgialaiset modernistit uudistivat taidetta 1900-luvun alussa. Taivaansinisten juomasarvien tarjoama pulppuava malja virkisti kirjallista elämää, k...4 kuukautta sitten
-
Tampereen Kirjafestarit 2023 - Idiootti on tänä vuonna mukana Tampereen Kirjafestareilla, jotka järjestetään la–su 2.–3.12.2023 Tampere-talossa. Myyntiaika on klo 10–18. Tervetuloa!4 kuukautta sitten
-
Lukupäiväkirja 2023: Alan Mooren & Jacen Burrowsin Providence - Nykysarjakuvan grand old man ja anarkistimaagi Alan Moore lienee parhaiten tunnettu Watchmenista, V for Vendettasta ja From Hellistä. Myöhäisemmän vaiheen ...5 kuukautta sitten
-
Puhe Kiukaan kirjasyksyn avajaisissa 21.10.2023 - *Kiukaan kirjasyksyn avajaiset pidettiin lauantaina 21.10.2023 ravintola Punavuoren Ahvenessa Helsingissä. Samalla tilaisuudessa juhlistettiin Tuulia ...6 kuukautta sitten
-
Itsetuhon kestävöinti: (an)arkiston poetiikkaa - Tämä teksti on uudelleenmuokattu versio Laitos-numerossa (Tuli & Savu nro 86) julkaistusta esseestä. Jos arkiston käsite on nykyään käynyt epävakaaksi, sit...7 kuukautta sitten
-
Eletyt muutokset - On kaikki niin kuin ennenkin, eikä mikään ole ennallaan. Kummallinen olotila. Yllättäen kesäsuunnitelmat menivät uusiksi. En olekaan siellä minne ensiksi s...9 kuukautta sitten
-
Käärijöitä äidin oomme kaikki - ”Vesi on hyvää ja aspiriini maistuu, / höyryt kun vähitellen päästä jo haihtuu. / Viikon sisään lompakkokin laihaksi vaihtuu, / kunnes koittaa viimein se l...11 kuukautta sitten
-
Kuudes viesti: Markku Eskelinen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Ville Hytöselle 9.2.2023 10.32 - Vastaan vastauksiisi saman tien. Vastaukseni ovat lihavoidulla mustalla punaisten vastaustesi alla. *Lähettäjä: *Ville Hytönen *Lähetetty: *torstai ...1 vuosi sitten
-
[tuli-savu] [filtered] to 16.3. Eeva-Liisa Mannerin lyhytproosa ja modernistisen novellitaiteen perintö - *Eeva-Liisa Mannerin lyhytproosa ja modernistisen** novellitaiteen perintö* *Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat – Pirkkalaiskirjailijat 80 vuotta* *K...1 vuosi sitten
-
Sanailua soittolistasta nettiradioon - Bloggaan pitkästä, pitkästä aikaa ihan vaan sen vuoksi, että olen saanut kirjoittaa musiikista aivan liian vähän. Ottaen huomioon, miten valtava osa se o...1 vuosi sitten
-
Vee niin kuin Vastapaino - Viime vuonna *alma materini* täytti 40 vuotta. En tarkoita Tampereen yliopistoa, jossa aloitin opiskeluni 1980-luvun lopulla, vaan Vastapaino-nimistä tie...1 vuosi sitten
-
Tuuliajolla paranoian maisemissa - Olen runsaan viikon sulatellut Cormac McCarthyn uutta romaania The Passenger. Odotukset olivat… The post Tuuliajolla paranoian maisemissa appeared first ...1 vuosi sitten
-
Neljä ratsastajaa 5: Teppo joutuu lahtiin - *Neljä ratsastajaa* -romaanisarjani toiseksi viimeinen osa on ilmestynyt omakustanteena, sadan kappaleen erikoisliimanidoksena. *Teppo joutuu lahti...1 vuosi sitten
-
Yövieras 6 - Nainen kulki aamuisin pienen kastelukannunsa kanssa keittiönikkunani ohi. Sanokaamme häntä vaikka Oiliksi, koska tarina kertoo hänestä ja koska hän on o...1 vuosi sitten
-
Lopulta rakkauden ja kuoleman on otettava mittaa toisistaan - Blogin päivitys on päässyt venähtämään monestakin syystä. Yksi niistä on syksyllä ilmestyvä romaanini Valovuosi. Nyt on viimeiset editoinnit menossa. Pilkk...1 vuosi sitten
-
VAATIMATON - VAATIMATON Minulla on ongelma: En tiedä kuka minä olen. Ja minkälainen olen. Viime aikoina olen lähes epätoivoisena pysähtynyt m...2 vuotta sitten
-
Hylättyjä esineitä 61 | Kuva ja sana | Word as Image - *Kirjoittajan päiväkirja* jatkaa siitä, mihin blogi *Kuva ja sana* (2021–2007) päättyi. Uusi blogi: https://kirjoittajanpvk.blogspot.com/2 vuotta sitten
-
-
Opetus- ja kulttuuriministeriö Facebookin asialla? - Suomen tekijänoikeuslainsäädännön remonttia on viime aikoina valmisteltu ahkerasti. Remontti johtuu vuonna 2019 hyväksytystä EU:n tekijänoikeusdirektiivi...2 vuotta sitten
-
Säveltäjän leipä - Kirjoitus on julkaistu alunperin 30.9.2021 englanniksi Finnish Music Quarterlyssa. Aloitin sävellysopintoni Sibelius-Akatemiassa 1990-luvun jälkipuoli...2 vuotta sitten
-
Pimeä aika - myyttiä myytin päälle - Ajatus pimeästä keskiajasta on myytti - mutta harva tulee ajatelleeksi kuinka suomalaisesta myytistä onkaan kysymys. Jos katsotaan englanninkieliseen maa...2 vuotta sitten
-
"Avoimella maisemalla ei tarkoiteta metsätaloudellisia uudistusaloja" - *Luontaisesti syntyneitä, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvia metsikköjä, joissa jaloja lehtipuita kasvaa runkomaisina puina vähintään 20 k...2 vuotta sitten
-
Viimeinen näytelmä: Venetsian kauppias - Tämä on Shakespere-blogini viimeinen postaus. Olen lukenut nyt kaikki näytelmien uudet suomennokset. Kiitos kaikille, jotka olette lukeneet tätä. Olen saan...3 vuotta sitten
-
KIRJOITTAMISESTA | Erkka ja Lyyti, viimeinen osa - *Pielisjoki.**"sanoisin että koko patsas-instituutio on aika ongelmallinen. se että joitakin ihmisiä nostetaan muiden yläpuolelle luo ihmisten välisiä k...3 vuotta sitten
-
-
COV ui hittibiiseihin - Kirkan Niin paljon se sattuu on paljon ajankohtaisempi kappale, kun sen kuuntelee COVID-korvalla, Niin COVin se sattuu... Tai mitä sanotte Katri Helena...4 vuotta sitten
-
Tasa-arvo käsikirjoituksessa - Minna CanthHyvää tasa-arvon ja Minna Canthin päivää! Päivän agendan mukaisesti ajattelin tänään kirjoittaa hiukan tasa-arvonäkemyksistä käsikirjoitusvaihe...4 vuotta sitten
-
-
Disinformaation levittäjät eivät tarvitse deepfake-teknologiaa niin kauan kuin ihmiset lankeavat halpoihin vedätyksiin - Viime aikoina on kirjoitettu paljon niin sanotuista deepfakeista eli syväväärennöksistä. Deepfakella tarkoitetaan koneoppimisen ja tekoälyn avulla tuotettu...4 vuotta sitten
-
Michael K ja kertomuksen vaarat - Yksi kesäkirjoistani on ollut vuoden 1983 Booker-voittaja Michael K:n elämä (suom. Seppo Lopponen), jonka löysin kesähuvilan kirjahyllystä, kuten edellisen...4 vuotta sitten
-
Rauman Keskustelupuisto on Eurooppa - Katselen Keskustelupuiston tonttia Rauman keskustassa. Vanha paikka kylpee kevätillan auringonvalossa. Tyhjäksi jääneellä keskikaupungin palasella on ka...4 vuotta sitten
-
Vaihda uuteen osoitteeseen - Tämä "Varaiines" poistuu piakkoin. Jos haluat jatkossakin lukea juttujani, niin vaihda kirjanmerkiksi seuraava osoite: https://inez54321.blogspot.com/ Ent...4 vuotta sitten
-
-
Trafi ei luovuta suojattuja tietoja yksityisille pysäköintivalvonta yrityksille - Blogille yksityishenkilön välittämän Trafin lakimiehen kanssa käydyn kirjeenvaihdon perusteella, Trafi *ei enää* luovuta ajoneuvon omistajan tai haltijan t...5 vuotta sitten
-
Julkaistua 860: Niinistön muotokuva ei ole yhteisötaidetta - Tällainen ilmestyi eilen *Helsingin Sanomien* mielipidekirjoituksissa. Lillukanvarsista ei ole kyse. Pidän asiaa melko tärkeänä. Taiteesta puhuminen koet...5 vuotta sitten
-
My Chinese Landscape - Kauko-Idän kulttuurien harrastajana ja ihailijana astuin sisään Muu-Galleriaan, jossa oli viime sunnuntaihin asti esillä Sara Pathiranen näyttely ”My Chine...6 vuotta sitten
-
Oftentimes these programs can target students which might be people of certain tribes, or which are pursuing specific professional levels. - Alternative of school 1925, when was actually an article entertaining although writing. Below are a few decent composition topics that children may come ac...6 vuotta sitten
-
Toinen musta aurinko - Orionissa esitetään huomenna ja sunnuntaina Andrew Dominikin dokumenttielokuvaa *One More Time with Feeling* (2016). Tiedämme, että päähenkilö kuoli ennen...6 vuotta sitten
-
Henkilöhahmonluomistarina - Hän hoippuu, tönäisee tuolia kymmenen senttiä, se liikahtaa, ei pidä uudesta asennosta, se on vähän kuin toisella kyljellä tuoliystävänsä vierellä, kääntän...6 vuotta sitten
-
Multilingual Poetry Jam - How is it that we can reach shared truths and establish common ground in our complex world, a place that is home to speakers of some 6,000 different lan...6 vuotta sitten
-
Resepti Helsingin poliisin sekoittamiseksi seuraavana itsenäisyyspäivänä - Natsit, vastamielenosoittajat, alpakat, lapset, puput, 612. Pelaajien moninaisuudesta huolimatta itsenäisyyspäivän katushakin voitti poliisi. Aseiden kan...6 vuotta sitten
-
-
Olavi Paavolaisen ristiretki fasismia ja kansallissosialismia vastaan - Olavi Paavolainen (1903–1964) oli aikansa Louis Theroux, Morgan Spurlock tai Michael Moore, kulttuuri-ilmiöiden kuvaaja. Tosin dokumentaristina Paavolainen...6 vuotta sitten
-
Blade Runner - 35 vuotta myöhemmin - Tulevaisuus harvemmin paljastuu tieteiselokuvan näköiseksi, mutta 35 vuotta vanha Blade Runner kertoo kaikenlaista menneisyydestä. Kuten että 80-luvulla ...6 vuotta sitten
-
Syyskuu - Lastenkirjahyllyssä on arvio Opossumi repussa -kirjasta. Kirja on otettu kivasti vastaan. Lasten palaute kouluvierailuilla saa työn tuntumaan mielekkäält...6 vuotta sitten
-
s 35 - rakkauslesti sielubidee elelinkaari muistin kaiteet luoletus palkanan saitsija ristintienristeys6 vuotta sitten
-
Kauhun (hassun) hyvältä tuntuva leima - Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, sain tänä keväänä valmiiksi vuosien työn, kauhukirjallisuuteen kallellaan olevan trilogian. Vaikka teoksissani ...6 vuotta sitten
-
Kuka tarvitsee kirjoittajakoulutusta? - Nuori Voima -lehden neljännessä podcastissa käsitellään mm. kirjoittajakoulutusta. Erkka Mykkänen on ollut vuoden Viita-akatemiassa ja vuoden Kriittisess...7 vuotta sitten
-
Kiirastorstain polku - After not quite half an hour, the *camino* begins a short and slightly exposed traverse to the left. Just after, past a few beige/red-coloured steps cut ...7 vuotta sitten
-
-
Testamentti - Hyvä lukijani, tämä on loppu. Kaasuputki-blogi käynnistyi yskähdellen joulukuussa 2009. En ollut itsekään varma sisällöstä tai muodosta. Kunhan vain olisi ...7 vuotta sitten
-
Vastaanottoa - Esikoisteokseni "Villieläimiä" on Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Tunnustuksen otan nöyränä vastaan. Olen saanut muutaman puntaroidun ja...7 vuotta sitten
-
Muistojen bulevardilla - Terveisiä menneestä! Runouslehti Tuli&Savu uudistettiin vuonna 2003, uusi formaatti, uudet yhteistyökumppanit painotalo Art-Print ja Taideteollisen korkea...7 vuotta sitten
-
Blogi siirtyy - Tämä blogi siirtyy uuteen osoitteeseen liukkonen.fi. Tapaamisiin siellä.Kategoria(t): Uncategorized7 vuotta sitten
-
Haudan takaa - On kulunut vuosi rakkaan isäni kuolemasta. Isäni joka oli paras ystäväni. Monesti haluaisin laittaa hänelle tekstiviestin tai soittaa, hän oli ainoa joka o...7 vuotta sitten
-
Heleyteen - (*Jokamiehen taikakirja*. Kerännyt Werner Anttila. Karisto, 1950, s. 178)7 vuotta sitten
-
-
Hamlet Helsinginkadulla - Jouko Turkan muistolle - --> Jouko Turkka on kuollut. En ole toipunut tästä uutisesta. Tärkeä opettajani, nerokas taiteilija on poissa. En ole Suomessa nähnyt *Hypnoosin* (1985)...7 vuotta sitten
-
-
Crazy Ex-Girlfriend - Vähintäänkin tämän vuoden parhaita suuren maailman televisiolöytöjä on tänä kautena alkanut ja katsomani Crazy Ex-Girlfriend. Ideansa perusteella ...7 vuotta sitten
-
-
BLOGIN VAIHTO...NYT! - *Hei ystävä.* Kiitos, että luit tätä vanhaa blogiani. Nyt kirjoitan uutta osoitteessa: http://jpuusa.blogspot.fi Se käsittelee sekä yhteiskuntaa, että kuva...8 vuotta sitten
-
Osoitteenmuutos / A change of address - Olen siirtänyt blogin sisällön kotisivuilleni ja jatkan sen satunnaista päivittämistä siellä. I...8 vuotta sitten
-
Tanskalaisen dekkarin parhautta: Q-osasto - Ruotsin pääministeri Olof Palme murhattiin talvella 1986 Tukholmassa. Viime viikolla uutisoitiin poliisin löytäneen murha-aseesta uusia DNA-jälkiä. Läpimur...8 vuotta sitten
-
Surulliset liput, pommit ja poliisit - Tein identiteettipolitiikkaa, sellainen näköjään kiinnostaa laajasti. Poistin Ranskan lipun FB-profiilikuvani päältä. En kehota ketään tekemään samoin, tai...8 vuotta sitten
-
Rohkeus-blogi luettavissa säätiön verkkosivuilla - Rohkeus-blogiamme voit lukea nykyään osoitteessa http://www.koneensaatio.fi/rohkeat-avaukset/rohkeus-blogi/ You can read the boldness blog at http://www.k...8 vuotta sitten
-
Jatkokertomus 11/? - Kuinka kauan voi sana pitää valonsa? Kuinka kauan hehku on jaksanut pysyä kiinni murusissa, leijua katossa? Kun minä herään, sitä ei ole. On hämärää, oud...8 vuotta sitten
-
Time to go - The party's over: Books from Finland's last post The post Time to go first appeared on Books from Finland.8 vuotta sitten
-
Olé-lehden artikkeli - -- (Artikkeli *Olé*-lehden numerosta 5/2015. Aiheena kirjani *Valkoinen baletti: kirjoituksia Real Madridista*. Lehden voi tilata täältä, kirjan täältä.)...8 vuotta sitten
-
Johonkin pitää lopettaa - Tarinoiden lopettaminen on oma taitolajinsa. Loppuja on erilaisia, sekä rakenteeltaan että muulta tyypiltään – avoin loppu, kaiken yhteen sitova loppu, alk...8 vuotta sitten
-
Pelastautumissuunnitelma – Otavan nuortenromaanikilpailun jälkikirjoitus - Otavan nuortenromaanikilpailun voitti espoolainen toimintaterapeutti Nadja Sumanen valloittavalla ja ihanan elämänmyönteisellä käsikirjoituksellaan Rambo...9 vuotta sitten
-
Uusia suuntia - elokuva-arvioita Mustekalassa - Koska kriitikkona kehittyäkseen pitää aina etsiä uusiakin suuntia, kirjoitan nykyisin myös elokuvasta. Aloitin hiljattain elokuvakriitikkona *Mustekalassa*...9 vuotta sitten
-
Antiaikalainen siirtyy uuteen paikkaan - Blogini ilmestyy vastedes Imagen sivuilla. Vanhat juttuarkistot löytyvät sieltä. Linkki uuteen paikkaan tässä: http://blogit.image.fi/antiaikalainen/ Ja t...9 vuotta sitten
-
Kirjan esipuhe - *Kirjamme * Verkko suljettu: internet ja avoimuuden rajat* on jo ehtinyt kauppojen hyllyille ja jokunen arviokin näyttäisi löytyvän, joten lienee aika pa...9 vuotta sitten
-
-
Lauantaiesseiden esipuhe - Kun Juha Koirasen elokuva Partanen tuli televisiosta kymmenisen vuotta sitten, nauroin hämmentyneenä läpi tarinan tietämättä oikein itsekään, mille. Zaida ...9 vuotta sitten
-
Sivut muuttaneet - Muotokuvatiskin uudet nettisivut löytyvät osoitteesta www.muotokuvatiski.net!9 vuotta sitten
-
Loppu/muutto - Runsaan seitsemän ja puolen vuoden bloggaamisen jälkeen olen päättänyt arkistoida Koiranmutkia-blogin. Tämä jää tähän. Alusta on palvellut hyvin, Nemo on v...10 vuotta sitten
-
Archives Of Pain - *Manic Street Preachers* julkaisi albumin *The Holy Bible* lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Olin silloin brittiläistä ”indiepoppia” ja kaikkea siih...10 vuotta sitten
-
Se on sitten kevät - Aika vierähti viime merkinnästä. Viimeksi olin flunssassa ja kesä oli alussa, nyt se on vielä jonkun matkan päässä. Opetuksen lomasta on selvästikin vaikea...10 vuotta sitten
-
Holmes ja Poirot - Klassisen englantilaisen salapoliisiromaanin suuret sankarit Sherlock Holmes ja Hercule Poirot ovat poikkeuksellisen hyvin hengissä, vaikka Holmesin ensies...10 vuotta sitten
-
Anonymous Artwork - Galleria Huuto Jätkäsaari 1:ssä, 2.-13.10.2013 *Kalle Turakka PurhonenIlona Valkonen,Maiju Salmenkivi,Aleksi Tolonen,Marja Viitahuhta,Anja Helminen,Miia R...10 vuotta sitten
-
Plan B? - Ja kätilönä Mombasassa paikan heti sain. Heräsin eilen tuo lause päässäni. Olin tehnyt unessa runoa, jossa haettiin töitä. (Edellinen säe päättyi tietenkin...10 vuotta sitten
-
Blogi on muuttanut - Särötiedote: Särö on yhdistänyt kotisivunsa ja blogin. Löydät meidät nyt osoitteesta http://www.sarolehti.net . Tämä vanha blogi on edelleen luettavissa, m...10 vuotta sitten
-
-
& - Ja jonakin päivänä pyöreässä suvannossa jonka ylle kumartuvat vanhat hassahtaneet puut.11 vuotta sitten
-
En halunnut kuolla viime yönä. - Siltä se tuntuu, tukehtumisesta johtuva paniikki, että nyt tässä on loppu. Että tässä yksin kaon, ryin, haparoin ilmaa, pinkaisen sängystä, pompin kuraa ku...13 vuotta sitten
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
torstai 24. kesäkuuta 2010
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Street-runokoulu
Tutkijat kiistelevät onko tässä kuvassa kyseessä street-runokoulu, street-runouden ensimmäinen virallinen manifesti, vai street-runoudesta irronnut poliittinen koulukunta (kyllä, tulkinnalliset sisällöt juuri sanan school kohdalla ovat ehtymättömät, tästä kumpuaakin tämän liikkeen nerous - sanoja ei koskaan valita sattumalta. Kaikki on mietitty loppuun). Olen vahvasti ensimmäisen näkemyksen kannalla, päätään raapiva nuorukainen etualalla on selvästi vasta opettelemassa tätä touhua.
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Pari sanaa julkisesta taiteesta
Pekka Jylhä teki Kaivariin Odotus-vitsiteoksen kiillotetusta pronssista, jonka vastaanotto ja tolkuttomat luonnehdinnat lehdissä koettelivat uskoani ihmiskuntaan. Teknisesti heikkotasoinen esittävä ja vieläpä kömpelö teos uskomattoman kehnolla symboliikalla aplodeerattiin kaupunkikuvan osaksi samaan tyyliin kuin tarjoilijan aivastamat limpit olisi kiitetty annokseen kuuluviksi.
Otso Kantokorpi (muutamien aika lailla heikompien julkisen taiteen blogipostausten lomassa) kirjoitti kuitenkin vapauttavasti ja rehellisesti osuvan analyysin, jota lukiessa tunsin suunnatonta huojennusta ja helpotusta, jopa kiitollisuutta. Ehdotukseni Helsingin kaupungille onkin, että Kantokorvelta pyydetään lupa jutun kiveen hakkaamiseen, joka liitetään Odotus-teoksen pysyväksi kiinteäksi osaksi. Teko olisi sikälikin tärkeä, että se osoittaisi mitkä mahdollisuudet kritiikillä on nostaa taidetta aikana, jona se rypee vastaanottonsa kanssa täydellisessä yhdentekevyydessä ja näköalattomuudessa.
Jylhän puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että materiaalivalintana klassinen pronssi on nykyään edistyksellinen. Se kestää säätä ja aikaa - huolimatta siitä, että tällä teoksella on kiinteät kulut, sillä se pitää tavan takaa kiillottaa ja sisään ujutettu lamppu vaihtaa - sekä onttoon teokseen arvatenkin ilmestyvät tupakantumpit ja muut roskat tyhjentää.
Toissa talvena tein juttuprojektia Jyväskylän julkisesta taiteesta. Kiersin parin viikon aikana kaupungin jokaisen julkisen teoksen. Kiinnitin huomiota siihen, miten nuorta Jyväskylän julkinen taide keskimäärin on ja miten käsittämättömän heikko nykytaiteilijoiden materiaalitaju on. Suuri osa teoksista oli ilmestynyt vähän kuin vahingossa katujen varrelle ja otettu sitten osaksi kaupunkikuvaa.
Aihetta taustoittaessani kysyinkin Jyväskylän yhdyskuntatekniikan rakennuttajahortonomi Leena Rapolta seuraavaa: "Huippuvuonna 2002 pystytettiin julkinen taideteos joka 52. päivä. Tällainen tahti voi aiheuttaa vauhtisokeutta. Miten taidehankintojen onnistumista analysoidaan?"
Hän vastasi: "Tarvitseeko sitä analysoida? Taiteen tehtävä lienee herättää tuntemuksia, saada kokemaan ja tuntemaan jotain. Jokainen kokee ja tuntee tavallaan. Palautetta tulee yhdyskuntatekniikalle varsin vähän. Yleensä palaute liittyy pääsääntöisesti patsaiden kuntoon tai kunnostustoiveisiin."
Eli suomeksi: kun teos on pystytetty, se on sillä hyvä. Eikä sen onnistuneisuutta tarvitse sen enempää pohtia. Julkista taidetta on hyvä olla, koska niin yleisesti on totuttu ajattelemaan. Sisältöpuoli ja esteettiset kysymykset ovat sen sijaan yhdentekeviä. Tämä myös näkyy Jyväskylässä ja muissakin kaupungeissa järkyttävällä tavalla. Mitään muuta taidetta tai taiteen lajia tuskin tehdään vastaavalla tavalla vailla lähes mitään laadullisia kriteerejä. Julkinen taide on monelta osin pakkopullaa, joka suhteessa infraan on niin halpaa, ettei siitä tarvitse piitata.
Hämmästyttävin juttu koko oopperassa on kuitenkin nykykuvataiteilijoiden lähes täydellinen materiaalitajun puute. Ennen pitkää se saattaa johtaa jopa onnettomuuteen jalankulkijan jäädessä romahtavan teoksen alle. Julkiset teokset pyrkivät usein näyttävyyteen - kohoten esimerkiksi useiden metrien korkeuteen. Taiteilijat käyttävät enenevässä määrin materiaaleja, kuten pelti tai rauta ja liittävät niitä toisiinsa huterilla juotos- tai hitsaussaumoilla. Mobileissa kymmenien kilojen ulokkeet saattavat uhmata painvoimaa vain satunnaisen laakerin kestävyydellä.
Pahin ongelma on kuitenkin julkisen taiteen "pysyvyys". Niitä puretaan vain harvoin, ne on ajateltu osaksi pysyvää kaupunkikuvaa. Esimerkiksi Jyväskylän Rantaraitilla on huonekaluputkesta tai paksummasta ontosta rautaputkesta väkerrettyjä teoksia, joista näkyy jo kantavissa rakenteissa korroosion jäljet muutaman vuoden jälkeen. Taiteilijat kuvittelevat, että primer-maalit (tai sinkkikerros raudan päällä) ovat ikuisia. Todellisuudessa ne alkavat hilseillä jo vuodessa ja säilyttävät sen jälkeen kosteuden raudan pinnalla. Teoksien huoltamisen tulisi siten olla jokavuotinen projekti, mihin tietenkään millään kaupungilla ei ole varaa. Kultauskin tulisi halvemmaksi. Lopputulos on kammottava. Esteettisesti hilseilevät maalit ja ruostevalumat ovat ehtaa Neuvostoliittoa. Satojen kilojen massat tällaisella hapertuvalla perustalla taas tulevat ryminällä alas sopivassa syysmyrskyssä.
Tämä kaikki tietysti kertoo julkisen taiteen nykymerkityksestä: yhdentekevää kaupungin asukkaille, yhdentekevää kunnallistekniikalle, mutta taiteilijoille tärkeä mahdollisuus työnsä opetteluun ja erilaisiin materiaalikokeiluihin.
Otso Kantokorpi (muutamien aika lailla heikompien julkisen taiteen blogipostausten lomassa) kirjoitti kuitenkin vapauttavasti ja rehellisesti osuvan analyysin, jota lukiessa tunsin suunnatonta huojennusta ja helpotusta, jopa kiitollisuutta. Ehdotukseni Helsingin kaupungille onkin, että Kantokorvelta pyydetään lupa jutun kiveen hakkaamiseen, joka liitetään Odotus-teoksen pysyväksi kiinteäksi osaksi. Teko olisi sikälikin tärkeä, että se osoittaisi mitkä mahdollisuudet kritiikillä on nostaa taidetta aikana, jona se rypee vastaanottonsa kanssa täydellisessä yhdentekevyydessä ja näköalattomuudessa.
Jylhän puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että materiaalivalintana klassinen pronssi on nykyään edistyksellinen. Se kestää säätä ja aikaa - huolimatta siitä, että tällä teoksella on kiinteät kulut, sillä se pitää tavan takaa kiillottaa ja sisään ujutettu lamppu vaihtaa - sekä onttoon teokseen arvatenkin ilmestyvät tupakantumpit ja muut roskat tyhjentää.
Toissa talvena tein juttuprojektia Jyväskylän julkisesta taiteesta. Kiersin parin viikon aikana kaupungin jokaisen julkisen teoksen. Kiinnitin huomiota siihen, miten nuorta Jyväskylän julkinen taide keskimäärin on ja miten käsittämättömän heikko nykytaiteilijoiden materiaalitaju on. Suuri osa teoksista oli ilmestynyt vähän kuin vahingossa katujen varrelle ja otettu sitten osaksi kaupunkikuvaa.
Aihetta taustoittaessani kysyinkin Jyväskylän yhdyskuntatekniikan rakennuttajahortonomi Leena Rapolta seuraavaa: "Huippuvuonna 2002 pystytettiin julkinen taideteos joka 52. päivä. Tällainen tahti voi aiheuttaa vauhtisokeutta. Miten taidehankintojen onnistumista analysoidaan?"
Hän vastasi: "Tarvitseeko sitä analysoida? Taiteen tehtävä lienee herättää tuntemuksia, saada kokemaan ja tuntemaan jotain. Jokainen kokee ja tuntee tavallaan. Palautetta tulee yhdyskuntatekniikalle varsin vähän. Yleensä palaute liittyy pääsääntöisesti patsaiden kuntoon tai kunnostustoiveisiin."
Eli suomeksi: kun teos on pystytetty, se on sillä hyvä. Eikä sen onnistuneisuutta tarvitse sen enempää pohtia. Julkista taidetta on hyvä olla, koska niin yleisesti on totuttu ajattelemaan. Sisältöpuoli ja esteettiset kysymykset ovat sen sijaan yhdentekeviä. Tämä myös näkyy Jyväskylässä ja muissakin kaupungeissa järkyttävällä tavalla. Mitään muuta taidetta tai taiteen lajia tuskin tehdään vastaavalla tavalla vailla lähes mitään laadullisia kriteerejä. Julkinen taide on monelta osin pakkopullaa, joka suhteessa infraan on niin halpaa, ettei siitä tarvitse piitata.
Hämmästyttävin juttu koko oopperassa on kuitenkin nykykuvataiteilijoiden lähes täydellinen materiaalitajun puute. Ennen pitkää se saattaa johtaa jopa onnettomuuteen jalankulkijan jäädessä romahtavan teoksen alle. Julkiset teokset pyrkivät usein näyttävyyteen - kohoten esimerkiksi useiden metrien korkeuteen. Taiteilijat käyttävät enenevässä määrin materiaaleja, kuten pelti tai rauta ja liittävät niitä toisiinsa huterilla juotos- tai hitsaussaumoilla. Mobileissa kymmenien kilojen ulokkeet saattavat uhmata painvoimaa vain satunnaisen laakerin kestävyydellä.
Pahin ongelma on kuitenkin julkisen taiteen "pysyvyys". Niitä puretaan vain harvoin, ne on ajateltu osaksi pysyvää kaupunkikuvaa. Esimerkiksi Jyväskylän Rantaraitilla on huonekaluputkesta tai paksummasta ontosta rautaputkesta väkerrettyjä teoksia, joista näkyy jo kantavissa rakenteissa korroosion jäljet muutaman vuoden jälkeen. Taiteilijat kuvittelevat, että primer-maalit (tai sinkkikerros raudan päällä) ovat ikuisia. Todellisuudessa ne alkavat hilseillä jo vuodessa ja säilyttävät sen jälkeen kosteuden raudan pinnalla. Teoksien huoltamisen tulisi siten olla jokavuotinen projekti, mihin tietenkään millään kaupungilla ei ole varaa. Kultauskin tulisi halvemmaksi. Lopputulos on kammottava. Esteettisesti hilseilevät maalit ja ruostevalumat ovat ehtaa Neuvostoliittoa. Satojen kilojen massat tällaisella hapertuvalla perustalla taas tulevat ryminällä alas sopivassa syysmyrskyssä.
Tämä kaikki tietysti kertoo julkisen taiteen nykymerkityksestä: yhdentekevää kaupungin asukkaille, yhdentekevää kunnallistekniikalle, mutta taiteilijoille tärkeä mahdollisuus työnsä opetteluun ja erilaisiin materiaalikokeiluihin.
torstai 3. kesäkuuta 2010
Helsinki Poetry Connectionin Kallion keikka
Fleminginkadun Vaihtolavalle kiipesi eilen Helsinki Poetry Connection neljän runoilijan voimin. Pääsin viimein itsekin paikalle haistelemaan tuon juhlavan nimen valinneen lavarunoryhmittymän meininkejä.
Yhtymän primus motor Harri Hertell esitteli aluksi HPC:n runoilijayhteisöksi, joka järjestää Poetry Jam -klubia: "Esitykset kattavat esimerkiksi taide-räppiä, puhemusiikkia sekä julkaisseiden ja julkaisemattomien runoilijoiden esiintymisiä. Olennainen seikka on myös jamien open mic -sessiot. Toiminta pyrkii olemaan ylipäätään kaikin puolin avointa", hän kertoi.
Olen itse ollut hieman varautunut HPC:n englanninkielisestä viihdepaketti-alluusioita sisältävästä terminologiasta, joka pukee runoutta streetwise-pöksyihin. Toisaalta se on tuonut runouteen uusia kiinnostavia kytköksiä, mikä tietenkin on pelkästään mahtava juttu. Pidän myös ajatuksesta, että tekstit ovat esityksille jollain tavoin alisteisia, eli että runouden auditiivista ja foneettista puolta tuodaan esille.
Esitykset aloitti Juho Nieminen kertomalla saaneensa samana päivänä postissa kustannussopimusluonnoksen. Tulevan esikoisrunoilijan tekstit olivat monin tavoin aika perinteistä havaintoon perustuvaa kuvarunoutta. Aiheina esimerkiksi kevään saapuminen tai sadepäivä kaupungilla. Ne toivat eteen hyvin 90-lukumaista keskeislyyristä sielunmaisemaa.
Vastinpareiksi asettuivat temaattisesti näkyvimmin kaupunki ja luonto, josta jälkimmäisen havainnot muistuttivat hetkittäin Hans Lidmanin klassikkonovelleja. Niemisen säkeissä oli yhtä kaikki tarkkoja havaintoja, jotka avasivat paikoin hienoja kiteytyneitä maailmankuvia. Ne korostuivat levollisessa luennassa, jossa esiintyjä ja säkeet tuntuivat yhdistyvän.
Runoissa oli myös selvä paikallistava ja ajallistava Helsinki-kytkös runominän asettuessa romanttisesti maisemaan. Tämä piirre toistui oikeastaan jollain tavoin kaikissa muissakin esityksissä. Se aiheuttaa ainakin minulle vierastamista, sillä en pysty identifioitumaan Tää on mun stadi -ajatukseen vaikka maisemasta olenkin. En ylipäätään usko tällaisiin sukupolvikokemuksiin kovin vahvasti. Niemisen esitys oli yhtä kaikki kiintoisa, tulevan kirjan luen, jos eteen tulee.
Juho 6 riimitteli esityksessään puolinasaalista puhemusiikkia, räppiä ilman biittiä. Runoelmat olivat tarinoivaa vähän ruikuttavaa minä-maailmaa, jonka sielunmaisemaksi maalautui intonaation perusteella Myllypuron Esson parkkipaikan moporinki.
Laajempi konteksti nojautuu Suomi-räpin uuteen aaltoon, jossa Julma Henri, Asa, Jontti & Shaka ym. ovat tuoneet aggressiiviset terveisensä syrjäytymisestä. Koko ilmiö on monin tavoin kiinnostava juurikin runoudesta käsin tarkasteltuna. Rap-biisien lauseet ovat Totuus, jonkinlaista täältä pesee -traumantyöstöä, jolle tuntuu löytyvän kaikupohjaa psyykkisten häiriöiden ja ulkopuolisuuden laajenevasta massasta. Toisaalta naurettava lapsellinen machokulttuuri ja itsesäälinen päihderomantiikka ovat kiusallisen typerää seurattavaa. Se, millä tavoin nämä piirteet värittyvät taide-rap-runoudessa, tuntuu vielä aika epäselvältä. Juho 6:n esitys ei tuonut kovin tarkkaa mielikuvaa sisällöistä, täytynee pitää korvia jatkossa paremmin auki.
Aura Nurmen runot olivat aiheiltaan ja kieleltään niin hajanaisia, että kokonaisuudesta ei voi oikein puhua. Kosketuskohtia kokemusmaailmaan ei tuntunut olevan liiemmin, vaikka eufemistiset maisemat ja runojen etäiset aiheet tuntuivatkin tavoittelevan jonkinlaista tunnemaailmaa. Hänen esityksensä loi Harri Hertellin esityksen tavoin mielikuvan teatterimaisuudesta.
Hertellin runot olivat suhteessa esitykseen monin paikoin kielellisesti osuvia ja paikoin jopa proosallisia. Taustalla säilyi jatkuva reflektio tietoisuuteen esiintymisestä sekä Helsinki 2010 -maisemasta. Kuunteleminen oli viihdyttävää, vaikka tekstit tuntuivat olevan ennemmin preesensiä ja improvisaatiovaikutelmaa tavoittelevia repliikkejä kuin runoja.
Yhtymän primus motor Harri Hertell esitteli aluksi HPC:n runoilijayhteisöksi, joka järjestää Poetry Jam -klubia: "Esitykset kattavat esimerkiksi taide-räppiä, puhemusiikkia sekä julkaisseiden ja julkaisemattomien runoilijoiden esiintymisiä. Olennainen seikka on myös jamien open mic -sessiot. Toiminta pyrkii olemaan ylipäätään kaikin puolin avointa", hän kertoi.
Olen itse ollut hieman varautunut HPC:n englanninkielisestä viihdepaketti-alluusioita sisältävästä terminologiasta, joka pukee runoutta streetwise-pöksyihin. Toisaalta se on tuonut runouteen uusia kiinnostavia kytköksiä, mikä tietenkin on pelkästään mahtava juttu. Pidän myös ajatuksesta, että tekstit ovat esityksille jollain tavoin alisteisia, eli että runouden auditiivista ja foneettista puolta tuodaan esille.
Esitykset aloitti Juho Nieminen kertomalla saaneensa samana päivänä postissa kustannussopimusluonnoksen. Tulevan esikoisrunoilijan tekstit olivat monin tavoin aika perinteistä havaintoon perustuvaa kuvarunoutta. Aiheina esimerkiksi kevään saapuminen tai sadepäivä kaupungilla. Ne toivat eteen hyvin 90-lukumaista keskeislyyristä sielunmaisemaa.
Vastinpareiksi asettuivat temaattisesti näkyvimmin kaupunki ja luonto, josta jälkimmäisen havainnot muistuttivat hetkittäin Hans Lidmanin klassikkonovelleja. Niemisen säkeissä oli yhtä kaikki tarkkoja havaintoja, jotka avasivat paikoin hienoja kiteytyneitä maailmankuvia. Ne korostuivat levollisessa luennassa, jossa esiintyjä ja säkeet tuntuivat yhdistyvän.
Runoissa oli myös selvä paikallistava ja ajallistava Helsinki-kytkös runominän asettuessa romanttisesti maisemaan. Tämä piirre toistui oikeastaan jollain tavoin kaikissa muissakin esityksissä. Se aiheuttaa ainakin minulle vierastamista, sillä en pysty identifioitumaan Tää on mun stadi -ajatukseen vaikka maisemasta olenkin. En ylipäätään usko tällaisiin sukupolvikokemuksiin kovin vahvasti. Niemisen esitys oli yhtä kaikki kiintoisa, tulevan kirjan luen, jos eteen tulee.
Juho 6 riimitteli esityksessään puolinasaalista puhemusiikkia, räppiä ilman biittiä. Runoelmat olivat tarinoivaa vähän ruikuttavaa minä-maailmaa, jonka sielunmaisemaksi maalautui intonaation perusteella Myllypuron Esson parkkipaikan moporinki.
Laajempi konteksti nojautuu Suomi-räpin uuteen aaltoon, jossa Julma Henri, Asa, Jontti & Shaka ym. ovat tuoneet aggressiiviset terveisensä syrjäytymisestä. Koko ilmiö on monin tavoin kiinnostava juurikin runoudesta käsin tarkasteltuna. Rap-biisien lauseet ovat Totuus, jonkinlaista täältä pesee -traumantyöstöä, jolle tuntuu löytyvän kaikupohjaa psyykkisten häiriöiden ja ulkopuolisuuden laajenevasta massasta. Toisaalta naurettava lapsellinen machokulttuuri ja itsesäälinen päihderomantiikka ovat kiusallisen typerää seurattavaa. Se, millä tavoin nämä piirteet värittyvät taide-rap-runoudessa, tuntuu vielä aika epäselvältä. Juho 6:n esitys ei tuonut kovin tarkkaa mielikuvaa sisällöistä, täytynee pitää korvia jatkossa paremmin auki.
Aura Nurmen runot olivat aiheiltaan ja kieleltään niin hajanaisia, että kokonaisuudesta ei voi oikein puhua. Kosketuskohtia kokemusmaailmaan ei tuntunut olevan liiemmin, vaikka eufemistiset maisemat ja runojen etäiset aiheet tuntuivatkin tavoittelevan jonkinlaista tunnemaailmaa. Hänen esityksensä loi Harri Hertellin esityksen tavoin mielikuvan teatterimaisuudesta.
Hertellin runot olivat suhteessa esitykseen monin paikoin kielellisesti osuvia ja paikoin jopa proosallisia. Taustalla säilyi jatkuva reflektio tietoisuuteen esiintymisestä sekä Helsinki 2010 -maisemasta. Kuunteleminen oli viihdyttävää, vaikka tekstit tuntuivat olevan ennemmin preesensiä ja improvisaatiovaikutelmaa tavoittelevia repliikkejä kuin runoja.
tiistai 1. kesäkuuta 2010
Street-runouden manifesti
Päätän itselleni asettaman haasteen street-poetiikan julistamisesta lukuisista käytännön ongelmista huolimatta. En ole esimerkiksi vielä tavannut yhtään street-runoilijaa. Aloitan silti nyt, sillä pelkään että ilmiö ehtii muuten loppua. Sain sitä paitsi yläkerrasta apua. Tutustuin astrologiaan ja käsitin astrologisen kritiikin mahdollisuudet:
Taipumusta itsepetokseen kuvaa niin kutsuttu Barnum-efekti. Sen mukaan ihmisellä on taipumus hyväksyä epämääräisiä ja yleisiä luonnehdintoja omasta persoonallisuudestaan. Efekti on saanut nimensä amerikkalaisen sirkustirehtööri Phineas Barnumin mukaan. Hänellä oli taito tarjota "jokaiselle jotakin".
Psykologit tuntevat runsaasti Barnum-sanastoa: vilpitön, eläytymiskykyinen, tunteellinen, vapautta rakastava... (Geo 1/2010 s.30)
Miksipä tällaiset luonnehdinnat eivät yhtä hyvin sopisi taideteokseen? Street-runouden vapautuminen ja eläytymiskyky ovat juurikin niitä seikkoja, jotka irrottavat sen hallitusta ja kanonisoidusta runouden kentästä. Sehän ei turvaudu kustantamoihin saati edes paperiin. Se elää aikaansa tappavien tyhjyyden äärelle asettuneiden netissä roikkuvien näköalattomuudesta potevien surffaussessioissa ja akateemisesta maailmasta vierautuneiden blogistien poeettisissa julistuksissa.
Street-runouden lähtökohta on sana tai merkki ja sen muunnelmat. Liikkeen ydin, käsite "stop" toimii itsessään poeettisena manifestina. On pysähdyttävä, kyseenalaistettava itsestään selvät lukutavat ja kieli informaationa. On löydettävä yksittäisten sanojenkin mahdollisuus ylittää matemaattinen määräytyvyys. Tämä pyrkimys ei ole wittgensteinilaista älyllisyyttä, se on anarkistista tottelemattomuutta kielisysteemejä kohtaan ja osoitus niiden sopimuksenvaraisuuden mielettömyydestä.
Stop-sana liikenteessä on imperatiivi. Se on loukkaus yksilönvapautta kohtaan ja uhkaus vakavista seurauksista, jos joku uskaltaa toimia vastoin sitä (siis käyttäytyä luovasti ja divergoivasti). Ei olekaan sattumaa, että street-liike sai alkunsa Yhdysvalloissa, individualismin kotimaassa.
Sanan vähäeleiset muunnelmat, "stpo" ja "sotp", saavat aikaan perustavan havainnon. Yhden kirjaimen siirto kumoaa koko käsitteen arkiset merkitysyhteydet. Vaikutus on maaginen - juuri tällä tavalla runous voi murtaa kielen rajat ja tuottaa yhdellä sanalla oman käsitteistönsä. Lyhyesti: ilmaista sen, minkä ilmaiseminen on mahdotonta.
Liikkeen sisällä vallitsee ihailtava tietoisuus valittujen runokeinojen vivahteista. Ilmeisin stop-sanan muunnelma "spot" loistaa poissaolollaan ja siten ilmentää street-runouden mielenkiinnottomuutta tavanomaista semantiikkaleikittelyä kohtaan. Se elää enemmin äkillisestä havainnosta, siihen on törmättävä, se on tilallista. Kielirekisterien variaatioita painottavasta kokeellisesta runoudesta ei ole street-runouden suhteen apua. Se on poetiikaltaan suorempi ja ytimekkäämpi - se astuu yli rajojen, joita runouden äärelle on ymmärtämättömyydestä pystytetty.
Street-runous on myös fyysistä ja poikkeuksellisen materiaalista. Se asettuu kirjallisuuden ikiaikaiseen traditioon poissaolonsa kautta. Se, mitä lukija (vai pitäisikö sanoa kokija) havaitsee, on pelkkä teos. Runoja ei ole attribuoitu tekijälleen. Tunnistettavuus syntyy kontekstista, mikä kertoo läheisestä suhteesta nykykuvataiteeseen, etenkin Banksyyn ja muihin katutaiteilijoihin, joiden selvästi tunnistettavat teokset synnyttävät julkiseen tilaan samankaltaisen loogisen nyrjähdyksen.
Street-runouden ytimekkyys ja voima puhuttelevat. Siinä missä proosa selittää ja jankkaa tai lyriikka verhoaa kielikuviin on street-runous ennemmin ostensiivista. Sitä on siksi hankalaa ohittaa erikoisuudentavoitteluna tai kuriositeettina, niin marginaalista kuin se vielä onkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)