Blogroll

tiistai 28. syyskuuta 2010

Ntamo haastaa WSOY:n




1
Leevi Lehto kertoi tänään Lasipalatsissa ntamon uudistuksista. Ne koskevat kirjojen hintaa (halpenee), ulkoasua (yksinkertaistuu), levitystä (laajenee) sekä tekijänpalkkioita (nousevat).

Tapahtuma aloitettiin WSOY:n fiaskosta: "Näen WSOY:ssä runsaasti arvostelun aihetta, mutta eniten arveluttaa kesällä irtisanottujen lukumäärä, 29 on säälittävän vähän. Ainakin toinen mokoma olisi kannattanut irtisanoa. Sanon tämän tosin ntamon perspektiivistä."

Lehdon näkemys on uskottava, muttei mielestäni aivan loppuun saatettu. WSOY:n uusi kustannuspäällikkö tulee arvatenkin hoitamaan firman iskukykyyn saattamisen, eli junailemaan ne loput kymmenet potkut ja "raportoimaan" toimitusjohtajalle, kuten tuon yhtiön sisäistä viestintää kutsutaan. (Harvemmin on tarjolla yhtä kurjaa hommaa, kuin minkä Harri Haanpää käsistään jätti. Osanottoni sille, joka leikkiin ryhtyy, tälläkään kertaa komea titteli ei peitä työn tahmaisuutta.)

"Perustin ntamon sloganille, että mikään mikä kiinnostaa syntyessään yli seitsemää ihmistä, ei voi muuttaa joukkojen tietoisuutta", Lehto kertoi, ja jatkoi että WSOY edustaa toista äärilaitaa. Se on kustantamo, joka bisneslogiikkansa mukaan ei halua muuttaa joukkojen tietoisuutta – eli se pyrkii tekemään vain sellaista kirjallisuutta, joka kiinnostaa kaikkia (paitsi kenties niitä seitsemää).

Toisin sanoen WSOY ei voi tehdä mitään uutta pyrkiessään kaiken aikaa kaikkien hyväksymäksi. Tämä väite todistuukin helposti seuraamalla WSOY:n nykyisiä runokirjoja. Syksyn 2010 rajoja koetellaan esimerkiksi Teemu Mäen säeteoksella Rääkypönttö, jota en uskalla lukematta kutsua runoudeksi aikaisemman tekeleen perusteella. Markkinat ja teoksen kehys ovat yhtä kaikki valmiiksi pedattuna, oli kansien välissä mitä tahansa. Paitsi laskelmoivuutta se on pelkuruutta, ja mikäli Mäen toinenkin teos on roskaa, kannustan kriitikoita moittimaan sitä tästä syystä vähän normaalia perusteellisemmin.

2
Lehto kokee, että lukijoista on tullut nykykirjallisuuden kustantajia. Ntamo toteuttaa tätä ajatusta tahallisen huonolla markkinoinnilla, sikäli kuin hyvä markkinointi vaatii suppeaa nimikemäärää, johon puffaaminen keskitetään sekä markkinointiin sijoitettua budjettia, joka otetaan kirjojen hinnasta.

Tähän perustuu myös ntamon kirjojen uusi ulkoasu, joka on äärimmilleen yksinkertaistettu. Malli on otettu Ranskasta, jossa käytäntö on vallinnut pokkareissa jo pitkään. "Emme maksa kriitikoille kansikuvista, niitä on parempi esitellä taidenäyttelyissä. Nyt eletään tilanteessa, jossa kirjojen kustannuksia on pakko saada alas", Lehto kertoi. Ntamon kirjoille tuleekin tästä edespäin "kilohinta", eli hinta määräytyy sivumäärän perusteella. Halvimmillaan kirjat maksavat reilun kympin.

Kustannustoimittamisesta Lehto kertoi tutuksi tulleita käsityksiään: "Kirja pitäisi voida julkaista sellaisena kuin se on kirjoitettu. Ajatus että kirjaa pitää hioa seuraa vanhasta tekniikasta, kun teoksesta otetaan tuhansien painoksia taloudellisella riskillä. Kustannustoimittajat ovat kustantamojen tarpeeton ylijäämä, jotka vain nostavat kirjan hintaa." Tekstin hiominen palvelee siis laadunvalvontaa, jolla standardoidaan ja tasapäistetään teokset helposti omaksuttavaan annoskokoon.

Ajatuksessa on oma viehätyksensä, mutta se ei pidä paikkaansa ntamon teoksissa. On totta, että Lehto ei juuri rukkaa tekstiä, mutta se ei tarkoita etteikö lähes jokaista ntamon teosta olisi hiottu suurellakin ulkopuolisella ammattitaidolla. Sinänsä on samantekevää, tekeekö tuota työtä kustannustoimittaja tai muu tekstityöläinen, mikäli lopputulos on kömpelyyksien karistaminen ja luettavuus. Ntamon etu tässä suhteessa on lähinnä moniäänisyys. "Autenttiseen kieleen", eli kieliopin ja muodollisuuksien kustannuksella ilmaisutapansa luovaan, ntamon teoksilla on paljon matkaa, jos vertailukohdaksi otetaan esimerkiksi netin keskustelupalstat tai opinnäytteet.

Kysymykseen kustantajan roolista kirjailijan kasvattajana Lehto vastasi ajattelevansa, että vaalimisen sijaan hän lähinnä löytää tekijöitä ja he löytävät hänet. "WSOY:llä tärkeämpää on kirjailijan kuin kirjan brändi. Ntamon suhteen haluan, että minulla on kustantajana profiili. Ntamo on luonteeltaan kokeellinen taideteokseni." Ntamoon teoksillaan osallistuvat kirjailijat osallistuvat Lehdon käsityksen mukaan siis hänen taideteokseensa. Suhde on siten ennemmin kollegiaalinen kuin hierarkkinen. Mitä sitten tulee brändätyksi? "Taideteoskokonaisuuksien" sijaan itse Lehto tuntuu korostuvan (kuten tässäkin tekstissä). Kustantajan ja taiteilijan roolit eivät sulaudu toisiinsa ollenkaan saumattomasti – brändiksi on teosten sijaan asettunut kustantaja Leevi Lehto.

3
Lehto puhui kiinnostavasti myös kritiikistä: "Kirjojen nimikkeiden räjähdysmäinen kasvu ei ole vaikuttanut kritiikkiin juuri mitenkään. Niitä kirjoitetaan yhä siitä asetelmasta, että kirjoja on rajallinen määrä."

Vaihtoehdoksi hän kokee julkaisuluettelon, joka kattaisi vuoden kaikki kirjat.
Kritiikiksi sopisi hänen mukaansa tähtien jakaminen, jolla kriitikot antaisivat leffatyyliin lukusuosituksia. Tällaisen pisteyttävän kulttuurikäsityksen tuotteistava vaikutus ei siis tunnu häiritsevän häntä. Se laadunvalvonta, jonka hän kokee kustannustoimittamisen suhteen turhaksi tulisi siis siirtää kriitikoiden (ja tietysti myös lukijoiden) tehtäväksi.

Teosten näkyvyys jää samalla tekijöiden itsensä varaan. "Ntamon kirjailijoista on tullut hyviä teostensa markkinoijia. Se on terve kehitys verrattuna siihen, mikä on ollut esimerkiksi Sofi Oksasen suhtautuminen markkinointiin."

Mikä sitten on Lehdon lopullinen päämäärä? "Visioni on kirjanjakelun kertakaikkinen muuttaminen, että tulee kahdet markkinat."

Myyntikäyrä tähän tavoitteeseen on lupaava, mutta absoluuttisesti matka on käytännössä aloittamatta. Vuoden 2009 kirjoja on myyty keskimäärin 60 per kirja, hittinä Timo Harjun palkintokirja Kastelimme heitä runsaasti kahvilla, jonka painos on nyt noin 500.

2010 syyskuun myynti on 16000e, mikä tarkoittaa noin tuhatta kirjaa.
Ntamo on julkaissut tähän mennessä 105 kirjaa.

28 kommenttia:

  1. Hyvä raportti, jälleen kerran.

    Mua mietityttää tuo loppu: "2010 syyskuun myynti on 16000€, mikä tarkoittaa noin tuhatta kirjaa". Minusta tuo on huikea myyntimäärä yhdelle kuulle! (Okei, syyskuu on kai yksi myyvimmistä kuukausista kun edessä on kaikenlaisia skaboja, mutta silti.) Varsinkin kun otetaan huomioon, että ntamon jakelu ei ole kovin lavea; periaatteessa vain yksi kirjakauppa ja nettimyynti.

    VastaaPoista
  2. kiitti, aksu. valittivat, ettei media ollut paikalla, mutta sinä olet media.

    tuo määrä on tosiaan yllättävä. kenties muina kuukausina myynti ei vedä ihan näin, nyt varmaan esim. aronpuron retroa on hankittu aika paljon.

    ollaan täällä kyllä keskenämme mietitty, että ntamolla nimekkeitten määrä nostaa myyntiä merkittävästi. jos nimekkeitä on yli sata, ei tuhannen kpl:n myyntiin tarvita kuin kymmenkunta kutakin - laskennallisesti. se ei oo paljoa. sen saa varmastikin aikaan tolla l.l:n nykyisellä markkinointitavalla, joka pohjaa tietysti vahvasti verkostoihin. ntamolla on myös helkutisti eri tekijöitä, jos vertaa sellaisiin perinteisiin pieniin kustantamoihin, jotka saattaa rakentaa täysin muutaman kirjoittajan tuotannon jatkuvuudelle. tuo verkostoisuus on ihan selvä juttu myös kustannustoimittamisessa. kyllä siinä on pointtiakin, että kust.toimittajat on markkinoiden kuollutta painoa, ainakin tämänhetkisessä tilanteessa - myös isompien kustantamojen laatua (öh) tarkkaillessa on ihan selvää, että kyllä se toimitustyökin kusee. ja onhan tää asetelma julkaisuvapauden kannalta ihan olennainen, jos ainakin luodaan illuusio siitä, että kaunokirjallinen matsku tehdään "vapaasti" ja rajoittamatta, annetaan mahdollisuus sellaisille estetiikoille, jotka lukijakunta ja kritiikki voi nimetä, hahmottaa, hylätä tai hyväksyä. mä toivon kyllä oikeesti, että suomalaisessa kritiikissä riittää voimat tähän. ongelma vaan on se, että kustannusrakenne, jota ntamo l.l:n kuvailemalla tavalla huojuttelee, heijastuu myös kritiikin kirjoittamiseen ja julkaisemiseen.

    VastaaPoista
  3. joo, piti vielä palata tänne. ll:n jutuissa on tossa nyt aika monta provokatorista pointtia.

    - kirjojen arvostelu elokuvien tapaan tähdillä. mä tykkään perusteellisista arvosteluista ja esseistä, ja pitäsin tämmöstä tähtimetodia lähinnä jonkin kokeellisen asteriskikritiikin muotona, ja en oikein usko sen antoisuuteen. pikemminkin ois hyvä, että nimekkeiden lisääntyminen johtas kritiikin monipuolistumiseen. tällä hetkellä vähän hankalaa on se, että joistakin kirjoista ilmestyy kaikkialla kritiikki, saatetaan tehdä kymmenkunta likimain samanlaista kritiikkiä samasta kirjasta. mun on vähän vaikee nähdä ketä tämä palvelis. että jos kriitikoille tulis oikeesti vähän pakkoa mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, se saattas tuoda hedelmällistä otetta arvosteluihin laajemminkin.

    - "ntamo on kokeellinen taideteokseni", josta aksu päättelet, että ntamon kirjailijat ovat kollaboratorisessa suhteessa ntamon brändikasvoon (l.l.) tää vaatis vähän tarkempaa syyniä. mulle tää ajatus ei oo henkilökohtaisesti kovin miellyttävä, ja se vaatii absoluuttista avoimuutta. tollasessa projektissa kohtaa väistämättä monenlaisia taiteellisia, sosiaalisia eikä vähiten taloudellisia intressejä.

    - perinteisen kustantamokentän leimakirvestely saattaa olla mielekästä jonkin aikaa ja jossain vaiheessa uuden markkina- ja julkaisualueen raivaamista. mutta kuinka pitkään. ntamon eduksi on sanottava, että se on kuitenkin positiivinen, toimiva ja olemassaoleva tuotantorakenne, eli l.l:n perinteiseen kustannustoimintaan kohdistuvat näkemykset eivät ole jääneet pelkäksi marmattamiseksi.

    - en pitäis kovinkaan selvänä, että kustannustoimittaja sinänsä on sitä kuollutta painoa. taitamaton kustannustoimittaja, tai sellainen, joka ei pysty työskentelemään otollisissa olosuhteissa. ja kyllähän myös isojen kustantamojen julkaisujen suhteen on ihan selvää, että monenlaiset verkostot on käyneet niitä kässäreitä läpi, muutkin kuin tekijä ja kustannustoimittaja. että jotenkin mä pidän siitä ajatuksesta, että tekijä (vertaisverkostoineen) antaa hahmon teokselleen tossa ntamon ideaalissa. tietysti tuloksena on myös paljon matskua, jota ois ilmeisesti pitänyt "kustannustoimittaa". mutta tää on semmonen asia, joka osuu suoraan käsityksiin kirjallisuuden luonteesta.

    ja mä odotan sitä, että yleiskustantamo ntamo ryhtyy valloittamaan oppikirjamarkkinoita. siellä ne isot lahnat kutee.

    VastaaPoista
  4. tämmöstä myös:

    http://antiaikalainen.blogspot.com/2010/09/liian-hyvaa-kritisoitavaksi.html

    VastaaPoista
  5. Hieno ja ajatuksia herättävä raportti!

    Myöskin hyvä ajatus Maarialta nuo oppikirjamarkkinat. Siellä olisikin tilausta ntamon kaltaiselle toimijalle. Tosin kirjojen saattaminen käyttöön vaatii yleensä aika hirmuisia markkinointi- ja voiteluponnisteluja...

    Sitten vielä tuosta 16ooo€ myynnistä: voisiko olla niin, että tuo olisi vuoden 2010 myyntiluku syyskuuhun mennessä? Epäilen todella että 1000 nimikettä myytäisiin yhdessä (vajaassa) kuukaudessa. Nollamarkkinoinnilla. Etenkin jos tiedotustilaisuuksissa yhä käy "vain" blogaajat (vaikka täältähän se paras matsku tulee tietenkin).

    Mutta jos todellakin näin on, on herra Lehto kyllä todellinen markkinavelho. Saattaisi olla myyntialan tunnustus paikallaan...

    VastaaPoista
  6. Oppikirjamarkkinat on hykerryttävä idea. Sitä voisi kasvattaa perustamalla oppilaitoksia...

    Tuosta tähtien antamisesta mäkin olen kategorisen kielteisellä linjalla. Se ei ole tuonut elokuviin mitään muuta kuin vähentänyt kritiikin merkitystä, kaiken lisäksi se paljastui jokin aika sitten Hollywoodissa korruptoituneeksi systeemiksi. Tähtien jakamiseen vaikuttaa ilmiselvästi myös markkinointi, minkä huomaa esim. siitä, että Taru sormusten herrasta sai valkokankaalla täyttä pottia järestään, kun taas telkkariin saapuessa tähtiä oli ropissut ja "kriittistä" asennetta tuotiin esiin. Tähdet kuvastavat lähinnä elokuvasta syntynyttä mielikuvaa, ja siksi ne suhteutuvat ensiksi elokuvan brändiarvoon ja vasta toisena sisällöllisiin kysymyksiin. Kritiikkisysteeminä se on siksi aivan p***a.

    Kustannusalan mullistukset tavallaan pakottavat suhtautumaan vallitseviin mureneviin käytäntöihin. Tässä raportissani olen ottanut vain sen näkökulmaksi, vaikka tuossa lasipalatsin tilaisuudessa julkaistiin myös monia kirjoja (myös se Janne Kortteisen odotettu esikoinen).

    Ntamon rooli on kustannuspoliittisesti niin tärkeä, että tätä puolta täytyykin nyt painottaa. Leevi Lehdon agendalla on levitystoiminnan laajentaminen, mihin sisältyy uudet nettisivut ja tavoite saada ntamon teoksia myyntiin maakuntien kirjakauppoihin ohi tukkuportaiden. Poesia on tietysti toinen kiinnostava alan toimija perustaessaan osuuskuntaa. Näiden poikkikustantavien laitosten visiot ovatkin sitten lähes ainoita vaihtoehtoja käsiin kuolevalle kustannusmaailmalle.

    Ja tuo 16000 hämmensi minuakin. Leevi sanoi sen sivulauseessa aika epäselvästi, mistä johtuen itsekin räknäsin päässäni mielestäni isoa pottia. 2010 syyskuuhun asti se olisi kovin pieni summa, kun selvillä on, että ntamon kirjat menevät enenevässä määrin kaupaksi. Yhden kuun myyntinä se on sitten kertaluokkia hyppäävä potti, mikä tosiaan saattaa kyllä hyvinkin pitää paikkansa tuolla Teemu Helteen logiikalla.

    VastaaPoista
  7. ehkä ois aika kiinnittää myös huomiota tohon l.l:n retoriikkaan. kyllä se tajuaa itse jo valmiiksi jokaisen vasta-argumentin, joka kirjalliselta väeltä tulee kun ehdotetaan kirjojen arvostelemista tähdillä. kiinnostavampaa onkin että miks se noin sanoo. siis nuo sen sanomiset ei oikeesti oo välttämättä sinänsä kiinnostavia tai varteeenotettavia, vaan pikemminkin ne reaktiot, joita tommonen voi herättää.

    lisäksi on jännää, että tässä syntyy semmonen illuusio jostain tavattomasta laajuudesta. l.l:n perustava ajatus siitä, mikä kiinnostaa seitsemää, kertoo ihan selvästi jonkinlaisesta mittakaavojen siirtelystä. mä en ihan tajua sitä, siksi musta tuntuu etten pysty edes kritikoimaan tota ajatusta. ois vähän tyhmää sanoo siitä mitään kun ei oikein ole jyvällä sen sosiologiasta ja matematiikasta ja ekonomiasta.

    VastaaPoista
  8. Hyvä pointti. Mutta mua väsyttää psykologisoiva strategisuus sen suhteen mitä kukin mahtaa ajatella tehdessään siirron x, vaikka se ntamo-hommaan saumattomasti usein sopiikin. Kyynisestihän tuollaiset reaktionherättämisjutut lankeavat markkinoinniksi, any publicity is...

    Ja tuosta 7 ihmisen alkupaukusta on käsittääkseni jo päästy eroon. Näin siis Lehto itse sanoo, tosiaan tavoitteena synnyttää kahdet markkinat.

    Hänen tunnnustuksekseen on sanottava, että toiminnassa on suoraselkäisyyttä, jota arvostan vietävästi - esim Harjun menestystä, tai Hyvärisen tai Tennilän, ei ole sinetöity henkselinpaukutteluna. Kysymys on satunnaisia kilpailuja suuremmista asioista, vaikka juuri ne tuovatkin ntamoa "kansan" tietoisuuteen. Lehto suhtautuu palkintoihin ja kilpailuihin kielteisesti, mitä arvostan suuresti - varsinkin kun hänen kustantamonsa markkinastrategiaan kilpailujen musta hevonen -kortti sopisi kuin tauti.

    Mittakaavoja siis kyllä siirrellään, mutta ei missään nimessä opportunistisesti, vaan kokonaisuuksina.

    VastaaPoista
  9. Niin siis mun on pakko myöntää, että Leevin ajatus tähtiluokitussysteemistä kirjoista tehdyn kritiikin suhteen on houkutteleva sikäli, että vaikka itsekin pidän kovasti perinteisestä kritiikistä on se jollakin lailla "dead meet": ketään ei varsinaisesti kiinnosta mitä kritiikki sanoo (tässä 'keillä' tarkoitan kirjoittajia itsejään) vaan vain se onko se positiivinen vai negatiivinen. Tietenkin kenties esim. Hesarin tilaajakuntaa palvellee parhaiten nykyinen systeemi, mutta minua ei. Tosin viimeisin Majanderin kirjoittama, tai Maarian minun blogissani esiin tuoma Petäjän kritiikki herättävät kysymyksen siitä palveleeko sellaiset yhtään ketään. Että toisaalta kirjoitetaan "suurelle yleisölle", toisaalta halutaan hukkua siihen omaan mahdottoman suorituskykyiseen henkilöön.
    Tavallaan jotkut, varsinkin sanomalehtikritiikit, ovat jo tähtiluokituskamaa aka paskoja, mielipideilmaisuja. Sen sijaan näkisin tähtiluokituksen rinnalle selvän tilauksen sitten laajemmalle, esseemäiselle kirjakritiikille, jossakin muualla kuin esim. Hesarin kulttuuriosiossa. Vaikkapa Kritiikki-lehdessä.

    Mitä markkinointiin tulee - on sinänsä aivan sama mikä on ntamon markkinointi- ja markkinastrategia jos se kerran toimii, onko markkinoilla sitten yksi vai sata teosta, onko sen väliä. Lähinnä ihmetyttää se, että oli niin tai näin, niin ntamo tekee kaiketi vähemmän tappiota kuin esim. Teos, jonka senkin fyrkat ennen pitkää loppuvat tuollaisella taseella. Enkä sano tätä vinoillakseni vaan ihmetelläkseni aidosti omituista tilannetta, ihmettelen varovasti: ntamo kilpailee pian aidosti lukijoista "suurten" kanssa, mutta täysin eri budjetein.

    VastaaPoista
  10. Hyvää ja kiinnostavaa keskustelua! Sanon puolestani ja itsestäni sen, että tottakai tiedostan olevani retoorikko - jokainen on, ja minusta on parempi olla sitä tiedostaen kuin tiedostamattaan. Ja Maaria: seitsemän-teesin voisi ilmaista myös sanomalla, että jokainen oikeasti muutoksen nimen ansaitseva kulttuurin tietoisuudessa ja käytännöissä alkaa AINA mahdottomuutena. Itse olen vuosien ja kymmensellaisten varrella niin tottunut jatkuvasti ympärillä soivaan "Eihän me nyt noin VOIDA tehdä" ja "No tuo nyt AINAKAAN ei toimi" -huutoon, että provokaatioista on näköjään tullut vähän toinen luonto. Niistä tuli jonkin verran kiinnostavan tuntuista pyyhettä esseekirjani kritiikeissä ja olen kokeillut itsetutkistelua, mutta ei se mitään muuta: mikään muu ei vaan toimi. Tämä hämmentää mua jatkuvasti enkä vieläkään ihan tiedä, mitä sen perusteella tulisi ajatella monestakin asiasta. Onko esim. niin, että - niinkuin Hercule Poirot sanoo yhdessä Christien dekkarissa ja mahd. seuraavan teokseni motossa - "Ihmisen äly tiedostamatta välttää kaikkea omaperäistä"? No, ntamo itse on provokaatio ja edelleen, yli kolme vuotta jälkeen, niin mahdoton että "media" tiedostamattaan onnistuu kollektiivisesti viimeiseen mieheen olemaan poissa infosta ja edes julkaisematta uutista, jossa takuulla on enemmän särmää sen paljon puhutun kriisin näkökulmasta kuin esim. siinä rikoskirjailijoiden hämärähankkeessa, josta Hesari esim. kuulemma repi kokonaisen sivun tässä taannoin. Tässä ei ole mitään katkeruutta: olen tuollaiseen tasan tottunut ja osaan kumma kyllä aina ennakoida sen - kas kun se on vain (varmaan välttämätön) osa sitä kummallisuutta, että ntamo, vaikka pysyykin provokaationa, tosiaan toimii.

    Kritiikeistä: varsinainen pointtini oli että on olemassa tilaus julkaisulle / foorumille, joka ottaisi missiokseen esitellä KAIKKI julkaistava. Sellainen toteutuisi tietysti netissä, ja olisi täällä melko yksinkertaisestikin tehtävissä. Jos sellainen luotaisiin, sen esittelyt olisivat tietysti lyhyitä ja tiiviitä, tähtikritiikkiTYYPPISIÄ. Eivätkä tietenkään poistaisi vaan päin vastoin ruokkisivat perinteellisemmän tyylistä paneutuvaa, analysoivaa, arvottavaakin kritiikkiä (tuollaisen portaalin yhtenä elementtinä voisi olla kattava linkittäminen kaikkeen muuhun kustakin teoksesta kirjoitettuun - tehtävä, jota Kritiikkiportti.fi nyt osittain jo toteuttaakin). En siis sanonut: pisteytys kaikkiin kritiikkeihin! vaan (ja puoliksi leikilläni): ehkä voisimme oppia sietämään myös jotain tähtien antamisen tapaista. Sekin riitti pelottamaan. Mikä on hyvä. Sillä vaikka muutos ei alakaan pelosta, se näköjään kulkee useimmiten myös sen kautta.

    Ja Teemu: ntamo ei tee tappiota.

    VastaaPoista
  11. Bisneksenä ntamo on lähes täydellisen riskitön. Tuotteet ovat ilmaisia, niitä on paljon, levitys tapahtuu tilausten mukaan ja kiinteitä kuluja ei ole. On vain voitettavaa. Kirjailijat tietenkin puhuvat ja markkinoivat kykyjensä mukaan teoksiaan ja koska niitä ei markkinoida tai toimiteta muuten, jää kustantamon ainoaksi työsaraksi taittaminen ja valitseminen.

    Näiden realiteettien päälle sitten voi rakentaa kaikenlaisia ideatason kultturin lanseerausmalleja - mikä raakaa rahataloutta ajatellen onkin viisasta, sillä kokonaisuus elää ja hengittää vain niiden kautta. Tässä suhteessa hype voisi olla suurempikin.

    Ntamoa voi lähestyä kovin monelta kantilta, koska se on jatkuvan muotoutumisen tilassa. Siinä missä on totta, että se murtaa kustannusparadigmoja ja keventää kirjallisuuden raskaita instituutioita synnyttäen sisältökeskeistä kirjallisuuskäsitystä on yhtä lailla totta, että se on verkostomarkkinoinnin logiikkaa toteuttava kirjallisuuden pyramidibisnes.

    VastaaPoista
  12. Leevi: hyvä=), olen siis oikeassa käsityksessä.

    Aksu: eivätkö perinteiset kustantamot ole tuon verkostomarkkinoinnin logiikkaa toteuttavan kirjallisuuden pyramidibisneksen huipulla? (vrt. kaikki mahdolliset apurahahärdellit, kirjallisuuspalkinnot, haastattelutuokiot akateemisessa etc).

    VastaaPoista
  13. Ei, koska pyramidibisneksen evoluutioon kuuluu, että se joko kuihtuu tai kuoriutuu erillisiksi instituutioiksi, joita kutsutaan kulttuurin rakenteiksi:)

    VastaaPoista
  14. Eli niinkuin esim. Kalevi Jäntin palkinto? Vai ymmärränkö mä nyt ihan väärin =)?

    VastaaPoista
  15. Vielä pointsi tähän Leevin tuonne ylemmäs kirjoittamaan näkemykseen:

    "ntamo itse on provokaatio ja edelleen, yli kolme vuotta jälkeen, niin mahdoton että "media" tiedostamattaan onnistuu kollektiivisesti viimeiseen mieheen olemaan poissa infosta ja edes julkaisematta uutista"

    Tää on kyllä hauska ajatus, mutta ei sitten kuitenkaan ehkä ihan täysin totuuden mukainen. Ntamosta on tehty isoja juttuja kaikkiin uskottaviin medioihin aiemmin. Tämä uudistus suhteessa rikoskirjallisuussyndikaattiin on sikäli pienimuotoisempi, että dekkaristit aloittivat jotakin alusta, kun taas ntamo viilasi linjaansa ja orientoitui julkisesti tulevaan. Media ei sitä paitsi ollut poissa viimeiseen mieheen, paikalla oli useita sen edustajia (kuten minä), vaikka uutisointia pressistä ei nyt tullutkaan.

    Siinä Leevi on kyllä täysin oikeassa, että päivälehdistö menetti uutisen, joka kyllä kiinnostaa ihmisiä poikkeuksellisen paljon. Tiedoksi vaan hesarille että tässä blogissa oli "uutisoinnin" seurauksena eilen tuhat käyntiä ja Tommi Melenderin blogissa varmaan tuplaten toinen mokoma. Teemu Helle kirjoitti yhteenvetoa aiheesta vielä omassa blogissaan:

    http://neonvalot.blogspot.com/2010/09/jaa-rikottu.html

    Näiden lukujen valossa oikeastaan tuntuu siltä, että ntamon touhuista tiedottaminen ja uudistusten merkitysten pohtiminen käy sitten ehkä kuitenkin kaikista tehokkaimmin täällä netin epävirallisissa uutistoimistoissa.

    VastaaPoista
  16. Aihetta sivuten:

    http://tilkkeet.blogspot.com/2010/09/ntamosta.html

    VastaaPoista
  17. Luullakseni olen jäänyt 90-luvulle, eli kokemukseen siitä, että kustannustoimittajan työ kustantamossa on runoilijan etu. Se, että jollakulla kustantamossa on aikaa olla runoilijan yhteistyökumppani, oli siihen aikaan vanhan maailman hitautta ja viisautta, mutta myös luksusta, jota taloudellisuus uhkasi karsia. Niin tässäkin ketjussa puhutaan: kustannustoimittaminen on rahaavievää. Mutta nyt se on myös pois kirjailijalta, ei hänen edukseen.

    Ei vastaa minun kokemustani. En tosin osaa sanoa, mikä osa kustannustoimittamisen hyvyydestä on sertifikaatin tuomaa turvallisuudentunnetta (toinen ammatti-ihminen seisoo kanssani tämän kirjan takana, ja hänen kauttaan isällinen vanhalle rahalle perustettu kustannusinstituutio). En sano "pois se minusta", pois se minusta. Mutta kustannustoimittaja on lisäksi välittäjä runoilijan ja kustantajan välissä. Ilman välittäjää "suuri kustantamo" olisi runoilijalle kohtuullisen pelottava paikka.

    Kaikki tämä tietysti menettää merkityksensä, jos ajatellaan, ettei runoudella ole mitään syytä hakea turvaa suurista kustantamoista.

    VastaaPoista
  18. Pauliina, erittäin olennainen huomio. Tätä hommaa pitäisi tosiaan lähestyä myös kirjanteon käytäntöjen kautta ja ottaa huomioon kustannustoimittaminen kokonaisuutena suhteessa kirjailijan työhön. Olen juuri lähdössä merelle karmeassa kiireessä, ehdin äsken vilkaista Jonimatin blogia, sekin kiteyttää keskustelua. Hyviä pohdinnan aiheita syyshyisessä saaristossa.

    VastaaPoista
  19. Oma yritykseni ymmärtää, miksi ntamossa tuntuu olevan jotain niin syvästi ristiriitaista:

    http://www.idiootti.fi/2010/10/06/ntamo-avantgarden-suklaarasia-vai-makkaratehdas/

    VastaaPoista
  20. Minusta pitää ottaa huomioon ja olisi mielenkiintoista tarkastella lähemmin, kuinka suuri vastuu kustannustoimittajilla, tai lukijoilla, perinteisissä kustantamoissa on, tai on ollut: vasta nyt sitä valtikkaa siitä mitä julkaistaan on ryhdytty pois kaluamaan.

    Antti Arnkilin kommentit omassa blogissani jollakin lailla perustelevat kustannustoimittamisen, nimenomaan ammattina, vähän tyhjän päälle. Samalla voinee ihmetellä Jonimatin lailla hivenen arrogantisti, kuinka luottaa siihen, että kustantamoista myös välttämättä löytyvät ne kaikkein osaavimmat, ne ketkä osaavat olla korvat höröllä että hei nyt on hienoa runoa? Varsinkin siinä valossa, että kustannustoimitettu runous on jollakin tavalla edelleen sertifioitu "laatutuotteeksi" mutta mun silmiin ja korviin ei ole iskeytynyt vielä perusteluja miksi niin on vieläkin on.

    VastaaPoista
  21. Teemu, tyhjän päällähän täällä ollaan, mutta ei onneksi tyhjän panttina.

    Jonimatin ja sun ihmettelyyn täytyy ehkä sanoa niin kuin sotamies Salo: parahiin en kuulu jne. Onneksi on poEsia ja ntamo. Mitä enemmän toimijoita kentällä, sen parempi. Jos minulla olisi kaikki valta, ampuisin itseni välittömästi.

    Itse en ajattele, että toimittaminen olisi mikään sertifikaatti. Mutta kai siihen on syitä miksi esim. poEsiassa teoksia toimitetaan intensiivisestikin.

    Kokemusteni mukaan monet tekijät toivovat kommenttikierroksia. Niiden tarkoituksena ei ole ohjata tekijää johonkin suuntaan vaan peilata kirjoittajalle tuttu teksti takaisin vieraana ja jossain mielessä uutena. Usein käy niin, että kirjoittaja saa kierrosten seurauksena uusia ideoita. OMIA ideoita.

    VastaaPoista
  22. Antti, ei ole mitenkään tarkoitukseni ollut eikä ole alentaa kustannustoimittamista saati -toimittajia. On tarkoitus ollut herättää henkiin ihmetystä siihen miksi sen ja muutenkin perinteisten kustantamoiden yllä on edelleenkin, tosin koko ajan vähenevässä määrin, jokin omituinen hehku jne. Kyse on, osin vanhakantaisista toimintatavoista ja siitä kuinka niihin suhtaudutaan.

    Kalevi Jäntin palkintokilpailuun yritin osallistua esikoisellani, mutta heidän puolelta vastattiin tiedusteluihini vain, että kustantamo ehdottaa kilpailijat jne. Ja koska, varsinkin ntamon kohdalla, vapaakappaleita ei runoilijalle ole tullut on kilpailuihin osallistuminen ollut pitkälti mahdotonta. Se ei olisi sitä mikäli sähköisesti voisi kokoelmansa lähettää myös, näin digiaikakaudella. Sehän nyt kummaa edistyksellisyyttä olisi jos voisi.

    Hesarin esikoisskaban nippukritiikkihärdellin kohdalla oli kummallista, että jokainen ko. kritiikin opus oli joko ntamon tai poEsian. Ei se sattumaa ollut.

    Välillä ntamon kirjoja on syytetty kustannustoimittamattomuudesta. Kuinka se oikein näkyy - sitä en oikein tiedä, vastausta en ole saanut. Varsinkin kun mietin sitä Antti sinun esittämääsi kontekstiin siitä millaista kustannustoimittaminen oikein on.

    Jos tässä jotain pitäisi ampua, niin lopullisesti alas ne vanhat ennakkoluulot joita kirjallisella kentällä on ollut. Luottaa siihen, että mistä ikinä kustantamosta kokoelmat julkaistaankaan, ne on samalla viivalla ja siitä lähdetään suhtautumaan. Sillä jostakin on syntynyt esim. jonkinlainen ihanne "kustannustoimitetusta runoudesta" jonka kriteerejä kai minun kokoelmani kriitikoiden mukaan eivät ole täyttäneet. Mikä siis on tuo ihanne, johon olisi pitänyt/pitäisi pyrkiä? Sitä tässä on kysytty ja siihen ei ole vastattu. Paitsi sinä Antti, kiitos siitä. Vastauksesi vain hämmensi aikatavalla, koska yhtäkkiä en enää ymmärtänytkään sitä alentavaa asennetta jota minäkin olen runoudellani joutunut kohtaamaan.

    VastaaPoista
  23. (Tää on nyt vähän toissijaista minkään keskustelun kannalta, mutta Antti, tekee mieli huomauttaa, ettei mikään mun kommenteista ole ollut kritiikkiä sulle, kuten kenties oletit; en 2007 käsistäni laatiessa ja julkaisijaa etsiessä ole tiennyt, että olet ollut Otavalla (jolta sitä ennen olin saanut vain monisteita vastauksena - missä ei ole mitään vikaa) & sen jälkeen en ole kaivannut runoilleni uutta julkaisijaa.)

    VastaaPoista
  24. Teemu, olen täysin samaa mieltä. Nuo ovat juuri niitä rakenteita, jotka pitäisi murentaa. Ja kyllä ne murentuvatkin lähivuosina. Jokainen teos puhukoon puolestaan, ehdottomasti.

    VastaaPoista
  25. Otan kiinni vielä Jonimatin kommenttia sivuten,

    ja liityn siihen. Ketään ei mielestäni ole henkilökohtaisesti edes kritikoitu, vain instituutioita ja käsitteitä, täysin typeriä ennakkoluuloja.
    Ja on minusta kummallista miten alkeellisessa tilanteessa ne vieläkin ovat. Ongelma tietysti on, ettei mikään muutu ennen kuin ihmisten henkilökohtaiset pinttyneet käsitykset muuttuvat. Ja kovin hitaasti ne muuttuu kun lähes itsekseen täältä hyvin hyvin marginaalista huutelee. Mutta yritettävä on - ei ne ilmankaan käänny.

    Yksi suurimmista sellaisista on mielikuva "runouden vaikeudesta", mikä useimpien lukijoiden mielissä on. Siis esim. niiden isien, ketkä saavat aina isänpäiväksi uuden ilkkaremeksen tai niiden, ketkä ostavat sen heille. Tällä viittaan aikaisempaan. Vaikka oli hyvä, että Harjun Timo julkaisi ntamolta voi vain kuvitella millainen suksee sopivan markkinarahan työntämänä hänen teoksensa olisi voinut olla. En tiedä yrittikö hän saada edes suuriin taloihin kässäriään, mutta hänen lisäkseen lienee muitakin vahvalla yhteiskunnallisella agendalla liikkeellä olevia. Koska edelleen sekin suosittu runous, joka hyvin myy tänä päivänä, on edelleen runoden marginaalista: murrerunous tai Tabermann. Että jospa joskus kymmenen suosituimman äitienpäiväkirjan joukossa olisi yksi nuoren runoilijan teos.

    VastaaPoista
  26. minä nyt tuun tähän vähän puskasta hötäsemään. kustannustoimittajan käsittäminen tarpeettomana on kiinnostava argumentti, joka ei kuitenkaan varmaan kohdistu siihen, etteikö useimmille teoksille esilukeminen, kommentointi ja jopa konkreettiset ehdotukset tekisi hyvää. tekijä on toisinaan sokea oman työnsä vahvuuksillekin, ei vain virheille. jos kustantoma pystyy tarjoamaan luotetun kustannustoimittajan kaltaisen vakiokommentoijan, joka lisäksi toimii välittäjänä tekijän ja kustannusliikkeen asioissa, on tilanne ihanteellinen. tässä nyt on sanottava, että ainakin mun mielestä isoilta kustantamoilta parhaiten runoutta on julkaissut otava, muilta taas välillä tulee sellaista kamaa, että kustannustoimittajien ammattitaitokin on vähän kyseenalainen. otava on panostanut runouteen sinänsä, mutta mua toisinaan mietityttää se, että isot julkasee runoutta lähinnä sen takia, että se kuuluu uskottavan kustantamon profiiliin - joskus pääsee hyvä kirja, usein ei. rakennemuutoshan tässä on kyseessä kuitenkin, ja käsittääkseni laajemminkin työelämässä valitellaan kiirettä, väsymystä ja huono työilmapiiri on suomalaisten työpaikkojen tavallinen vitsaus. ja sit vielä tää lamataantuma whatever, joka antaa yrityksille suloisen tekosyyn irtisanoa. oon oikeesti lukenut noita antin kommentteja ilahtuneena, ihmiset harvoin sanoo mitään jos työpaikalla asiat on järjestyksessä. mut esim. ntamon puheissa + niiden inspiroimissa puheenvuoroissa kyse saattaa olla niin laajoista kapitalististen verkostojen epäilystä ja toisinkäyttämisestä, että "kustannustoimittajia ei tarvita" -tyyppiset heitot pitäs ymmärtää ideologisella tasolla.

    ntamon kiistämätön ansio on se, että sen kautta on tullut ulos huomattava määrä hyviä teoksia. ja loistavien lisäksi teoksia, joissa on kiinnostavia piirteitä, ja jotka voi tavalla tai toisella vaikuttaa kirjallisuuden kentässä pelkällä olemassaolollaan. ja sen lisäksi sieltä on tullut aika merkittävästi käännösrunoutta ja kansainvälisiä julkaisuja. mä katson tässä nyt ehkä enemmän l.lehdon tekoja kuin puheita, niitä vastenhan puheetkin asettuvat uomiinsa.

    teemu, minen tiiä oisinko minä siinä vaiheessa onnellinen kun äitienpäiväkirjojen top kympissä ois jonkun nuoren runoilijan teos. sillon ois... uus tabermann syntyny? tai jotkut kirjat täysin sekasin.

    VastaaPoista
  27. Maaria, kuvaat aika paljon juuri sitä, mitä mäkin yritän vähän päättömän onnettomasti sanoa.

    Ens alkuun tuohon viimeiseen: suomalaisten lukutottumukset ovat tylsiä. Top kympissä on jännitystä ja viihdettä, eikä siinä sinänsä mitään vikaa ole, mutta kun se on lähes vain ja ainoastaan sitä. Ja sitten siellä on Sofi Oksasen Puhdistus, joka on saanut niin valtavan suosion, että tuota kontekstia vasten alan jo epäilemään sen kirjan mielekkyytttä ja kiinnostavuutta mitä itseeni tulee. Sillä on hurja suosio, koska se on sinne rahalla painettu ja työnnetty. Parit palkinnot vielä päälle ja avot -. Sama kävi Harjun Timon kokoelman kohdalla: Ajankohtainen kakkonen ja Kritiikin kannukset ja yhtäkkiä hänen teostaan on myyty enemmän kuin minun teoksiani yhteensä. Ja hyvä niin - vaihtelua kansan syville riveille, joka samalla murtaa vähän sitä totunnaisuuden muuria -> erilaista runoutta estradille (kuten Otavalta vaikka Salmenniemen hienot teokset).

    Otavan kirjoja minäkin olen ilolla seuraillut ja lukenut. Ongelmaksi tietenkin korostuu niiden hinta versus vaikka poEsian opukset, jälkimmäisiin mulla on paremmin varaa.

    Tuosta työpaikka-argumentista mäkin olen yrittänyt jauhaa: kustannustoimittajalla on pakko olla työssään myös jonkinlainen taloudellinen agenda, koska hänelle maksetaan siitä työstä palkkaa. Vai onko se sitten vain sitä "uskottavan profiilin" ylläpitoa eli ts. hyväntekeväisyyttä, mikä olisi typerää bisnestä vain mutta älyttömän arvostettavaa kulttuurin ja runouden kannalta.

    Tähän liittyen, ja samalla myös Kantokorven ihmettelyyn siitä miksei ntamolta julkaisevat hae apurahoja, otan itseni esimerkiksi:
    Ei siinä ole järkeä. Elääkö täällä runokokoelmia kirjoittamalla kukaan? Joutuisi vielä enemmän pohtimaan tulonsaantia muualta. Mä järjestän tuloni päivätöistä - näin mulle jää taloudellinen riippumattomuus runouden suhteen. Se antaa minulle mahdollisuuden kokeilla, haastaa itseni ja runous.

    VastaaPoista
  28. Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)

    VastaaPoista