Blogroll

torstai 24. kesäkuuta 2010

WSOY - Goljat ilman Daavidia vai Kyklooppi ilman Odysseusta

Vietin reilun viikon merellä. H-veneemme purjeet nielivät ahneesti tuulta ja horisontissa päiväkausia siintänyt Suursaari vei ajatukseni useana iltana vanhaan venäläiseen aviopariin. Suursaaren majakka on yhä automatisoimaton. Istuin yöllä kalliolla, kun majakan valo pyyhki taivaanrantaa ja ajattelin majakanvartijoina toimivaa venäläispariskuntaa.

Lukemistakin oli mukana: Hesari jossa kerrottiin että Sofi on saanut potkut. Kyseinen hesari oli muutenkin onnistunut numero, mutta tämä skuuppi hihitytti minua itäisen Suomenlahden aalloilla. Antti Majanderin keuhkoontunut kolumni jutun nurkassa hymyilytti monta päivää. Kulttuuritoimituksen esimies käytti arvovaltaansa ja sotki itsensä risuihin näkemättä metsää. No joo, Sofi on tietysti Majanderin kaveri, kirjailitarhan laatii höperöitä kolumnejaan kyseiseen aviisiin kerran viikossa. Kovin pieniin yksityiskohtiin WSOY:n luisu on kuitenkin mediassa ankkuroitu.

Siltaloiden lähtö WSOY:stä tuntui jonkinlaiselta päätökseltä pieleen menneelle kehitykselle. Sitä ennen oli jo pitkään ollut selvää, että kustannusalan jättiläinen tekee pesäeroa kirjallisuuteen kulttuurin elävänä organismina takoakseen rahaa helposti myyvillä ja tuotteistettavilla niteillä. Kohderyhmäksi ja koko kustantamon maaliksi on paljastunut isän- ja äitienpäivä sekä joulu. Keittokirjaa ja Remestä. Jos WSOY olisi elokuvaohjaaja, se olisi Timo Koivusalo: erinomainen budjetinlaatija ja valtavan koneiston suvereeni pyörittäjä, jonka tuotokset ovat parhaimmillaankin sofistikoitunutta kainalopierua.

Anna Baijarsista
ei tullut WSOY:lle sen kaipaamaa kulttuurivaikuttaja-toimitusjohtajaa. Uutisten perusteella hän mäkättää ja varjelee asemaansa eikä piittaa kirjallisuudesta, koska ei ymmärrä sitä. Sen sijaan häntä kiinnostaa budjetti, joka laaditaan häikäilemättömästi pääomaa varjellen. Kirjailijoiden tyytymättömyys ei ole salaisuus, kuten ei myöskään koko syndikaattia määrittävä paska meininki. Viime syksynä Baijarsin järjestämään "kriisikokoukseen" saapui vain kaksi kirjailijoina mielellään esiintyvää tyrkkyä, jotka asettivat mittasuhteet koko touhulle ja antoivat kustantamolle sen ansaitsemat kasvot: Tapio Liinoja ja Roman Schatz. Tässä on vuoden 2010 WSOY, suomalaisen kirjallisen kulttuurin suurin vaikuttaja ja kruununjalokivi.

WSOY:n tilanne on kiinnostava ja olen tiedustellut kustantamon ilmapiiriä useilta sen tiimoilla painineilta ihmisiltä. Yleisvaikutelma on täysin kuollut. Mammutti jättliläisbudjetteineen toimii kuin robotti, eikä mihinkään innostavaan ja uuteen näytä löytyvän mitään kiinnostusta. Kaikki on rutiinia ja lukevaa yleisöä halveksivaa bisnestä, jonka huomaa vuosi vuodelta selvemmin, kun seuraa kevään ja syksyn uutuuskirjoja. Väsymys on voittanut, samoin usko elävään kirjallisuuteen. WSOY on päättänyt kaivaa itselleen haudan ja kuopata kirjallisuutta mukanaan mahdollisimman laaja-alaisesti. Siinä missä Timo Koivusalolla on innostumisen kyky, on WSOY:llä pelkkä totinen ja kyyninen "linja". Se muistuttaa hämmästyttävästi myyttistä hirviötä - mutta sen sijaan että kukaan tulisi ja peittoaisi sen, se sokaisee ja kivittää itse itsensä.

3 kommenttia:

  1. Mä oon viime päivinä järkkäillyt kirjahyllyä ja kaivanut esille eritoten kaikkein tomuuntuneimpia kirjoja, siis ennen sotaa julkaistuja. Varsin monen mahtavan yksilön on kustantanut WSOY, käännöskirjojen esipuheista kalskahtaa suomen kielelle saattamisen idealismi. Tuskinpa esim. John Keatsin runot ovat aikoinaan olleet mikään myyntiartikkeli. WSOY on kuitenkin muuttunut täysin, ja minusta tämä on tietysti aika harmillista - jos kerrankin Suomen kulttuurikentän toimijalla olisi ylväs ja hieno historia ja varmasti myös keinoja jatkaa sitä, niin tässähän sitä olisi. Mutta kaipa kaupallinenkin todellisuus on muuttunut. Eiväthän hyvät käännökset tai marginaaliset lajit, kuten runo ja essee, myy paljoa, mutta niiden ilmoille saattaminen ei myöskään vaadi mitenkään tavattomia taloudellisia panostuksia.

    VastaaPoista
  2. Mörötkin WSOY:n jättää...

    Kustantamoiden tilanne on tukala, eivätkä niiden omat toimet asiaa edistä.

    Taustalla on jo pitkä historia, joka juontaa kirjojen hintasääntelyn purkamiseen 1970-luvun alussa. Jo sitä ennen käydyssä keskustelussa enneusteltiin tulevaa, ja hyvin pitkälle ennakoinnin mukaan on asiat menneetkin.

    Kustantajat ovat kurjistaneet omaa kulttuurista oksaansa tämän jälkeenkin luopumalla omista kirjakauppaketjuistaan.

    Tämän myötä ne ovat menettäneet tiedon siitä, mitä ihmiset ostavat ja haluavat. Pelkät myyntiluvut sitä eivät kerro, pitää olla jokin muukin näppituntuma asiaan.

    Useimmat kustantajien ketjut on ostanut Suomalainen. Se ja saman konsernin tukkuri Kirjavälitys ovat ottaneet talokohtaisen näppituntuman paikan sen määrittelemisessä mitä kannattaa kustantaa.

    Joitakin vuosia sitten sarjakuvakustantamoilla oli suuria vaikeuksia saada kustanteitaan myytäviksi. Halpempi hintaisia ja pehmeäkantisia tuotteita ei mielellään hyllyihin otettu ja jos otettiinkin, niin huonolla esillepanolla ja vain muutamin kappalein.

    Pienkustantamot olivat hätää kärsimässä, mutta löysivät lopulta keinot päästä kauppoihin. Sarjakuvien muuttuneen ulkoasun olette varmaan pistäneet merkille. Egmont, joka ei seurannut tätä trendiä, on nyt vaikeuksissa ja irtisanomassa.

    Voisi kuvitella, että tukku- ja myyntipuoli mielellään ottaisi mahdollisimman riskittömiä kirjoja myyntiin. Että tavara kiertäisi ja nopeasti sesongissa.

    Ikävältä tietysti tuntuu, että iso WSOY on tällaisten vaatimusten edessä taipunut.

    Onneksi on kuitenkin kirjastot, jotka toimivat erinomaisesti ja ovatkin täyttämässä kustantajien tyhjäksi jättämää kulttuurista aukkoa, ainakin strategioissa.

    Jotta kirjastot onnistuisivat tavoitteessaan, se edellyttää, että pienet kustantavat ja paljon. Enemmän on kirjallisuuden pelastus.

    Kirjastoistakin on huolestuneeseen sävyyn puhuttu. Esim. Ville Hytönen puhui syntyneestä "kirjastokynnyksestä". Se on mielestäni kuitenkin suurelta osin näköharhaa. BTJ:n kautta tulevat kirjatilaukset ovat supistuneet viime vuosina suuresti, mutta se ei tarkoita kirjastojen hankintojen pienentymistä. Yhä useammalla kirjastolla on sopimus Kirjavälityksen kanssa, ja siten kustantaja ei tiedä kenelle hän myy.

    VastaaPoista
  3. Maaria, sehän tässä hommassa juuri kaivelee, kun kustantamon historia on niin komea. Sen turvin se on saavuttanut paitsi asemansa ja resurssinsa myös maineen, joka assosioituu helposti ja nykyään harhaisesti laatuun. Nuorukaisena pidin WSOY:tä laadun takeena, nykyään se on pelkkä huonosti brändätty tuotemerkki. Siltaloiden lähdön jälkeen Södikalla oli näyttävä työpaikkailmoitus, jossa haettiin kustannustoimittajaa kotimaisen kaunokirjallisuuden osastolle. Mietin jonkin aikaa hakemista vakavissani, tuon kokoisen firman resurssit olisivat mahdollistaneet kaikenlaista spesiaalihommaa, jota nykykustantamoista puuttuu. Tuskin olisin päässyt, mutta hyvä etten hakenut. Tota farssia kun joutuisi omakohtaisesti elämään, ei palkka millään riittäisi siihen kaljaan, jolla työn tomut olisi iltaisin huuhdottava kurkusta.

    Ja kiitos Reijo hienosta taustoituksesta. Tuntuu, että olet täysin oikeassa. Olen sen ikäinen, etten ole WSOY:n loiston päiviä juuri nähnyt, ennemminkin vakaan ja alhaisen alamäen. Kirjastolaitos on tosissaan tukkumyyntikustannustoiminnan suhteen vakavasti otettava vaihtoehto - ongelma on tosin se, että siinäkin on yhä enemmän merkkejä kirjallisuuden tuotteistamisesta.

    Isoja muutoksia pitäisi siksi tapahtua mun mielestä myös henkilöivässä journalismissa. Vaikkapa Parnassosta alkaen. On hurskastelua, että Papinniemi päivittelee WSOY:n linjaa samalla, kun myy kirjailijoiden naamakuvilla lehteään. Hesarissa sama juttu. Anja Snellmanilta tuli äskettäin kirja, ja se uutisoitiin yli puolen sivun potretilla. Viesti on selvä: kirjallisuuden sisältöjä tärkeämpi on kirjailija henkilönä. Näin tietysti usein onkin - mutta kirjallisuuskäsityksenä ja varsinkin kustannustoiminnan avaimena tällainen touhu ei pitkän päälle voi kuin epäonnistua...ellei koko kulttuuri sitten luhistu näiden ensi merkkien jälkeen.

    VastaaPoista