Blogroll

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Akateemisen humanismin rappio

Jyväskylän yliopisto on ajamassa alas taidekasvatuksen perus- ja aineopintoja. Kuulostaa ehkä pikkujutulta, mutta asia on vakava. Päätöksen vaikutus humanistisiin tieteisiin ja varsinkin niiden kytkeytymiseen kulttuuriin laajemmin saa kolauksen, joka sysää yliopistoa syvemmälle arkistojen varjoihin byrokratiakoneistoksi.

Touhun epämääräisyyttä kuvaa se, että taidekasvatuksen alasajoa on hoideltu pikatahtia ja asian tiedottaminen on jäänyt lähes käytävähuhuiksi. Oppiaineen johtaja Pauline von Bonsdorff sai kuulemani mukaan tiedon tilanteesta myöhään ja unohti sitten kertoa siitä ainejärjestölle, joka joutui sitä myöten pelkäksi yleisöksi itseään koskevaan päätökseen.

Viime keväänä taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen opiskelijat valtasivat yliopiston kahdeksi päiväksi ja perustivat Tutkintotehtaan protestiksi opetuksen mitättömälle määrälle. Tapahtuma oli sisällöiltään monin paikoin kiinnostava – ja nyt näyttää että se saavutti tyylipuhtaan pyrrhoksen voiton. Opetuksen määrää lisätään lakkauttamalla perusopintokokonaisuuksia ja satsaamalla ylempiin tutkintoihin. Niin saadaan opetusta kaikille ja maistereita eri opintosuunnista, mutta sen hintana yliopisto eristää itseään käytännön kulttuurista, joka on humanististen tieteiden keskeisin purkuaukko.

Jyväskylän yliopiston taidekasvatuksen oppiaine on koko Suomen mittakaavassa ollut olennainen kytkiessään taidehistoriaa ja taiteen teoreettisia kysymyksiä käytäntöihin. Pohdinta siitä, mistä taiteessa on kysymys ja minkälaisia merkityksiä taiteella voi kulttuurille tai yksittäiselle ihmiselle olla, on saanut monipuolisia vastauksia, jotka ovat kumuloituneet laajalle muihinkin humanististen tieteiden opintoihin. Taidekasvatuksen rooli teoreettisena tieteenä, joka tutkii enimmäkseen käytäntöjä ja filosofisten kysymysten käytännön sovelluksia, on tehnyt näkyväksi oikeastaan koko sen apparaatin, jolla humanistiset tieteet ylipäätään luovat merkityksiä ja käytäntöjä kulttuuriin.

Taidekasvatuksen sivuopinnot ovatkin olleet tärkein yksittäinen opintokokonaisuuteni yliopistossa – ja ainoa oppiaine, jonka luennoilla vietin järjestelmällisesti aikaa sen sijaan että olisin tenttinyt kurssit. Taidekasvatuksen luennot ovat tuoneet eteeni sekä naurettavimman yliopistossa näkemäni luentosarjan (von Bonsdorffin taidekasvatuksen perusteet) että vaikuttavimman (Sirkka-Liisa Usvamaa-Routilan Bauhaus-kurssi). Jälkimmäisen vaikutus on kummunnut kaikkeen modernismin parissa myöhemmin tekemääni työhön – ensimmäinen laukaisi graduni tutkimuskysymyksen.

Taidekasvatus jos mikä on nimenomaan oppiaine, joka on olennaisimmillaan perus- ja aineopinnoissa. Maisteriopintojen kysymyksenasettelu sekä tutkimuskontekstointi poistaa siitä hauskan puolen: diletanttisen ihmettelyn mahdollisuuden. Seminaarityönä kirjoitin taidekasvatuksesta tutkielman, jossa kävin viikon aikana kaikissa Helsingin taidegallerioissa keräten jokaisen cv:n, lehdistötiedotteen sekä teosluettelon mukaani. Laskin esim. suuruusluokkia sille, kuinka monen henkilötyövuoden verran taidetta Helsingin keskustassa on joka viikko esillä, teosten kokonaismäärän ja tekijöiden keski-iän. Myöhempää kriitikontyötäni ajatellen juuri tämänkaltaiset yliopistoprojektit ovat olleet avainasemassa keinoina yhdistää tutkimus journalismiin ja konkretiaan.

Jyväskylän taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen vahvuus on ollut sen laajuudessa. Perusopintojen lopettaminen tulee ennen pitkää kuoppaamaan koko taidekasvatuksen oppiaineen, kun syventäviin opintoihin ei ole enää mahdollista saada niihin johtavaa perustaa ja opiskelijaidentiteettiä. Pitkällä tähtäimellä vaikuttaakin siltä, että koko taikun toimintaa ollaan yksinkertaistamassa, mikä tuottaa tulevaisuudessa harmaan humanistimassan taide- ja kulttuurilaitosten virkamiesportaaksi. Humanismin rappion hedelmiksi kasvaa muodollisen sivistyksen omaavia byrokraatteja.

6 kommenttia:

  1. Lainaus:

    Siinä esiintyi upseeri, jolla on niin vitun helppoa. Kastaa pullaa kahviinsa ja liksa juoksee. Loppu meni jotenkin näin: "Mä tuun sun kotiin / ja raiskaan sun vaimon ja lapset / ja kysyn sen ainoan kysymyksen joka meidän välillä on / tahdotko että olen sulle hellä?"

    Luin tuon runon vaimolle joka totesi että se pitäisi lukea runoraadissa.

    Ei kyllä nauranut, edes.

    Kävin muuten Jyväskylässä lauantaina, mutta en tiennyt että siellä tapahtui silloin mitään. Sääli.

    VastaaPoista
  2. Runossa ei totisesti ole mitään hauskaa. Raudoittaja oli melkein parimetrinen, yli satakiloinen mies, jonka silmät näyttivät valvoneen öitä enemmän kuin nukkuneen.

    Tiedotus on klassisesti kaiken runotapahtumahomman kompastuskivi. Tuli&Savu rss-feedissä taisi olla urf:sta maininta, samoin keski-suomen kirjailijoiden s-p -listalla. Ehkä noista pitäisi mainita blogeissakin ennakkoon.

    VastaaPoista
  3. Näin äkkiseltään tuosta Aapelin baarista: asuin siinä Kontulan liepeillä parisenkymmentä vuotta, eikä ko. juottola koskaan mun silmiin ole iskostunut minkäänlaisena kulttuuriklubina. Tottakai elävää musiikkia siellä on aina ollut, mutta muuten...

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Poistin kommentin liian runsassanaisena. Lyhyemminkin sen voisi sanoa:
    Kiitollinen siitä, että joku pitää tällaista blogiluetteloa yllä, josta on nopea pääsy mielenkiintoisiin blogeihin. Täällä tulee usein käytyä. On mistä valita.

    Jyväskylä on muuten kaupunki, jossa ensimmäistä kertaa olen käynyt koululaisena taidenäyttelyssä.

    VastaaPoista
  6. Moi Liisu! Tänne tulee niin harvoin kommentteja, etten edes huomannut että olit käynyt. Mä tein tästä vanhasta blogista tällaisen luetttelon tai "katalogin" kun huomasin että täällä on säännöllinen kävijäkunta. Noin sata kävijää päivässä.

    VastaaPoista