Blogroll
-
-
Satamatunnelivaihtoehdoista “halvin” on kallein. - Satamatunnelin vaihtoehdot eroavat toisistaan paitsi ympäristövaikutusten osalta myös taloudellisesti. Julkisuudessa halvimmaksi väitetty vaihtoehto on tos...3 tuntia sitten
-
Pääsiäisen aikaan - *[mieleen johtuvaa]* Kyösti Salovaara, 2016. *"Huone jossa sataa aina" -Madridilaisen Juan Muñozin taideteos Barcelonassa. * *Kun Jeesus oli Betani...7 tuntia sitten
-
Yhteisö - Nyt epäilen sekä omaa järkeilyäni että tutkimuskirjallisuuden tekemiä johtopäätöksiä. Luultavasti olen koristellut omia kokemuksiani. Nyt puolen vu...22 tuntia sitten
-
Virpoen - palmusunnuntaina on alkanut 60 vuoden takainen pääsiäisviikko: *1964* Itse ei enää virvo: Iso Poika, 13v. Vaikka ruutua hyppääkin. (pelaa töntteröä ja p...1 päivä sitten
-
Keväinen hosuminen taas - 1. Keväinen melu -- palaavat muuttolinnut melkein eksyvät 2. pitkä päivä -- koira ja varis kinastelevat 3. kevät alkaa - pakolliset varmuset...1 päivä sitten
-
Kopiosto varmistaa, että teosten kopioinnista maksetaan korvaus - Oppilaitoksille, yrityksille ja yhteisöille tarjotut oikeusvarmat käyttöluvat varmistavat, että teosten vastuullinen kopioiminen on vaivatonta. Kattavill...1 päivä sitten
-
Merkitys ja ala-aine - Kolmas osa energia-trilogiasta on ilmestynyt, löytyy niikkärin verkkokaupasta nimellä Merkitys ja ala-aine.3 päivää sitten
-
Lunta, unta ja sumua - YKSI ”Lunta, unta ja sumua,/ joutsenia ja kurkia./ Kello vasta puoli kuusi,/ vaan aamu täyttä valoa,/ näin syntyi päivä uusi.” Näin voisi runoilla, jos voi...4 päivää sitten
-
Täydellinen uhrautuvaisuus näkyy ja kuuluu - Täydellinen uhrautuvaisuus näkyy ja kuuluu Kansallisoopperan syksyn kohokohtia oli *Giacomo Puccinin* tiuhaan esitetyn *Madama Butterflyn *uudelleenlämmit...6 päivää sitten
-
Mirkka Rekola I on Vuoden tiedekirja 2023 - Kirjoittamani Mirkka Rekolan elämäkerran osa I Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin on saanut Vuoden tiedekirja 2023 -palkinnon. Perustelut lämmittä...1 viikko sitten
-
PALKITUN PUHE - *PALKITUN PUHE* Sain viime tiistaina 19.3 merkittävän tunnustuksen Yhdyskuntasuunnittelun seuralta. Ruusut tulivat Ark Rex -elokuvafestivaalin perusta...1 viikko sitten
-
Elämän aamun auetessa - Jos tuossa nyt olisi vuosi 1924, niin näinä aikoina äiti olisi ollut vielä äitinsä vatsassa ja olisi vielä vähän vajaa 9 kuukautta, varmasti potkimassa. ...2 viikkoa sitten
-
-
Paroni "Härkönen" Harkonnen - Frank Herbertin Dyyni-kirjasarjassa ja siihen perustuvissa Denis Villeneuven elokuvissa pääpahiksen rooli asetettu paroni Vladimir Harkonnenille. Sitk...3 viikkoa sitten
-
Kuinka monta radiota on Babelissa? Näyttelymestari paljastaa taustat suosikkiteoksen takaa - Cildo Meirelesin Babel lukeutuu yleisön suosikkeihin Kuin kotonaan -näyttelyssä. Valtava radiotorni herättää paljon kysymyksiä: Mistä radiot ovat peräisi...3 viikkoa sitten
-
-
Taimet ja lehtivihreää kolmessa tilassa - Valmistaudu ammentamaan kevättä ! Toisin sanoen yritä hallita valon laajenemista, taimien kohoamista, fotosynteesiä, ja yritä mitata vihreän moninkertaistu...3 viikkoa sitten
-
Ekokriisi on ihmisen kriisi ja linnut sen hälytysmerkkejä - Vilma Melasniemi ja Juho Milonoff, kuva Janne VasamaKun isoja mustia lintuja putoilee taivaalta pommin lailla, kertoo se tietysti luontokadosta ja monim...3 viikkoa sitten
-
PROFESSORIPOOLI: Mary Shelleyn Frankenstein: Ihmisen uhma ja yksinäisyys - *Mary Shelley, Frankenstein: Moderni Prometheus (Frankenstein; or, The Modern Prometheus, 1818, 2. laitos 1831). **Suom. Hannu Poutiainen. Helsinki: Basa...4 viikkoa sitten
-
Jorge Semprúnista ja tutkimus tekoälyn kirjallisuustietoisuudesta - Lukurauhan päivänä ( 18.2.) kävin Oodissa, lainasin elokuvaohjaaja Jean Renoirin kirjan ”Renoir, isäni”,luin Jorge Semprúnin muistelmateosta ”Hyväst...5 viikkoa sitten
-
Lasse Nordlund luentokiertueella - Lasse Nordlund on tiettävästi ainut lähes täysin omavaraisesti elävä ihminen Suomessa. Helmikuussa 2024 Lasse kiertää Suomen kaupunkeja kertomassa omavarai...5 viikkoa sitten
-
Joulupaketista Schwarzenegger - Katsoin loppusyksystä haastattelua, jossa *Arnold Schwarzenegger* vaikutti puhuvan ihan järkeviä ajatuksia. Oli ristiriidassa sen käsityksen kanssa, mikä...1 kuukausi sitten
-
Kolme minuuttia todellisuutta - Wolfram Fleischhauerin teoksella Drei Minuten mit der Wirklichkeit on ilmeisesti saksalaisissa tangopiireissä jonkinasteinen kulttiromaanin maine. Kirja on...1 kuukausi sitten
-
Lassi Kämäri -palkinto 2024 - Lassi Kämäri järjestää jo legendaariseksi muodostuneen valtakunnallisen aforismikirjoituskilpailun.Kilpailu on avoin kaikille. Kukin kirjoittaja voi osall...1 kuukausi sitten
-
Haku Toisinkoiseen on alkanut! - Haku Toisinkoisen tiimiin on nyt alkanut. Pestien tarkemmat esittelyt löytyvät ilmoittautumislomakkeesta. Hakuaikaa on Putkinotkon kevätkokoukseen eli 28.2...1 kuukausi sitten
-
Säpinää Oopperan grillillä - *Oopperan grilli* jysähti painosta. 51 uutta runoa, *Suonna Konosen* ansiokas esipuhe ja *Juho Juntusen* kansitaide. Dynamiittia on käsiteltävä varovasti...2 kuukautta sitten
-
Runolehteni Blinkity Blank 1988-1997 - Kuten olen täällä blogissa muutamaan kertaan maininnut, tein vuosina 1988-1997 omaa pientä runolehteä, jonka nimi oli Blinkity Blank. Nimen olin napannu...2 kuukautta sitten
-
JOUTILAISUUDESTA - *Jouppilanvuoren legendaarinen meditaatiolava. Monet ovat täällä mietiskelleet ei-mitään ja saaneet runsaasti kosmista säteilyä avaruudellisiin ideoihi...2 kuukautta sitten
-
-
Teräkseen taittuneet modernismin sarvet - *Georgialaiset modernistit uudistivat taidetta 1900-luvun alussa. Taivaansinisten juomasarvien tarjoama pulppuava malja virkisti kirjallista elämää, k...3 kuukautta sitten
-
Tampereen Kirjafestarit 2023 - Idiootti on tänä vuonna mukana Tampereen Kirjafestareilla, jotka järjestetään la–su 2.–3.12.2023 Tampere-talossa. Myyntiaika on klo 10–18. Tervetuloa!3 kuukautta sitten
-
Kirjakantin runotorstai - Savolaisen kirjallisuustapahtuman Kirjakantin runotorstain aloitti kaksinkertaisen lavarunouden mestarin *Juho Kuusen* haastattelu ja esiintyminen pääkirj...4 kuukautta sitten
-
Lukupäiväkirja 2023: Alan Mooren & Jacen Burrowsin Providence - Nykysarjakuvan grand old man ja anarkistimaagi Alan Moore lienee parhaiten tunnettu Watchmenista, V for Vendettasta ja From Hellistä. Myöhäisemmän vaiheen ...4 kuukautta sitten
-
Puhe Kiukaan kirjasyksyn avajaisissa 21.10.2023 - *Kiukaan kirjasyksyn avajaiset pidettiin lauantaina 21.10.2023 ravintola Punavuoren Ahvenessa Helsingissä. Samalla tilaisuudessa juhlistettiin Tuulia ...5 kuukautta sitten
-
Itsetuhon kestävöinti: (an)arkiston poetiikkaa - Tämä teksti on uudelleenmuokattu versio Laitos-numerossa (Tuli & Savu nro 86) julkaistusta esseestä. Jos arkiston käsite on nykyään käynyt epävakaaksi, sit...6 kuukautta sitten
-
Eletyt muutokset - On kaikki niin kuin ennenkin, eikä mikään ole ennallaan. Kummallinen olotila. Yllättäen kesäsuunnitelmat menivät uusiksi. En olekaan siellä minne ensiksi s...8 kuukautta sitten
-
Käärijöitä äidin oomme kaikki - ”Vesi on hyvää ja aspiriini maistuu, / höyryt kun vähitellen päästä jo haihtuu. / Viikon sisään lompakkokin laihaksi vaihtuu, / kunnes koittaa viimein se l...10 kuukautta sitten
-
Kuudes viesti: Markku Eskelinen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Ville Hytöselle 9.2.2023 10.32 - Vastaan vastauksiisi saman tien. Vastaukseni ovat lihavoidulla mustalla punaisten vastaustesi alla. *Lähettäjä: *Ville Hytönen *Lähetetty: *torstai ...1 vuosi sitten
-
[tuli-savu] [filtered] to 16.3. Eeva-Liisa Mannerin lyhytproosa ja modernistisen novellitaiteen perintö - *Eeva-Liisa Mannerin lyhytproosa ja modernistisen** novellitaiteen perintö* *Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat – Pirkkalaiskirjailijat 80 vuotta* *K...1 vuosi sitten
-
Sanailua soittolistasta nettiradioon - Bloggaan pitkästä, pitkästä aikaa ihan vaan sen vuoksi, että olen saanut kirjoittaa musiikista aivan liian vähän. Ottaen huomioon, miten valtava osa se o...1 vuosi sitten
-
Vee niin kuin Vastapaino - Viime vuonna *alma materini* täytti 40 vuotta. En tarkoita Tampereen yliopistoa, jossa aloitin opiskeluni 1980-luvun lopulla, vaan Vastapaino-nimistä tie...1 vuosi sitten
-
Tuuliajolla paranoian maisemissa - Olen runsaan viikon sulatellut Cormac McCarthyn uutta romaania The Passenger. Odotukset olivat… The post Tuuliajolla paranoian maisemissa appeared first ...1 vuosi sitten
-
Neljä ratsastajaa 5: Teppo joutuu lahtiin - *Neljä ratsastajaa* -romaanisarjani toiseksi viimeinen osa on ilmestynyt omakustanteena, sadan kappaleen erikoisliimanidoksena. *Teppo joutuu lahti...1 vuosi sitten
-
Yövieras 6 - Nainen kulki aamuisin pienen kastelukannunsa kanssa keittiönikkunani ohi. Sanokaamme häntä vaikka Oiliksi, koska tarina kertoo hänestä ja koska hän on o...1 vuosi sitten
-
Lopulta rakkauden ja kuoleman on otettava mittaa toisistaan - Blogin päivitys on päässyt venähtämään monestakin syystä. Yksi niistä on syksyllä ilmestyvä romaanini Valovuosi. Nyt on viimeiset editoinnit menossa. Pilkk...1 vuosi sitten
-
VAATIMATON - VAATIMATON Minulla on ongelma: En tiedä kuka minä olen. Ja minkälainen olen. Viime aikoina olen lähes epätoivoisena pysähtynyt m...1 vuosi sitten
-
Hylättyjä esineitä 61 | Kuva ja sana | Word as Image - *Kirjoittajan päiväkirja* jatkaa siitä, mihin blogi *Kuva ja sana* (2021–2007) päättyi. Uusi blogi: https://kirjoittajanpvk.blogspot.com/2 vuotta sitten
-
-
Opetus- ja kulttuuriministeriö Facebookin asialla? - Suomen tekijänoikeuslainsäädännön remonttia on viime aikoina valmisteltu ahkerasti. Remontti johtuu vuonna 2019 hyväksytystä EU:n tekijänoikeusdirektiivi...2 vuotta sitten
-
Säveltäjän leipä - Kirjoitus on julkaistu alunperin 30.9.2021 englanniksi Finnish Music Quarterlyssa. Aloitin sävellysopintoni Sibelius-Akatemiassa 1990-luvun jälkipuoli...2 vuotta sitten
-
Pimeä aika - myyttiä myytin päälle - Ajatus pimeästä keskiajasta on myytti - mutta harva tulee ajatelleeksi kuinka suomalaisesta myytistä onkaan kysymys. Jos katsotaan englanninkieliseen maa...2 vuotta sitten
-
"Avoimella maisemalla ei tarkoiteta metsätaloudellisia uudistusaloja" - *Luontaisesti syntyneitä, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvia metsikköjä, joissa jaloja lehtipuita kasvaa runkomaisina puina vähintään 20 k...2 vuotta sitten
-
Viimeinen näytelmä: Venetsian kauppias - Tämä on Shakespere-blogini viimeinen postaus. Olen lukenut nyt kaikki näytelmien uudet suomennokset. Kiitos kaikille, jotka olette lukeneet tätä. Olen saan...3 vuotta sitten
-
KIRJOITTAMISESTA | Erkka ja Lyyti, viimeinen osa - *Pielisjoki.**"sanoisin että koko patsas-instituutio on aika ongelmallinen. se että joitakin ihmisiä nostetaan muiden yläpuolelle luo ihmisten välisiä k...3 vuotta sitten
-
-
COV ui hittibiiseihin - Kirkan Niin paljon se sattuu on paljon ajankohtaisempi kappale, kun sen kuuntelee COVID-korvalla, Niin COVin se sattuu... Tai mitä sanotte Katri Helena...4 vuotta sitten
-
Tasa-arvo käsikirjoituksessa - Minna CanthHyvää tasa-arvon ja Minna Canthin päivää! Päivän agendan mukaisesti ajattelin tänään kirjoittaa hiukan tasa-arvonäkemyksistä käsikirjoitusvaihe...4 vuotta sitten
-
-
Disinformaation levittäjät eivät tarvitse deepfake-teknologiaa niin kauan kuin ihmiset lankeavat halpoihin vedätyksiin - Viime aikoina on kirjoitettu paljon niin sanotuista deepfakeista eli syväväärennöksistä. Deepfakella tarkoitetaan koneoppimisen ja tekoälyn avulla tuotettu...4 vuotta sitten
-
Michael K ja kertomuksen vaarat - Yksi kesäkirjoistani on ollut vuoden 1983 Booker-voittaja Michael K:n elämä (suom. Seppo Lopponen), jonka löysin kesähuvilan kirjahyllystä, kuten edellisen...4 vuotta sitten
-
Rauman Keskustelupuisto on Eurooppa - Katselen Keskustelupuiston tonttia Rauman keskustassa. Vanha paikka kylpee kevätillan auringonvalossa. Tyhjäksi jääneellä keskikaupungin palasella on ka...4 vuotta sitten
-
Vaihda uuteen osoitteeseen - Tämä "Varaiines" poistuu piakkoin. Jos haluat jatkossakin lukea juttujani, niin vaihda kirjanmerkiksi seuraava osoite: https://inez54321.blogspot.com/ Ent...4 vuotta sitten
-
-
Trafi ei luovuta suojattuja tietoja yksityisille pysäköintivalvonta yrityksille - Blogille yksityishenkilön välittämän Trafin lakimiehen kanssa käydyn kirjeenvaihdon perusteella, Trafi *ei enää* luovuta ajoneuvon omistajan tai haltijan t...5 vuotta sitten
-
Julkaistua 860: Niinistön muotokuva ei ole yhteisötaidetta - Tällainen ilmestyi eilen *Helsingin Sanomien* mielipidekirjoituksissa. Lillukanvarsista ei ole kyse. Pidän asiaa melko tärkeänä. Taiteesta puhuminen koet...5 vuotta sitten
-
My Chinese Landscape - Kauko-Idän kulttuurien harrastajana ja ihailijana astuin sisään Muu-Galleriaan, jossa oli viime sunnuntaihin asti esillä Sara Pathiranen näyttely ”My Chine...5 vuotta sitten
-
Oftentimes these programs can target students which might be people of certain tribes, or which are pursuing specific professional levels. - Alternative of school 1925, when was actually an article entertaining although writing. Below are a few decent composition topics that children may come ac...5 vuotta sitten
-
Toinen musta aurinko - Orionissa esitetään huomenna ja sunnuntaina Andrew Dominikin dokumenttielokuvaa *One More Time with Feeling* (2016). Tiedämme, että päähenkilö kuoli ennen...5 vuotta sitten
-
Henkilöhahmonluomistarina - Hän hoippuu, tönäisee tuolia kymmenen senttiä, se liikahtaa, ei pidä uudesta asennosta, se on vähän kuin toisella kyljellä tuoliystävänsä vierellä, kääntän...5 vuotta sitten
-
Multilingual Poetry Jam - How is it that we can reach shared truths and establish common ground in our complex world, a place that is home to speakers of some 6,000 different lan...5 vuotta sitten
-
Resepti Helsingin poliisin sekoittamiseksi seuraavana itsenäisyyspäivänä - Natsit, vastamielenosoittajat, alpakat, lapset, puput, 612. Pelaajien moninaisuudesta huolimatta itsenäisyyspäivän katushakin voitti poliisi. Aseiden kan...6 vuotta sitten
-
-
Olavi Paavolaisen ristiretki fasismia ja kansallissosialismia vastaan - Olavi Paavolainen (1903–1964) oli aikansa Louis Theroux, Morgan Spurlock tai Michael Moore, kulttuuri-ilmiöiden kuvaaja. Tosin dokumentaristina Paavolainen...6 vuotta sitten
-
Blade Runner - 35 vuotta myöhemmin - Tulevaisuus harvemmin paljastuu tieteiselokuvan näköiseksi, mutta 35 vuotta vanha Blade Runner kertoo kaikenlaista menneisyydestä. Kuten että 80-luvulla ...6 vuotta sitten
-
Syyskuu - Lastenkirjahyllyssä on arvio Opossumi repussa -kirjasta. Kirja on otettu kivasti vastaan. Lasten palaute kouluvierailuilla saa työn tuntumaan mielekkäält...6 vuotta sitten
-
s 35 - rakkauslesti sielubidee elelinkaari muistin kaiteet luoletus palkanan saitsija ristintienristeys6 vuotta sitten
-
Kauhun (hassun) hyvältä tuntuva leima - Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, sain tänä keväänä valmiiksi vuosien työn, kauhukirjallisuuteen kallellaan olevan trilogian. Vaikka teoksissani ...6 vuotta sitten
-
Kuka tarvitsee kirjoittajakoulutusta? - Nuori Voima -lehden neljännessä podcastissa käsitellään mm. kirjoittajakoulutusta. Erkka Mykkänen on ollut vuoden Viita-akatemiassa ja vuoden Kriittisess...6 vuotta sitten
-
Kiirastorstain polku - After not quite half an hour, the *camino* begins a short and slightly exposed traverse to the left. Just after, past a few beige/red-coloured steps cut ...6 vuotta sitten
-
-
Testamentti - Hyvä lukijani, tämä on loppu. Kaasuputki-blogi käynnistyi yskähdellen joulukuussa 2009. En ollut itsekään varma sisällöstä tai muodosta. Kunhan vain olisi ...7 vuotta sitten
-
Vastaanottoa - Esikoisteokseni "Villieläimiä" on Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Tunnustuksen otan nöyränä vastaan. Olen saanut muutaman puntaroidun ja...7 vuotta sitten
-
Muistojen bulevardilla - Terveisiä menneestä! Runouslehti Tuli&Savu uudistettiin vuonna 2003, uusi formaatti, uudet yhteistyökumppanit painotalo Art-Print ja Taideteollisen korkea...7 vuotta sitten
-
Blogi siirtyy - Tämä blogi siirtyy uuteen osoitteeseen liukkonen.fi. Tapaamisiin siellä.Kategoria(t): Uncategorized7 vuotta sitten
-
Haudan takaa - On kulunut vuosi rakkaan isäni kuolemasta. Isäni joka oli paras ystäväni. Monesti haluaisin laittaa hänelle tekstiviestin tai soittaa, hän oli ainoa joka o...7 vuotta sitten
-
Heleyteen - (*Jokamiehen taikakirja*. Kerännyt Werner Anttila. Karisto, 1950, s. 178)7 vuotta sitten
-
-
Hamlet Helsinginkadulla - Jouko Turkan muistolle - --> Jouko Turkka on kuollut. En ole toipunut tästä uutisesta. Tärkeä opettajani, nerokas taiteilija on poissa. En ole Suomessa nähnyt *Hypnoosin* (1985)...7 vuotta sitten
-
-
Crazy Ex-Girlfriend - Vähintäänkin tämän vuoden parhaita suuren maailman televisiolöytöjä on tänä kautena alkanut ja katsomani Crazy Ex-Girlfriend. Ideansa perusteella ...7 vuotta sitten
-
-
BLOGIN VAIHTO...NYT! - *Hei ystävä.* Kiitos, että luit tätä vanhaa blogiani. Nyt kirjoitan uutta osoitteessa: http://jpuusa.blogspot.fi Se käsittelee sekä yhteiskuntaa, että kuva...7 vuotta sitten
-
Osoitteenmuutos / A change of address - Olen siirtänyt blogin sisällön kotisivuilleni ja jatkan sen satunnaista päivittämistä siellä. I...7 vuotta sitten
-
Tanskalaisen dekkarin parhautta: Q-osasto - Ruotsin pääministeri Olof Palme murhattiin talvella 1986 Tukholmassa. Viime viikolla uutisoitiin poliisin löytäneen murha-aseesta uusia DNA-jälkiä. Läpimur...8 vuotta sitten
-
Surulliset liput, pommit ja poliisit - Tein identiteettipolitiikkaa, sellainen näköjään kiinnostaa laajasti. Poistin Ranskan lipun FB-profiilikuvani päältä. En kehota ketään tekemään samoin, tai...8 vuotta sitten
-
Rohkeus-blogi luettavissa säätiön verkkosivuilla - Rohkeus-blogiamme voit lukea nykyään osoitteessa http://www.koneensaatio.fi/rohkeat-avaukset/rohkeus-blogi/ You can read the boldness blog at http://www.k...8 vuotta sitten
-
Jatkokertomus 11/? - Kuinka kauan voi sana pitää valonsa? Kuinka kauan hehku on jaksanut pysyä kiinni murusissa, leijua katossa? Kun minä herään, sitä ei ole. On hämärää, oud...8 vuotta sitten
-
Time to go - The party's over: Books from Finland's last post The post Time to go first appeared on Books from Finland.8 vuotta sitten
-
Olé-lehden artikkeli - -- (Artikkeli *Olé*-lehden numerosta 5/2015. Aiheena kirjani *Valkoinen baletti: kirjoituksia Real Madridista*. Lehden voi tilata täältä, kirjan täältä.)...8 vuotta sitten
-
Johonkin pitää lopettaa - Tarinoiden lopettaminen on oma taitolajinsa. Loppuja on erilaisia, sekä rakenteeltaan että muulta tyypiltään – avoin loppu, kaiken yhteen sitova loppu, alk...8 vuotta sitten
-
Pelastautumissuunnitelma – Otavan nuortenromaanikilpailun jälkikirjoitus - Otavan nuortenromaanikilpailun voitti espoolainen toimintaterapeutti Nadja Sumanen valloittavalla ja ihanan elämänmyönteisellä käsikirjoituksellaan Rambo...8 vuotta sitten
-
Uusia suuntia - elokuva-arvioita Mustekalassa - Koska kriitikkona kehittyäkseen pitää aina etsiä uusiakin suuntia, kirjoitan nykyisin myös elokuvasta. Aloitin hiljattain elokuvakriitikkona *Mustekalassa*...8 vuotta sitten
-
Antiaikalainen siirtyy uuteen paikkaan - Blogini ilmestyy vastedes Imagen sivuilla. Vanhat juttuarkistot löytyvät sieltä. Linkki uuteen paikkaan tässä: http://blogit.image.fi/antiaikalainen/ Ja t...8 vuotta sitten
-
Kirjan esipuhe - *Kirjamme * Verkko suljettu: internet ja avoimuuden rajat* on jo ehtinyt kauppojen hyllyille ja jokunen arviokin näyttäisi löytyvän, joten lienee aika pa...9 vuotta sitten
-
-
Lauantaiesseiden esipuhe - Kun Juha Koirasen elokuva Partanen tuli televisiosta kymmenisen vuotta sitten, nauroin hämmentyneenä läpi tarinan tietämättä oikein itsekään, mille. Zaida ...9 vuotta sitten
-
Sivut muuttaneet - Muotokuvatiskin uudet nettisivut löytyvät osoitteesta www.muotokuvatiski.net!9 vuotta sitten
-
Loppu/muutto - Runsaan seitsemän ja puolen vuoden bloggaamisen jälkeen olen päättänyt arkistoida Koiranmutkia-blogin. Tämä jää tähän. Alusta on palvellut hyvin, Nemo on v...10 vuotta sitten
-
Archives Of Pain - *Manic Street Preachers* julkaisi albumin *The Holy Bible* lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Olin silloin brittiläistä ”indiepoppia” ja kaikkea siih...10 vuotta sitten
-
Se on sitten kevät - Aika vierähti viime merkinnästä. Viimeksi olin flunssassa ja kesä oli alussa, nyt se on vielä jonkun matkan päässä. Opetuksen lomasta on selvästikin vaikea...10 vuotta sitten
-
Holmes ja Poirot - Klassisen englantilaisen salapoliisiromaanin suuret sankarit Sherlock Holmes ja Hercule Poirot ovat poikkeuksellisen hyvin hengissä, vaikka Holmesin ensies...10 vuotta sitten
-
Anonymous Artwork - Galleria Huuto Jätkäsaari 1:ssä, 2.-13.10.2013 *Kalle Turakka PurhonenIlona Valkonen,Maiju Salmenkivi,Aleksi Tolonen,Marja Viitahuhta,Anja Helminen,Miia R...10 vuotta sitten
-
Plan B? - Ja kätilönä Mombasassa paikan heti sain. Heräsin eilen tuo lause päässäni. Olin tehnyt unessa runoa, jossa haettiin töitä. (Edellinen säe päättyi tietenkin...10 vuotta sitten
-
Blogi on muuttanut - Särötiedote: Särö on yhdistänyt kotisivunsa ja blogin. Löydät meidät nyt osoitteesta http://www.sarolehti.net . Tämä vanha blogi on edelleen luettavissa, m...10 vuotta sitten
-
-
& - Ja jonakin päivänä pyöreässä suvannossa jonka ylle kumartuvat vanhat hassahtaneet puut.10 vuotta sitten
-
En halunnut kuolla viime yönä. - Siltä se tuntuu, tukehtumisesta johtuva paniikki, että nyt tässä on loppu. Että tässä yksin kaon, ryin, haparoin ilmaa, pinkaisen sängystä, pompin kuraa ku...13 vuotta sitten
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
tiistai 28. syyskuuta 2010
Ntamo haastaa WSOY:n
1
Leevi Lehto kertoi tänään Lasipalatsissa ntamon uudistuksista. Ne koskevat kirjojen hintaa (halpenee), ulkoasua (yksinkertaistuu), levitystä (laajenee) sekä tekijänpalkkioita (nousevat).
Tapahtuma aloitettiin WSOY:n fiaskosta: "Näen WSOY:ssä runsaasti arvostelun aihetta, mutta eniten arveluttaa kesällä irtisanottujen lukumäärä, 29 on säälittävän vähän. Ainakin toinen mokoma olisi kannattanut irtisanoa. Sanon tämän tosin ntamon perspektiivistä."
Lehdon näkemys on uskottava, muttei mielestäni aivan loppuun saatettu. WSOY:n uusi kustannuspäällikkö tulee arvatenkin hoitamaan firman iskukykyyn saattamisen, eli junailemaan ne loput kymmenet potkut ja "raportoimaan" toimitusjohtajalle, kuten tuon yhtiön sisäistä viestintää kutsutaan. (Harvemmin on tarjolla yhtä kurjaa hommaa, kuin minkä Harri Haanpää käsistään jätti. Osanottoni sille, joka leikkiin ryhtyy, tälläkään kertaa komea titteli ei peitä työn tahmaisuutta.)
"Perustin ntamon sloganille, että mikään mikä kiinnostaa syntyessään yli seitsemää ihmistä, ei voi muuttaa joukkojen tietoisuutta", Lehto kertoi, ja jatkoi että WSOY edustaa toista äärilaitaa. Se on kustantamo, joka bisneslogiikkansa mukaan ei halua muuttaa joukkojen tietoisuutta – eli se pyrkii tekemään vain sellaista kirjallisuutta, joka kiinnostaa kaikkia (paitsi kenties niitä seitsemää).
Toisin sanoen WSOY ei voi tehdä mitään uutta pyrkiessään kaiken aikaa kaikkien hyväksymäksi. Tämä väite todistuukin helposti seuraamalla WSOY:n nykyisiä runokirjoja. Syksyn 2010 rajoja koetellaan esimerkiksi Teemu Mäen säeteoksella Rääkypönttö, jota en uskalla lukematta kutsua runoudeksi aikaisemman tekeleen perusteella. Markkinat ja teoksen kehys ovat yhtä kaikki valmiiksi pedattuna, oli kansien välissä mitä tahansa. Paitsi laskelmoivuutta se on pelkuruutta, ja mikäli Mäen toinenkin teos on roskaa, kannustan kriitikoita moittimaan sitä tästä syystä vähän normaalia perusteellisemmin.
2
Lehto kokee, että lukijoista on tullut nykykirjallisuuden kustantajia. Ntamo toteuttaa tätä ajatusta tahallisen huonolla markkinoinnilla, sikäli kuin hyvä markkinointi vaatii suppeaa nimikemäärää, johon puffaaminen keskitetään sekä markkinointiin sijoitettua budjettia, joka otetaan kirjojen hinnasta.
Tähän perustuu myös ntamon kirjojen uusi ulkoasu, joka on äärimmilleen yksinkertaistettu. Malli on otettu Ranskasta, jossa käytäntö on vallinnut pokkareissa jo pitkään. "Emme maksa kriitikoille kansikuvista, niitä on parempi esitellä taidenäyttelyissä. Nyt eletään tilanteessa, jossa kirjojen kustannuksia on pakko saada alas", Lehto kertoi. Ntamon kirjoille tuleekin tästä edespäin "kilohinta", eli hinta määräytyy sivumäärän perusteella. Halvimmillaan kirjat maksavat reilun kympin.
Kustannustoimittamisesta Lehto kertoi tutuksi tulleita käsityksiään: "Kirja pitäisi voida julkaista sellaisena kuin se on kirjoitettu. Ajatus että kirjaa pitää hioa seuraa vanhasta tekniikasta, kun teoksesta otetaan tuhansien painoksia taloudellisella riskillä. Kustannustoimittajat ovat kustantamojen tarpeeton ylijäämä, jotka vain nostavat kirjan hintaa." Tekstin hiominen palvelee siis laadunvalvontaa, jolla standardoidaan ja tasapäistetään teokset helposti omaksuttavaan annoskokoon.
Ajatuksessa on oma viehätyksensä, mutta se ei pidä paikkaansa ntamon teoksissa. On totta, että Lehto ei juuri rukkaa tekstiä, mutta se ei tarkoita etteikö lähes jokaista ntamon teosta olisi hiottu suurellakin ulkopuolisella ammattitaidolla. Sinänsä on samantekevää, tekeekö tuota työtä kustannustoimittaja tai muu tekstityöläinen, mikäli lopputulos on kömpelyyksien karistaminen ja luettavuus. Ntamon etu tässä suhteessa on lähinnä moniäänisyys. "Autenttiseen kieleen", eli kieliopin ja muodollisuuksien kustannuksella ilmaisutapansa luovaan, ntamon teoksilla on paljon matkaa, jos vertailukohdaksi otetaan esimerkiksi netin keskustelupalstat tai opinnäytteet.
Kysymykseen kustantajan roolista kirjailijan kasvattajana Lehto vastasi ajattelevansa, että vaalimisen sijaan hän lähinnä löytää tekijöitä ja he löytävät hänet. "WSOY:llä tärkeämpää on kirjailijan kuin kirjan brändi. Ntamon suhteen haluan, että minulla on kustantajana profiili. Ntamo on luonteeltaan kokeellinen taideteokseni." Ntamoon teoksillaan osallistuvat kirjailijat osallistuvat Lehdon käsityksen mukaan siis hänen taideteokseensa. Suhde on siten ennemmin kollegiaalinen kuin hierarkkinen. Mitä sitten tulee brändätyksi? "Taideteoskokonaisuuksien" sijaan itse Lehto tuntuu korostuvan (kuten tässäkin tekstissä). Kustantajan ja taiteilijan roolit eivät sulaudu toisiinsa ollenkaan saumattomasti – brändiksi on teosten sijaan asettunut kustantaja Leevi Lehto.
3
Lehto puhui kiinnostavasti myös kritiikistä: "Kirjojen nimikkeiden räjähdysmäinen kasvu ei ole vaikuttanut kritiikkiin juuri mitenkään. Niitä kirjoitetaan yhä siitä asetelmasta, että kirjoja on rajallinen määrä."
Vaihtoehdoksi hän kokee julkaisuluettelon, joka kattaisi vuoden kaikki kirjat.
Kritiikiksi sopisi hänen mukaansa tähtien jakaminen, jolla kriitikot antaisivat leffatyyliin lukusuosituksia. Tällaisen pisteyttävän kulttuurikäsityksen tuotteistava vaikutus ei siis tunnu häiritsevän häntä. Se laadunvalvonta, jonka hän kokee kustannustoimittamisen suhteen turhaksi tulisi siis siirtää kriitikoiden (ja tietysti myös lukijoiden) tehtäväksi.
Teosten näkyvyys jää samalla tekijöiden itsensä varaan. "Ntamon kirjailijoista on tullut hyviä teostensa markkinoijia. Se on terve kehitys verrattuna siihen, mikä on ollut esimerkiksi Sofi Oksasen suhtautuminen markkinointiin."
Mikä sitten on Lehdon lopullinen päämäärä? "Visioni on kirjanjakelun kertakaikkinen muuttaminen, että tulee kahdet markkinat."
Myyntikäyrä tähän tavoitteeseen on lupaava, mutta absoluuttisesti matka on käytännössä aloittamatta. Vuoden 2009 kirjoja on myyty keskimäärin 60 per kirja, hittinä Timo Harjun palkintokirja Kastelimme heitä runsaasti kahvilla, jonka painos on nyt noin 500.
2010 syyskuun myynti on 16000e, mikä tarkoittaa noin tuhatta kirjaa.
Ntamo on julkaissut tähän mennessä 105 kirjaa.
lauantai 25. syyskuuta 2010
Yhteenvetojen aika
Suomalainen kirjallisuus elää aikaa, jota voisi verrata moottoritien liittymän kiihdytyskaistaan. Turun kirjamessut lävähtävät käyntiin viikon päästä ja Helsingin messujen tohina kolkuttelee jo ovella. Isänpäivä kurkistelee messujen jälkeisenä myyntipiikkinä, sitten tuutataan Finlandia-palkintosirkus ilmoille ja koko roska paketoidaan joulun hysteriaan.
Tarvitaan näkyvyyttä, henkilöitymiä, yhteenvetoja, hierarkioita ja ennen kaikkea tuoreita voimia pusertamaan kakofonisen metakan keskeltä lukuelämyksiä ja muiden kustannuksella huomiota saavia teoksia (nyt jos koskaan kannattaisi kirjailijoiden tehdä jotain skandaalinkäryistä saadakseen etumatkaa armottomana ja vailla lepotaukoja käytävään amok-juoksuun).
Kiihdytyskaistan ja konepellin alla murahtelevan moottorin mielikuva syntyy kulttuurijournalismin poikki-ja-pinoon -jutuista, joissa lietsotaan volyymia – näin etenkin Hesarin esikoiskisassa, jossa ei armoa tunneta. "Vielä on aikaa osallistua", lukee esikoiskisakritiikkien kainalossa, ja kirjoja totta tosiaan pusertuukin ilmoille sellaisella tahdilla, että perehtyneetkin puhuvat enimmäkseen teoksista saamistaan mielikuvista. Keskittymiskyky on jo menetetty. Hesarille on toki annettava tunnustus siitä, että se kykenee tänäkin vuonna rutistuksensa tekemään – mutta samalla voi pohtia, että kun teosmassoja luetaan suhteessa kokonaisuuteen, tulee lukutapahtumasta jonkinlainen kollaasi, jossa yksittäiset teokset elävät ja kuolevat kisa-aktin lyhyeen aikajänteeseen ja toisiinsa sidottuna.
Kirjallisuuden syystohinassa painottuu tietenkin markkinointi yli kaiken. Kirjamessujen tragediaksi on muodostunut kirjailijahaastattelut, joissa esitellään uutuusteoksia myynnin lisäämiseksi. Messuvieraan heräteostokset ovat tapahtumien perimmäinen motiivi ja pääuutiset kirjamessuista ovatkin aina kävijämäärissä – eikä kirjallisuuden sisällöissä. Vikaa on tietysti eniten messujen järjestäjissä, jotka eivät kykene hahmottamaan kirjallisuutta kustantamoiden ja isbn-koodien ulkopuolelta. Kirjallisuus, kirjoitettu kieli, typistyy heidän säälittävässä maailmassaan tuotteiksi ja kirjailijapersooniksi.
Paineet erottautumiseen ja yksilöitymiseen ovatkin kovat. Sosiaalinen media on valjastettu käyttöön, ja tällaista tavaraa on mitä luultavimmin tulossa rutkasti lisää. Itsekritiikilläkään ei taida olla niin paljon väliä, kun AD:n maailmankatsomus käskee kirjailijoita marssimaan naama edellä. Kierisin naurussa, jos olisin pisaraakaan kyynisempi.
Tämän saman mekanismin älykkäämpi versio tuli hiljattain vastaan ntamolta, jossa on saatu uskottavan tuntuinen tohina kirjallisuuden uuden sukupolven esiinmarssista. Leevi Lehto on tipoittain lisännyt kiinnostusta parikymppistä Janne Kortteista kohtaan, jonka esikoisen omalaatuisuus ja rajojen rikkominen on ennen teoksen julkaisua jo melkein manifestoitunut mestariteokseksi. Vaikka teos olisikin loistava (mistä ei suinkaan vallitse yksimielisyys tutustumaan päässeiden kesken), on hype kokonaisuudessaan sosiaalisen median suvereenin hallinnan tulosta.
Kirjallisuuden sadonkorjuu rakentuu narratiiviksi, jonka ensimmäinen näytös on pikkuhiljaa päättymässä. Luvassa on vielä käännekohtia ja uutisoinnilla rakentuvia uusia persoonallisuuksia, roppakaupalla lisää mainontaa, ja viimein loppunäytös.
Monet kirjailijat tekevät työtään omistautuen ja vuosien sitoumuksella, joskus henkensä kaupallakin. Osa heistä saavuttaa jotakin perustavaa, loput keskittyvät esittelemään kotiaan naistenlehdissä. Kokonaisuudessa on jotain keinotekoista, joka märkii ympäristöönsä nihilismiä. Mieleen tulee, että olisiko tällaiseen sirkukseen voitu pakottaa Tove Janssonia ilman, että jotain olennaista rikotaan? Olisiko tällaista voitu tehdä Helene Schjerfbeckille? Timo Mukalle tehtiin, ja hän maksoi siitä hengellään.
Milan Kundera kirjoittaa, että vähintä mitä kirjailija voi tehdä, on siivota teoksensa ympäriltä. Hän tarkoittaa, että kirjailija on itse vastuussa siitä, että hän ei sotke persoonallaan teostaan – samaten hän tarkoittaa, että kirjailijan persoona ei ole tärkeä (vaikka hänestä siltä usein tuntuukin). Merkitys on teoksilla. Missä vaiheessa tämä ajatus pääsi kääntymään päälaelleen?
Tarvitaan näkyvyyttä, henkilöitymiä, yhteenvetoja, hierarkioita ja ennen kaikkea tuoreita voimia pusertamaan kakofonisen metakan keskeltä lukuelämyksiä ja muiden kustannuksella huomiota saavia teoksia (nyt jos koskaan kannattaisi kirjailijoiden tehdä jotain skandaalinkäryistä saadakseen etumatkaa armottomana ja vailla lepotaukoja käytävään amok-juoksuun).
Kiihdytyskaistan ja konepellin alla murahtelevan moottorin mielikuva syntyy kulttuurijournalismin poikki-ja-pinoon -jutuista, joissa lietsotaan volyymia – näin etenkin Hesarin esikoiskisassa, jossa ei armoa tunneta. "Vielä on aikaa osallistua", lukee esikoiskisakritiikkien kainalossa, ja kirjoja totta tosiaan pusertuukin ilmoille sellaisella tahdilla, että perehtyneetkin puhuvat enimmäkseen teoksista saamistaan mielikuvista. Keskittymiskyky on jo menetetty. Hesarille on toki annettava tunnustus siitä, että se kykenee tänäkin vuonna rutistuksensa tekemään – mutta samalla voi pohtia, että kun teosmassoja luetaan suhteessa kokonaisuuteen, tulee lukutapahtumasta jonkinlainen kollaasi, jossa yksittäiset teokset elävät ja kuolevat kisa-aktin lyhyeen aikajänteeseen ja toisiinsa sidottuna.
Kirjallisuuden syystohinassa painottuu tietenkin markkinointi yli kaiken. Kirjamessujen tragediaksi on muodostunut kirjailijahaastattelut, joissa esitellään uutuusteoksia myynnin lisäämiseksi. Messuvieraan heräteostokset ovat tapahtumien perimmäinen motiivi ja pääuutiset kirjamessuista ovatkin aina kävijämäärissä – eikä kirjallisuuden sisällöissä. Vikaa on tietysti eniten messujen järjestäjissä, jotka eivät kykene hahmottamaan kirjallisuutta kustantamoiden ja isbn-koodien ulkopuolelta. Kirjallisuus, kirjoitettu kieli, typistyy heidän säälittävässä maailmassaan tuotteiksi ja kirjailijapersooniksi.
Paineet erottautumiseen ja yksilöitymiseen ovatkin kovat. Sosiaalinen media on valjastettu käyttöön, ja tällaista tavaraa on mitä luultavimmin tulossa rutkasti lisää. Itsekritiikilläkään ei taida olla niin paljon väliä, kun AD:n maailmankatsomus käskee kirjailijoita marssimaan naama edellä. Kierisin naurussa, jos olisin pisaraakaan kyynisempi.
Tämän saman mekanismin älykkäämpi versio tuli hiljattain vastaan ntamolta, jossa on saatu uskottavan tuntuinen tohina kirjallisuuden uuden sukupolven esiinmarssista. Leevi Lehto on tipoittain lisännyt kiinnostusta parikymppistä Janne Kortteista kohtaan, jonka esikoisen omalaatuisuus ja rajojen rikkominen on ennen teoksen julkaisua jo melkein manifestoitunut mestariteokseksi. Vaikka teos olisikin loistava (mistä ei suinkaan vallitse yksimielisyys tutustumaan päässeiden kesken), on hype kokonaisuudessaan sosiaalisen median suvereenin hallinnan tulosta.
Kirjallisuuden sadonkorjuu rakentuu narratiiviksi, jonka ensimmäinen näytös on pikkuhiljaa päättymässä. Luvassa on vielä käännekohtia ja uutisoinnilla rakentuvia uusia persoonallisuuksia, roppakaupalla lisää mainontaa, ja viimein loppunäytös.
Monet kirjailijat tekevät työtään omistautuen ja vuosien sitoumuksella, joskus henkensä kaupallakin. Osa heistä saavuttaa jotakin perustavaa, loput keskittyvät esittelemään kotiaan naistenlehdissä. Kokonaisuudessa on jotain keinotekoista, joka märkii ympäristöönsä nihilismiä. Mieleen tulee, että olisiko tällaiseen sirkukseen voitu pakottaa Tove Janssonia ilman, että jotain olennaista rikotaan? Olisiko tällaista voitu tehdä Helene Schjerfbeckille? Timo Mukalle tehtiin, ja hän maksoi siitä hengellään.
Milan Kundera kirjoittaa, että vähintä mitä kirjailija voi tehdä, on siivota teoksensa ympäriltä. Hän tarkoittaa, että kirjailija on itse vastuussa siitä, että hän ei sotke persoonallaan teostaan – samaten hän tarkoittaa, että kirjailijan persoona ei ole tärkeä (vaikka hänestä siltä usein tuntuukin). Merkitys on teoksilla. Missä vaiheessa tämä ajatus pääsi kääntymään päälaelleen?
torstai 16. syyskuuta 2010
Jouni Tikkanen luki Tommy Tabermannin kootut
"Kuolleista pelkkää hyvää", kuuluu sanonta. Tommy Tabermannin kuolema kirvoittikin liikuttavan kiittäviä lausuntoja hänestä ihmisenä ja runoilijana. Symppis tyyppihän Tabermann oli. Näin hänet toisinaan Lauttasaaren Kauniissa kampelassa, joka toimi meidän kummankin kantiksena joku vuosi sitten.
Siitä ei taideta kuitenkaan päästä mihinkään, että Tabermann oli keskinkertainen runoilija ja heikohko poliitikko, jonka rooli rakkauden poeettisena apostolina oli läskisti falski viimeistään hänen kolmannesta kokoelmastaan eteenpäin. Tabermann pahensi asiaa myymällä runojaan sisustuselementeiksi huonekaluliikkeiden printteihin ja sloganeiksi kitschiä huokuviin lahjaesineisiin. Hän teki itsestään runouden Esa Saarisen ja voivotteli sitten kovaan ääneen siitä kummunnutta enimmäkseen aiheellista vittuilua.
Hesarin Kuukausiliitteen Jouni Tikkanen päätti ottaa selvää Tabermannin tuotannosta kirjoittaakseen siitä totuuden, kuten lahjomaton journalisti konsanaan. "Tommy Tabermannia pidettiin imelänä runoilijana, jonka kirjoja sai pilkata lukemattakin. Nyt hän saa uuden mahdollisuuden" kuuluu juhlallinen ingressi, joka antaa ymmärtää että runoilijan tuotannosta olisi jotakin tähdellistä sanottavaa. Harmi vaan, että Tikkasen paukut eivät riittäneet tämän pidemmälle.
Juttu koostuu runoista poimituista kömpelösti taustoitetuista sitaateista, joista Tikkanen on kyhännyt runoilijan elämäntuotannon synopsiksen sekä samaan syssyyn tulkinnut sen kaikille ymmärrettävään muotoon. Juttua lukemalla käy selväksi, että Tikkanen on itse asiassa lukenut vain Tabermannin kootut (Runot 1970–2010) koko tuotannon sijaan ja rakentanut juttunsa mm. teoksen toimittaneen Kaija Valkosen haastattelun ympärille.
Juttunsa lopussa hän pohtii Tabermannin tuotantoa tietoisina valintoina, ikään kuin tuolla runoilijalla olisi ollut jokin strategia (jonka puute on hänen koko onnettomuutensa!): "Olikohan liian kunnianhimoinen tavoite yrittää elää runojensa myynnillä Suomen kokoisessa maassa? Se vaatii kovaa julkaisutahtia ja viihteellistä otetta." Tikkanen kirjoittaa todistaen ontuvalla spekulaatiollaan sielunsa koko yksinkertaisuuden ja summaten lehtiartikkelityyliin ylpeytensä siitä ettei ole perehtynyt aiheeseensa tai käsittänyt siitä mitään.
Jutun tahaton loukkaavuus on tasolla, joka ylittää hyvän maun rajat. On itsestään selvää, että mikäli aikoo piirtää postuumin kaaren taiteilijan tuotannosta, tulisi joko olla vankka käsitys siitä kokonaisuutena tai henkilökohtainen suhde edes johonkin hänen teokseensa. Tällainen Tikkasen pierun tasoinen juttu Suomen laajalevikkisimmässä aikakauslehdessä on ymmärrettävissä ainoastaan ylimielisyyden ja omahyväisyyden tukevan kännin aikaansaannoksena. En minäkään Tabermannia arvosta runoilijana, mutta niin itserakas en ole, että rohkenisin koottujen runojen selaamisella ja runoutta muuten ymmärtämättömänä summata hänen tuotantonsa muutamaan sattumasitaattiin. Kusisin mieluummin vaikka haudalle.
Tabermann edusti runoilijana suuria ikäluokkia ja osallistui nuoruutensa aikana runouden (ja muunkin taiteen) murtumiseen kypsään modernismiin. Hänen kumouksellisuutensa ja avoin eroottisuutensa eli kolmen sukupolven aikana pitkän matkan tuoreudesta eltaantuneisuuteen. Muistan elävästi, miten hänen fyysiset kielikuvansa jäivät 16-vuotiaana aivoihini. Pelkkää fyysistä himoa elänyt neitseellinen ruumiini otti Tabermannin jokaisen sanan todesta. Hän oli ensimmäinen runoilija, joka ei mussuttanut mitään kryptistä potaskaa, säe "kaiken mihin kusemalla yltää" oli kolme vuotta mottonani. Sitten aloin lukea intohimoisemmin ja saada käsitystä kielellisestä ilmaisusta laajemmin, ja Tabermannille kävi vähän kuin Haddawaylle, se vanheni rujosti ja aikaisempien hittienkin tarttuvuus alkoi nuhjaantua.
Yhtä kaikki Tabermannin runoilijan kaari on kiehtova. Hän kirjoitti eroottiset kielikuvat latteuksiksi ja estetisoi groteskin himon turvallisen arkiseksi - ja sitten ulosmittasi statuksensa franchising-tuotteisiin ja eduskuntaan. Se on saavutus, jonka kosketuskohdat profaanin kulttuurin ja suurten ikäluokkien valta-asemien kasvamiseen on kiistaton. Hän on ulkokultaisimpia 60-lukulaisuuden kuvia, disneyhahmoksi muuttunut radikaali - jotain sellaista, josta näen hänen sukupolvensa ja pohjan Suomen poliittisen ilmapiirin muutokselle vasemmistolaisesta oikeistolaiseksi.
Muutos, jonka Tabermann eli ja läpikirjoitti, tapahtui estetiikassa ja koko kulttuurissa ja sitä myöten ihmiskuvassa. Sen palauttaminen koottujen teosten sattumasitaatteihin vie Jouni Tikkasen kynällä koko Kuukausiliitteen uskottavuuden.
Siitä ei taideta kuitenkaan päästä mihinkään, että Tabermann oli keskinkertainen runoilija ja heikohko poliitikko, jonka rooli rakkauden poeettisena apostolina oli läskisti falski viimeistään hänen kolmannesta kokoelmastaan eteenpäin. Tabermann pahensi asiaa myymällä runojaan sisustuselementeiksi huonekaluliikkeiden printteihin ja sloganeiksi kitschiä huokuviin lahjaesineisiin. Hän teki itsestään runouden Esa Saarisen ja voivotteli sitten kovaan ääneen siitä kummunnutta enimmäkseen aiheellista vittuilua.
Hesarin Kuukausiliitteen Jouni Tikkanen päätti ottaa selvää Tabermannin tuotannosta kirjoittaakseen siitä totuuden, kuten lahjomaton journalisti konsanaan. "Tommy Tabermannia pidettiin imelänä runoilijana, jonka kirjoja sai pilkata lukemattakin. Nyt hän saa uuden mahdollisuuden" kuuluu juhlallinen ingressi, joka antaa ymmärtää että runoilijan tuotannosta olisi jotakin tähdellistä sanottavaa. Harmi vaan, että Tikkasen paukut eivät riittäneet tämän pidemmälle.
Juttu koostuu runoista poimituista kömpelösti taustoitetuista sitaateista, joista Tikkanen on kyhännyt runoilijan elämäntuotannon synopsiksen sekä samaan syssyyn tulkinnut sen kaikille ymmärrettävään muotoon. Juttua lukemalla käy selväksi, että Tikkanen on itse asiassa lukenut vain Tabermannin kootut (Runot 1970–2010) koko tuotannon sijaan ja rakentanut juttunsa mm. teoksen toimittaneen Kaija Valkosen haastattelun ympärille.
Juttunsa lopussa hän pohtii Tabermannin tuotantoa tietoisina valintoina, ikään kuin tuolla runoilijalla olisi ollut jokin strategia (jonka puute on hänen koko onnettomuutensa!): "Olikohan liian kunnianhimoinen tavoite yrittää elää runojensa myynnillä Suomen kokoisessa maassa? Se vaatii kovaa julkaisutahtia ja viihteellistä otetta." Tikkanen kirjoittaa todistaen ontuvalla spekulaatiollaan sielunsa koko yksinkertaisuuden ja summaten lehtiartikkelityyliin ylpeytensä siitä ettei ole perehtynyt aiheeseensa tai käsittänyt siitä mitään.
Jutun tahaton loukkaavuus on tasolla, joka ylittää hyvän maun rajat. On itsestään selvää, että mikäli aikoo piirtää postuumin kaaren taiteilijan tuotannosta, tulisi joko olla vankka käsitys siitä kokonaisuutena tai henkilökohtainen suhde edes johonkin hänen teokseensa. Tällainen Tikkasen pierun tasoinen juttu Suomen laajalevikkisimmässä aikakauslehdessä on ymmärrettävissä ainoastaan ylimielisyyden ja omahyväisyyden tukevan kännin aikaansaannoksena. En minäkään Tabermannia arvosta runoilijana, mutta niin itserakas en ole, että rohkenisin koottujen runojen selaamisella ja runoutta muuten ymmärtämättömänä summata hänen tuotantonsa muutamaan sattumasitaattiin. Kusisin mieluummin vaikka haudalle.
Tabermann edusti runoilijana suuria ikäluokkia ja osallistui nuoruutensa aikana runouden (ja muunkin taiteen) murtumiseen kypsään modernismiin. Hänen kumouksellisuutensa ja avoin eroottisuutensa eli kolmen sukupolven aikana pitkän matkan tuoreudesta eltaantuneisuuteen. Muistan elävästi, miten hänen fyysiset kielikuvansa jäivät 16-vuotiaana aivoihini. Pelkkää fyysistä himoa elänyt neitseellinen ruumiini otti Tabermannin jokaisen sanan todesta. Hän oli ensimmäinen runoilija, joka ei mussuttanut mitään kryptistä potaskaa, säe "kaiken mihin kusemalla yltää" oli kolme vuotta mottonani. Sitten aloin lukea intohimoisemmin ja saada käsitystä kielellisestä ilmaisusta laajemmin, ja Tabermannille kävi vähän kuin Haddawaylle, se vanheni rujosti ja aikaisempien hittienkin tarttuvuus alkoi nuhjaantua.
Yhtä kaikki Tabermannin runoilijan kaari on kiehtova. Hän kirjoitti eroottiset kielikuvat latteuksiksi ja estetisoi groteskin himon turvallisen arkiseksi - ja sitten ulosmittasi statuksensa franchising-tuotteisiin ja eduskuntaan. Se on saavutus, jonka kosketuskohdat profaanin kulttuurin ja suurten ikäluokkien valta-asemien kasvamiseen on kiistaton. Hän on ulkokultaisimpia 60-lukulaisuuden kuvia, disneyhahmoksi muuttunut radikaali - jotain sellaista, josta näen hänen sukupolvensa ja pohjan Suomen poliittisen ilmapiirin muutokselle vasemmistolaisesta oikeistolaiseksi.
Muutos, jonka Tabermann eli ja läpikirjoitti, tapahtui estetiikassa ja koko kulttuurissa ja sitä myöten ihmiskuvassa. Sen palauttaminen koottujen teosten sattumasitaatteihin vie Jouni Tikkasen kynällä koko Kuukausiliitteen uskottavuuden.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)